Ella

Oma suosikkivuodenaikani häille on kevät tai alkukesä. Oma hääpäivämme onkin 23.4. Tämä vuodenaika siksi, että olen lopen kyllästynyt juhlia täynnä olevaan syksyyn - niin monen läheiseni synttärit ovat syksyllä, omani mukaan lukien. Keväällä taas on vain vähän merkkipäiviä, joten hääpäivä sopii sinne hyvin. En siis missään nimessä halua hääpäivää samaan ajankohtaan kenenkään synttärien tai yleisten juhlapäivien kanssa. No vappu on tuossa melko lähellä, mutta kuitenkin vasta viikon päästä. Kevät on muutenkin oikeastaan lempivuodenaikani. Jenny-Marian kysymykseen vastaukseksi: valitsisin noista päivämääristä tuon myöhäisemmän, jos Etelä-Suomessa ollaan. Ainakin luulisin, että silloin on suurempi todennäköisyys kauniille ruskalehdille.

Sama vastaus kuin monella muulla: emme kumpikaan kuulu kirkkoon, joten siksi ei meillekään tule avioliiton siunausta. Emme myöskään usko minkään uskonnon opetuksiin, joten siunauksella ei olisi meille mitään merkitystä.

Tietää, naureskelee, ja käy välillä kurkkimassa olan takana ja lukemassa, mitä kirjoitan.

Minun mielestäni ne asiat, joita kaasolta voi odottaa, ovat: - morsiamen auttaminen pukeutumisessa, esim. puvun nyöritys, laahuksen asettelu, hunnun asettelu jne. Tämä tulee ihan siitä perinteestä, että kaaso on tarkoittanut vanhastaan morsiamen pukijaa. Tämän lisäksi on mielestäni kohtuullista odottaa: - puvun valinnassa auttamista, jos suinkin mahdollista ja jos morsian sitä toivoo - henkisenä tukena olemista vihkipaikalla ja juhlan aikana niin kauan kuin morsian toivoo (ellei kaasolla ole jotain oikeaa estettä) - kimpun pitelemistä seremonian aikana, mikäli tarpeen / morsian niin toivoo Lisäksi: - kaikkia muita tehtäviä, joita kaaso suostuu vapaaehtoisesti ja omasta halustaan tekemään ja jotka sopivat hänen persoonalleen. Eli esiintymistä vain siinä tapauksessa, että kaaso esiintyy mielellään, askartelua, jos kaaso askartelee mielellään jne. kuitenkin niin, ettei työtaakka kasva kohtuuttomaksi, vaikka kaaso alkuun suostuisikin tehtäviin. Lopuksi voi uupumus nimittäin yllättää kuitenkin ja tulla ongelmia. Mielestäni aloittajan kaaso toimi aika itsekkäästi eikä hoitanut tehtäviään kunnolla. Edes morsiamen puvusta pitäisi olla kiinnostunut, koska sehän juuri tekee kaasosta kaason. Toisaalta on niinkin, että voi olla vaikea keskittyä toista tukemaan, jos itsekin esiintyy, koska tottahan se hermostuttaa. Suorastaan törkeää on mielestäni häipyä juhlista omille bailureissuille kesken kaiken. Mikään ei kai häntä olisi estänyt laittautumasta yhtä hienoksi vaikka joskus toistekin, jos kerran halusi päästä lookiaan kaupungille esittelemään.

Totta kai se on hänen oma asiansa. On yleensäkin jokaisen oma asia, tanssiiko hääjuhlassa vai ei ja millä tavalla tuo esiin sen, ettei aio tanssia. Mitä tekemistä tällä asialla on sinun kaasosi kanssa? Kyseessä kai ovat eri ihmiset kuitenkin? Kaaso = morsiamen pukija.

Tuo isän saattaminenhan on yleistynyt Suomessa juuri noiden amerikkalaisten sarjojen ja elokuvien takia. Perinteinen suomalainen (pohjoismainen) tapa on, että morsiuspari kävelee yhdessä alttarille. Tämä on esim. omien vanhempiemme aikaan vielä ollut käsittääkseni lähes ainoa käytössä ollut tapa; äitini ainakin on sanonut, että hänen aikanaan 1970-luvulla ei tullut kuuloonkaan, että isä olisi ketään morsianta alttarille saatellut. Tämän vuoksi en oikein usko, että kovinkaan moni isukki edes odottaa, että saa saattaa tyttärensä vihille, saati loukkaantuu, jos pari haluaa kävellä yhdessä.

^Ei kai tuo outoa ole. Nykyään taitaa olla yhä yleisempää, että etsitään jomman kumman suvusta joku mukavankuuloinen nimi ja otetaan se yhteiseksi nimeksi. Tällöin siis tietenkin se, kumman suvusta nimi on, vaihtaa nimensä ensiksi ja toinen ottaa sen sitten avioliiton myötä. Monethan keksivät kokonaan uuden yhteisen nimen jostain sellaisestakin nimestä, joka ei ole ollut aikaisemmin käytössä tai on kuollut sukupuuttoon.

Hei Heinämorsian 08, kaunis sormus! Vinkkejä materiaalinvalintaan: mieti, käytätkö yleensä enemmän kulta- vai hopeakoruja? Sopivatko sinulle vaatteissa paremmin lämpimät vai kylmät värit? Jos olet kylmien värien ihminen (värianalyysissä kesä tai talvi) ja/tai pidät enemmän hopeasta, kannattaa valita se valkokultainen. Muussa tapauksessa (jos siis käytät kultakoruja ja olet värityypiltäsi lämmin kevät tai syksy) valitse keltakultainen. Keltakullan puolesta kyllä puhuu myös sen ajattomuus, ja hyvä pointti myös tuo massasta poikkeaminen. Itsekin olen ihastunut keltakultaan juuri nyt, kun valkokulta on niinniin in kuin olla voi. Mistäköhän syystä... Toisaalta minulle keltakulta sopiikin paremmin, koska lämpimät värit muutenkin näyttävät paremmilta päälläni. Keltakullalle plussaa myös siitä, että sitä ei tarvitse käyttää rodinoitavana, vaan se säilyttää värinsä ja hohtonsa vuosien saatossa toisin kuin valkokulta, josta rodinointi ikävästi kuluu pois.

^OK. Kiitos vastauksesta!

^Paha, nostiko tuo sormuksen hintaa?

Kiitos vastauksista! Helpotti huomattavasti suunnittelua tai haaveilua, miksikä tuota nyt vielä tässä vaiheessa sanoisi. Mutta teettämisajatuksesta pitäisi tosiaan luopua, jos ei kullansävyä voi tilata sellaiseksi kuin haluaa. Tuli vielä mieleen yksi kaverini, jolla on KK:n kihlan rinnalla teetetty sormus, ja ainakin omaan silmääni nämä ovat muistaakseni näyttäneet samanvärisiltä. Että varmaan on sitten onnistunut hänenkin kohdalla sävy sävyyn tekeminen - ei ole tosin ollut puhetta aiheesta.

Jos jotakuta kiinnostaa, miten yleisiä eri sukunimivalinnat ovat tilastollisesti, niin tässä vähän faktoja viime vuosilta: 2009 Puolisoilla yhteisenä miehen sukunimi 74,7 % joista puolisoilla pelkästään miehen sukunimi 68,0 % naisella kaksoisnimi 6,7 % Puolisoilla yhteisenä naisen sukunimi 1,6 % joista puolisoilla pelkästään naisen sukunimi 1,5 % miehellä kaksoisnimi 0,1 % Puolisot säilyttäneet sukunimensä 23,7 % Aikaisempia tilastoja: 2008 Puolisoilla yhteisenä miehen sukunimi 76,4 % joista puolisoilla pelkästään miehen sukunimi 69,4 % naisella kaksoisnimi 7,0 % Puolisoilla yhteisenä naisen sukunimi 1,5 % joista puolisoilla pelkästään naisen sukunimi 1,4 % miehellä kaksoisnimi 0,1 % Puolisot säilyttäneet sukunimensä 22,1 % 2007 Puolisoilla yhteisenä miehen sukunimi 78,1 % joista puolisoilla pelkästään miehen sukunimi 70,9 % naisella kaksoisnimi 7,2 % Puolisoilla yhteisenä naisen sukunimi 1,5 % joista puolisoilla pelkästään naisen sukunimi 1,3 % miehellä kaksoisnimi 0,1 % Puolisot säilyttäneet sukunimensä 20,4 % Kyseinen tilasto löytyy osoitteesta www.vrk.fi -> tilastot - > nimet -> puolisoiden sukunimivalinnat.

Kysymys teille, jotka olette teettäneet keltakultaisen sormuksen: Oletteko puuttuneet kultasepän käyttämän kultaseoksen värisävyyn ja onko ollut mahdollista valita jonkin tietyn sävyinen keltakultaseos? Keltakultaahan on monensävyistä seosmetalleista riippuen; esim. Kalevalakorun käyttämä keltakulta on aivan eriväristä kuin tavallisimmin Suomessa käytetty keltakulta. Harkitsen vihkisormuksen teettämistä, mutta koska sormus tulisi pariksi keltakultaiselle Kalevalakorun kihlalle, haluaisin sormusten olevan täysin samansävyisiä. Minulla on joitakin muita keltakultaisia sormuksia, jotka näyttävät KK:n kihlani viereen asetettuna häiritsevän erivärisiltä, enkä tietenkään haluaisi vihkisormuksen kanssa samanlaista ristiriitaa. Näin etenkin, jos sormus on solitaire, ja rungon väri jää selvemmin näkyviin kuin rivisormuksessa.

No minusta on parempi sekin, että molemmat katsovat kaukaisuuteen, kuin ne kuvat, joissa sulhanen katsoo yksin kaukaisuuteen (eli "tulevaisuuteen") ja morsian katsoo sulhasta... Mutta kylläpä alkaa stressata kun ajatteleekin, että tuo kuvaongelma pitäisi myös ratkaista lukuisien muiden ohella. Siirappista en itsekään haluaisi, mutta millaisen sitten, siinä pulma. Toisaalta meille voisi sopia jokin perinteisiä siirappikuvia parodioiva kuva, jossa siis tahallaan liioiteltaisiin romanttisia tai tekemällä tehtyjä asetelmia. En tiedä sitten, miten helppo tällainen olisi toteuttaa niin, että kuvasta myös välittyisi parodioinnin idea eikä koko homma näyttäisi kuitenkaan esim. pelleilyltä tai teatterilta. Vaikea selittää, mitä ajan takaa.

Just näin! Meilläkään ei ole mitään kaipuuta mihinkään ylenpalttiseen virrenveisuuseen, rukouksiin, runoiluihin tai muihin krumeluureihin itse seremoniassa. On vain hyvä, että se on nopeasti ja simppelisti toimitettu. Arkinen tuo tilaisuus ei silti ole missään nimessä - tuskin mikään naimisiinmenoon liittyvä tuntuu asianosaisista arkiselta vaikka se kuinka koruton olisi; ei sitä nyt sentään joka päivä vihille mennä. Toisaalta ymmärrän kyllä nuo klompjenkin perustelut. Helposti tulee itsellekin tunne, että sitä haluaisi "näyttää" sellaisille kommentaattoreille, jotka lataavat jonkin yhden asian perusteella häihin/avioliittoon kaikenlaisia odotuksia ja olettamia. Olen kuitenkin päättänyt, että annan noille kommenteille piut paut.

90 % tällä hetkellä muodissa olevista puvuista on sellaisia, joita en laittaisi. En pidä ollenkaan noista "pyyheliina kiedottu vyötäisille"-vedostuksista, sekä kamalista lantiolla törröttävistä ruusukehörsötyksistä tähän tyyliin: Tuo puku olisi oikein kaunis, jos siinä olisi sellainen normaali, yksinkertainen laskeutuva helma. Tässä tuollainen pyyheliina vyötäisillä -inhotus: Myöskään useimmat nauhasomisteet eivät minua miellytä.

Nimen harvinaisuus ei ole ainakaan niin tärkeä asia, että pelkästään sen vuoksi vaihtaisin nimeni. Tosin jos oma sukunimeni olisi hirvittävän yleinen (esim. 10 tai 20 yleisimmän joukossa), saattaisin vaihtaa johonkin isoäidin tai isoisoäidin tyttönimeen tmv, en kuitenkaan miehen nimeen. Omalla sukunimelläni on n. 4500 ja miehen nimellä n. 50 kantajaa. Olemme sopineet, että pidämme omat nimemme avioliitossa (ei yhdysnimiä kummallekaan), ja jos lapsi joskus tulee, hän saa minun sukunimeni.

Maistraatissa naimisiin meno ei kylläkään onnistu pelkästään paperit allekirjoittamalla, vaan siellä kysytään ne kirkostakin tutut tahdotko-kysymykset. Siviilivihkikaavassa on sitä paitsi muutakin kuin kysymykset, vaikka se kirkollista kaavaa lyhyempi onkin. Ja saahan sitä seremoniaa pidennettyä vaikka kuinka, etenkin, jos hankkii vihkijän juhlapaikalle. Ja voihan sitä siviilivihkimisenkin hoitaa todella komeasti, vähättelemättä ollenkaan liittoa. Samalla voisi kutsua paikalle koko suvun ja pukeutua komeammin kuin ensimmäisellä kerralla, jotta kaikki näkevät, ettei tätä liittoa ainakaan vähätellä. Outoa, että jonkin tietyn uskontokunnan menojen mukaan hoidetaan vihkiminen, jota "ei haluta vähätellä". Ortodoksivihkiminen on vieläkin näyttävämpi seremonia kuin luterilainen - pitäisiköhän sitten ensimmäisellä kerralla lutkuvihkimisen läpikäyneitten kääntyä ortodokseiksi ja mennä ort. seremonioin naimisiin toisella kerralla, ettei vaan kukaan luulisi, että toista liittoa vähätellään luterilaisella koruttomalla seremonialla? Argh.

^Fröken Strand, juu, eipä tulisi mielenkään kutsussa tai muutenkaan mainita mitenkään erityisesti, että kyseessä on siviilivihkiminen. Hassulta tuntuu koko ajatuskin. Samaa mieltä olen sekä Morren että Fröken Strandin kanssa: mitään vihkitapaa ei pitäisi hävetä eikä sen mukaisesti joko piilotella tai korostaa/selitellä. Häät mitkä häät. Jos joku vihkipaikkaa kysyy, se on maistraatti, samoin kutsussa maistraatti mainitaan paikkana samaan tapaan kuin kirkko. Esim. "Tervetuloa todistamaan, kun sanomme toisillemme Tahdon Turun maistraatissa pvm...". Näin minä olen ainakin kutsua hahmotellut. Jos taas vihkiminen järjestettäisiin juhlapaikalla, voisin kuvitella muotoilevani sen kutsuun jotenkin niin, että Tervetuloa todistamaan, kun sanomme toisillemme Tahdon Takahikiän Työväentalolla silloin ja silloin ... ja viettämään sen jälkeen kanssamme hääjuhlaa samassa paikassa." tai tilaisuus jatkuu hääjuhlan merkeissä, tms. Siis juhlapaikalla vihkimistapauksessa ei siviiliseremoniasta mainittaisi mitään, mutta jos joku kysyisi, toki sanoisin, että kyseessä on/oli siviiliseremonia. En näe mitään syytä, miksi mummoja tai ketään muutakaan pitäisi ko. seremoniaan mitenkään valmistella.

^Ei kai siitä numeroa tarvitse tehdäkään, mutta jos joku tuttu tai sukulainen kysyy, että missä kirkossa teidät vihitään, niin mitäs muutakaan siihen vastaa kuin että ei missään vaan maistraatissa, jos se siis on se vihkipaikka? Siviiliseremonian voi varmaan hoitaa huomaamattomasti, jos vihkiminen tapahtuu juhlapaikalla, jolloin vieraat voivat rauhassa luulla, että vihkijä on pappi (tai huomata vasta tilaisuudessa, että pappi se ei taida ollakaan). Toinen vastaava mahdollisuus on, jos vieraat kutsutaan vasta kirkossa tapahtuvaan siunaamiseen, jolloin he saattavat kuvitella, että pari vihitään avioliittoon vasta siellä. Mutta esim. meidän tapauksessamme kirkkoa ei ole mukana kuvioissa lainkaan (eli ei siunausta) ja vihkiminen tapahtuu maistraatissa eikä juhlapaikalla, joten pakostahan tuo tulee esille jo etukäteen asiasta puhuessa, ei mahda mitään.

Mahdollisimman vähän. Toisaalta minulla on kallis maku ja haaveilen myös korsetista, joten saas nähdä kuinka käy. Kuitenkin hääpuku on vähemmän tärkeä kuin vihkisormus, joten jos jommastakummasta pitää tinkiä, se on puku. Ehkä joku 300 euroa voisi muodostua siedettäväksi summaksi, mutta se tuskin riittää... pitäisi yrittää nakittaa äiti sponsoroimaan tai peräti ompelemaan.

Emme mene kirkossa naimisiin, koska emme kuulu kirkkoon. Siviilivihkikaava tuntuu minusta myös kaikin tavoin paremmalta ja omemmalta kuin kirkollinen kaava. Voin huoletta olla sinut jokaisen kaavaan kuuluvan lauseen kanssa, enkä välittäisi vihkitilaisuudessa kuulla mitään ylimääräistä, mihin en usko. Vihkipaikaksi olemme myös valinneet ihan fyysisesti maistraatin, koska kotikaupunkimme Turun maistraatissa on viihtyisä vihkitila, ja maistraatti tuntuu muutenkin ympäristönä mukavan viralliselta ja juhlavalta.

^No ilmeisesti, mutta ei minun mielestäni voi kategorisesti sanoa, että siviilivihkiminen maksaa. Sehän maksaa vain, jos haluaa vihkijän muualle kuin maistraattiin ja toisaalta, kirkkovihkiminen ei missään nimessä ole ilmaista lystiä, koska sehän edellyttää kirkollisveron maksamista -> paljon kalliimpaa. Siitä olen kyllä samaa mieltä, ettei kumpikaan näistä ole sen enempää "köyhän vaihtoehto" kuin toinenkaan. Tulotaso tuskin kenenkään kohdalla ratkaisee sitä, mennäänkö maistraattiin vai kirkkoon, vaan ihan muut seikat.

Siviilivihkiminen maksaa?? Juu, maksaa se sen 0 €. Kirkollinen vihkiminen taas maksaa vuosien, tai kaiketi vähintään vuoden, kirkollisverot molemmilta ja siunaaminenkin toiselta vihittävältä - eli huomattavasti enemmän.

Liityn joukkoon. Erään työkaverin kanssa tuli puhetta siitä, että olen menossa naimisiin. Tulin sitten maininneeksi, että ajattelimme pitää pienet häät, ja vihkipaikasta mainitsin että maistraatissa mennään, koska emme kumpikaan kuulu kirkkoon. Työkaveri teki siitä nerokkaan yhteenvedon: "Niin että ette sitten aio liittyä kirkkoon ja järjestää isoja sukujuhlia." Siis wtf?! Ei kai sukujuhlien järjestämiseen kirkkoon liittymistä/kuulumista vaadita, ja jos vaaditaan niin sellaisen lakipykälän, joka niin määrää, tahtoisin nähdä! Harmittaa, kun tekisi mieli ravistella ihmisten käsityksiä tässä asiassa ja järjestää ihan vain protestimielessä isot sukujuhlat, jotta näkisivät, että siviilihäätkin voivat olla isot ja hienot. Mutta budjetti ei anna myöten emmekä muutenkaan haikaile isoja juhlia. Minusta on itsestään selvää, että vihkipaikka ja -tapa ja juhlien koko eivät liity mitenkään toisiinsa. Tiedän sitä paitsi joitakin pareja, jotka pappi on vihkinyt ihan kotona, pienen vierasjoukon todistaessa. Että sellaisista täytyy ilmeisesti alkaa muistuttaa niitä pölvästejä, joiden mielestä kirkolliseen seremoniaan automaattisesti kuuluu isot juhlat (tai toisinpäin). Vaikka kuuluisimme kirkkoon, emme isoja juhlia järjestäisi. Ja jos haluaisimme isot juhlat, järjestäisimme sellaiset, emmekä silti liittyisi kirkkoon. Aamen!