Ite pohtiessani nimiasiaa mietin samoja juttuja kuin monet täältä: myös meidän kaveripiirissä avioituneiden keskuudessa naisen sukunimi ei tuntunut olleen edes vaihtoehtona kovinkaan monille. Mua tää käytäntö ärsytti suunnattomasti. Jo tän ärsytyskertoimenkin takia mulle oman nimen pitäminen oli kyllä vaihtoehto, tai sitten se että otettais mun nimi. Mies sen sijaan oli sitä mieltä että haluaa ehdottomasti pitää oman nimensä. Koska nähtiin molemmat tärkeänä että meillä ois yhteinen nimi, ja koska tykkäsin kyllä kovasti myös miehen sukunimestä (kauniimpi ja hiukan epätavallisempi kuin mun oma), päädyin ottamaan sen. Toisaalta viihdyn tämännimisenä ja nykyään koen yhteisen sukunimen olevan tärkeä osa sitä, että ollaan me, ollaan perhe. Tiedän ettei tää nimiasia oo kaikille perhettä symboloiva juttu, eikä tarvikaan olla. Ite kuitenkin oon alkanut pitkän pohdinnan jälkeen ajatella näin. Hyvä ketju!