Ella

Noin minäkin asian koen, tosin meillä vihkiminen vielä edessä niin en voi puhua menneessä aikamuodossa.

En muista, olenko jo tähän ketjuun kirjoittanut, mutta kommentoin nyt kuitenkin. Komppaan Morrea ym. ja lisäisin, että minusta ajokortin saaminen erikoisluvalla alle 18-vuotiaana olisi joissakin tapauksissa paljon tähdellisempää kuin avioitumisoikeus, johon en keksi ainotakaan perustelua, miksi se pitäisi alaikäiselle myöntää. Syrjäseuduilla voisi helpottaa perheen elämää huomattavasti, jos perheen nuoret saisivat ajaa jo esim. 16-vuotiaina ja pääsisivät siten itsenäisemmin liikkumaan harrastuksiin ja ystävien luo, eikä vanhempien tarvitsisi aina kuljettaa. Vaikka joku rajoitettu ajo-oikeus nuorelle voisi olla ihan paikallaan. Kuitenkaan tällaisia ajo-oikeuksia ei ole ainakaan toistaiseksi myönnetty, mutta sen sijaan 17-vuotiaille myönnetään avioitumisoikeuksia. Olisi todella mielenkiintoista tietää, miksi. Pelkkä "uskonnolliset syyt" ei minusta riitä - siinähän ei ole kyse mistään muusta kuin kiireestä päästä sänkyyn oman uskonnollisen yhteisönsä luvalla. Jos nämä 17v. morsiamet kerran "pitävät neitsyyttä arvossa" niin en näe, miten se ilmenee seksielämän aloittamisen kiirehtimisenä? Jos neitsyys kerran on niin hieno ja arvostettava juttu, eikö sitä päinvastoin kannattaisi säilytellä vähän kauemminkin ennen avioitumista, vaikka ihan 20-vuotiaaksi saakka? Tai ainakin siihen 18. ikävuoteen? Miten on "neitsyyden arvostamista" hakea erikoislupaa, että pääsisi siitä neitsyydestä eroon mahdollisimman pian?

Miehesi kannattaisi mennä juttelemaan olostaan lääkärille, ellei se ala mennä ohi ja asiat kiinnostaa. Kyllä kyseessä voi olla ihan oikea masennussairaus, vaikka sen olisikin laukaissut jokin ulkoinen tekijä kuten työttömäksi jääminen - sellaisessa tilanteessahan ihminen helposti sairastuu. Lääkärihän siinä paremmin osaa neuvoa ja myös diagnosoida.

En halua ottaa kantaa vaikeaan tilanteeseesi (siis häihin tuossa tilanteessa) - toivon, että saat siihen selkeyden ja että miehesi osaisi ottaa vastuun oman tilansa parantamisesta - saako hän masennukseensa minkäänlaista hoitoa? Harvoin masennus menee itsestään ohi, vaan se on sairaus, johon tarvitaan hoito ihan siinä missä muihinkin sairauksiin. Tuohon ylläolevaan kohtaan, jota lainasin: Luuletko, että sinun pitäisi luottaa sanoihin? Miksi? Teothan ovat ainoa, millä on merkitystä. Sanat voivat olla vain sanahelinää, tyhjää täynnä. Älä anna sanojen hämmentää vaan vaadi, että miehesi menee lääkäriin masennuksensa vuoksi ja sitoutuu hoitoon. Masennus ei parane juomalla vaan pahenee. Voimia sinulle.

1. Ei todellakaan ole ainakaan omasta mielestäni mikään pakko; olen ollut kaasona häissä, joissa morsiuspari kielsi ryöstöt, ja me bestmanin kanssa kunnioitimme tätä toivetta. 2. Sinuna tekisin niin, että ennen häitä sanoisin painokkaasti kaasoille, että jos jokin ryöstöohjelma tulee, niin me vain pokkana kieltäydymme osallistumasta siihen. Emme siis tee mitään sellaista, mitä heidän mukaansa pitäisi tehdä, että ryöstetty henkilö saadaan takaisin. Häät menevät pilalle, koska ohjelma siitä venyy ja venyy eikä kenelläkään ole hauskaa. Jos he siis haluavat sellaisen skenaarion ja pilata häämme, niin olkoot vaan hyvät ja järjestäkööt ryöstön. Tässä siis on ideana, että et voi vaikuttaa siihen, mitä muut tekevät, mutta voit päättää miten itse aiot toimia ja voit myös kertoa sen muille. Uskoisin, että jos tämän ilmoitat ja teroitat kaasojen mieleen, heitä ei enää kiinnosta järjestää koko ryöstöä. Ja tosiaan sinun sijassasi heittäytyisin häissä täysin tosikoksi mikäli ryöstö tulee ja ilmoittaisin kaikille, että olen etukäteen kieltänyt ryöstöt, koska en sellaista halua, enkä lähde niihin mukaan. Ja sulhanen tietysti ilmoittaisi saman... siinä ei kaasojen auttaisi muu kuin toimittaa ryöstetty anoppi kiltisti takaisin vaan. Minusta on kaasoilta todella mautonta ottaa mukaan jotain sellaista, jota morsiuspari nimenomaan ei halua.

No aika moni nainen, joka ei halua luopua tyttönimestään, ei ota sitä yhdysnimeä juuri siksi. Yhdysnimihän ei ole sama asia kuin oman sukunimen pitäminen - siinä (yhdysnimen ottamisessa) nimi nimittäin vaihtuu. Jo kauan sitten on ollut muitakin vaihtoehtoja kuin yhdysnimi tai pelkkä miehen nimi - ja minusta taas on yllättävää, miten välillä vaikuttaa kuin jotkut eivät tätä tietäisi.

Meidän häissä ei taideta suuremmin tavoitella ekologisuutta, mutta joitakin ekologisia juttuja on silti luvassa: - vihkisormuksen kulta tulee luultavimmin isoisäni vanhasta sormuksesta - hääpukuni saattaa olla äitini vanha hääpuku, joka on kaiken lisäksi villakangasta, ja jota muokataan paikallisella ompelijalla, ja jos en tähän päädy, ostan käytetyn puvun tai teetän (kankaasta en sitten tiedä) - häät yleensäkin ovat pienet, ja mitään turhaa krääsää ei tule (esim. hääkarkkeja tai häälehteä, erillisiä morsiusmaljoja) Epäekologista sen sijaan on: - vihkisormukseen tulee timantti/timantteja - kihlat ovat uutena ostetut kultasormukset - hääkakuksi tulee suklaakakku (tosin siihen voisi käyttää reilun kaupan suklaata, mutta se hinta...) Ja varmaan paljon muutakin, kun en ole koko asiaa niin paljon ajatellut ekoperspektiivistä.

Samaa mieltä kuin aikaisemmat, mutta lisäyksellä: pliis unohtakaa jo sanojen "vain" ja "maistraatissa" käyttäminen samassa lauseessa! Se, että jollakulla on ollut siviilivihkiminen, ei ole mikään peruste sille, että kaverit /sukulaiset/kukatahansa ei ole ollut mukana häissä, eikä myöskään mikään edellytys vaatimattomille häille. Myös kirkkohäät voivat olla vaatimattomat. Älä siis ihmettele, jos sukulaiset eivät siviilihäitä pidä arvossa - ethän itsekään pidä, kun sanot että ne ovat "vain"!

^Eli mies on naisen oikealla puolella ennen vihkimistä, sen jälkeen vasemmalla.

Öh no tuota... kenenkäs ne häät nyt ovatkaan ja kenen kunniaksi polttarit järjestetään? Ei kai tähän auta kuin ensin tehdä itsellesi selväksi, että kenen ne häät on. Tämän jälkeen voit tehdä asian selväksi myös kaasolle, joko keskustelemalla tai sitten ihan vaan toimimalla ja tekemällä niin kuin haluat. Jos kaaso on yhtään fiksu, hän tajuaa pitää tiukat mielipiteensä sinun (!) häittesi ajan omana tietonaan. Yleisesti ottaenhan jokainen on itse vastuussa siitä, mitä kurkustaan alas kaataa, sekä käytöksestään sekä sitä ennen että sen jälkeen. Niin kauan kuin kaasoasi ei olla vaivaamassa örveltävällä, sammuilevalla ja oksentelevalla vieraslaumalla, ei hänellä pitäisi olla mitään valittamista. Tietenkin, jos hän ei kestä olla tilaisuudessa missä alkoholia nautitaan pisaaraakaan, hänen pitäisi itsensä ymmärtää jättäytyä sellaisesta kokonaan pois. Minusta voisit vaikka suoraan kysyä häneltä, vaivaako häntä, jos siellä nautitaan kohtuudella alkoholia (polttareissa tai häissä) ja miten hän aikoo tätä vaivaamista käsitellä. Aikooko hän olla mukana, miten kauan, jne. Tee kuitenkin selväksi, että sinun toimintasi ei hänen mielipiteittensä takia muutu miksikään vaan teet niin kuin haluat. Hän voi vain valita, onko mukana kaason tehtäviä hoitamassa vai ei.

Ei hyvä ihme. Kaason tehtäviin nyt minun mielestäni ensisijaisesti kuuluu juuri morsiamen auttaminen pukeutumisessa hääpäivänä. Ei siinä oman tukan lässähtämismurheet pitäisi olla päällimmäisinä - ja muutenkin, jos kampaus on hyvin tehty, se ei lässähdä. Mutta toisaalta et voi siihen paljon vaikuttaa, mitä hän tekee, sillä jos hän on päättänyt mennä toiselle kampaajalle sinulle epäsopivana ajankohtana, niin sitten menee. Se, mitä voit tehdä, on tosiaan huolehtia siitä, että joku toinen on auttamassa sinua pukeutumisessa. Ja tämä toinen on sitten se varsinainen kaaso eli morsiamen pukija, eiköstä vaan?

Hyvä huomio. Toisaalta voidaan kysyä, 1) miksi siviilisäädyn pitää tulla ulkopuolisille selväksi; 2) miksi juuri naisen kohdalla siviilisäädyn näkyminen on tärkeää? Miehestähän ei siviilisääty perinteisesti näy, koska miehen nimi ei yleensä muutu, ja sormuksiakin on perinteisesti ollut miehillä vain yksi, oli sitten kihloissa tai naimisissa.

^Samaa ihmettelen kuin marrasmorsian. Jos yhdysnimen omistava käyttää vain jompaakumpaa yhdysnimen osaa, seuraa siitä sekin ongelma, ettei voi koskaan tietää, onko (nais)ihmisen sukunimi oikeasti se, minkä hän sanoo sen olevan. Voisin myös kuvitella, että monet ulkopuoliset tulkitsevat omaa nimeään käyttävällä naimisissa olevalla naisella olevan kuitenkin yhdysnimen, vaikka näin ei olisikaan. Itse en ainakaan naimisiin mentyäni välittäisi nähdä tai kuulla minulle laitettua yhdysnimeä missään yhteydessä, koska minulla ei sellaista tule olemaan. Mutta mistä sen voi tietää ulkopuoliset, jotka ovat tottuneet siihen, että vain yhtä sukunimeä käyttävällä naimisissa olevalla naisella onkin virallisesti kaksoisnimi? En noin yleisesti ottaen pidä koko kaksoisnimimahdollisuudesta, varsinkin kun noita nimiä käyttävät pääasiassa vain naiset. Ne luovat jonkinlaista naisten nimettömyyden kulttuuria, jossa naisen nimi voi olla suunnilleen mitä tahansa, mitä joku haluaa sen olevan.

Mitenkäs sitten, jos puolisolta on rajattu pois tuo perimis- tai avio-oikeus toisen perintöön, mutta tämä perintö (osa siitä) toimii puolisoiden yhteisenä kotina (maatila, johon kuuluvassa talossa pariskunta asuu)? Jääkö leskelle kuitenkin oikeus asua kodissaan ja hallinnoida sitä kuolemaansa saakka, kuten normaalistikin? Siis selvemmin: jos esim. miehen vanhemmilla on maatila, nämä laativat testamentin, jossa pojan perintö rajataan vain pojalle ja hänen jälkeläisilleen, muttei puolisolle. Vanhemmat kuolevat ja poika perii tilan ja asuu sitä vaimonsa kanssa. Näillä kahdella ei ole lapsia. Mies kuolee - miten käy lesken? Tulevatko miehen kaukaiset sukulaiset häätämään hänet kodistaan vai jätetäänkö kuolinpesä vain jakamatta niin pitkäksi aikaa että leskikin kuolee, jonka jälkeen se siirtyy miehen kaukaisille sukulaisille (serkuille esim.)? Jälkimmäinen vaihtoehto varmaan pätee? Entä koskeeko tuo asumisoikeus/hallintaoikeus pelkkää taloa pihoineen vai koko tilaa peltoineen ja metsineen? Mihinköhän siinä ihan fyysisesti vedetään raja?

En nyt tiedä, kannattaako asiaa miettiä oikein-väärin-akselilla, vaan pikemmin sen pohjalta, mitä seurauksia eri ratkaisuilla voi olla. Ongelma voi minun mielestäni tulla siitä, että mies käyttää sormusta vastentahtoisesti ja vain sinun mieliksesi. Jos sormus on todella hänestä inhottavan tuntuinen sormessa, siitä voi muodostua hänelle päivittäinen kiviriippa sen sijaan että se olisi rakkauden ja sitoutumisen symboli. Olisiko parempi sopia vaikka niin, että hän ensin kokeilisi käyttää sormusta vähän aikaa, muttei välttämättä häihin asti? Silloin hän saisi ottaa sormuksen pois silloin kun/jos sen käyttäminen alkaa tuntua liian pahalta, ja toisaalta hän kuitenkin edes yrittäisi pitää sitä. Tämän jälkeen sinun tietenkin pitäisi ratkaista, haluatko käyttää kihlasormusta yksin vai luopua samalla omasi käyttämisestä. Voisin kuvitella, että vastaavassa tilanteessa hankittaisiin vain minulle sormus, jota käyttäisin yksin, mutta ehkä kuitenkin oikeassa kädessä, ettei tuntuisi siltä, että olen yksin kihloissa. Saisin kuitenkin sormuksen rakkauden symboliksi, koska se olisi minulle tärkeää, mutta miehen ei tarvitsisi sen vuoksi kärsiä, eikä minun käyttää heti kihlasormukseksi tunnistettavaa sormusta (vasemmassa nimettömässä) yksin. Toisaalta monissa maissa vain nainen käyttää kihlasormusta, että voittehan te ottaa jenkkilästä mallia. Eikä tuokaan niin tavatonta ole, että avioliitossa vain toinen päätyy pitämään sormusta päivittäin - jos toisen työ esim. ei sormuksen käyttöä salli.

^Mahtavaa, Mary-Jane! Meille tosin tulee varmaan se kakku, mutta ehdottomasti suklainen.

Miksi et ostaisi tai teettäisi mieleistäsi sormusta, joka on rungoltaan hopeaa ja kivenä synteettinen timantti, rubiini tai safiiri tai muu edullisempi kivi? Siinähän ei ole mitään feikkiä - synteettisiä timantteja käytetään käsittääkseni paljonkin, jos halutaan esim. jonkin tietyn värinen kivi, joka on yhtä kestävä ja kova kuin timantti. Synteettiset timantit ja rubiinit /safiirit ovat tietääkseni ominaisuuksiltaan aivan vastaavia kuin aidot. Eikä hopea ole mikään feikkimateriaali missään nimessä! Kuten solalen sanoo, sormeensa saa laittaa mitä haluaa ja päivittää sitten myöhemmin, moni tekee niin. Kihloissa muuten kyllä olette, jos olette sopineet solmivanne avioliiton. Sormus ei ole kihlauksen kriteeri, vaan se lupaus on.

En muista, olenko jo vastannut tähän, mutta menköön: NOUNOU: - huntu - kirkko ja kaikki uskonnollisuus - morsiamen luovutus - kermatäytekakku - minkäänlainen mansikkakakku - noutopöytä! Minun häissäni ei jonoteta ruokaa kuin missäkin kouluruokalassa! - juhlat jossain s******n jumppasalissa - sydänkoristelut, morsiuskaari, koristeltu hääauto - puheet, leikit, valssi (tosin tämän voisin haluta, mutta sulhanen ei tanssi) - hääyö hotellissa Öh, meidän häissä ei sitten ole oikein mitään-- syödään ja juodaan vaan ja jutellaan lähimpien kesken. Ja eiköhän se riitäkin.

Nykyään on niin monella lapsella erinimiset vanhemmat, että tuskin tuollaista asiaa joutuu enää missään koulussa selittelemään. Lapsethan usein hankitaan avoliitossa ennen avioitumista, ja erinimiset avioparitkin yleistyvät hyvää vauhtia. Jo joka viides pari jättää yhteisen sukunimen kokonaan ottamatta ja lisää tulee. Joten sinuna pitäisin nimeni ja tosiaan antaisin oman nimeni lapsellekin - mies saisi siinä tehdä mitä tykkää. Jos haluaisi olla samanniminen kuin minä, niin siitä vaan vapaasti nimeä vaihtamaan. Miksi naisen pitäisi olla aina se, joka lopulta taipuu? Tsemppiä, älä anna periksi. Muista, että jos asiasta tulee kinaa, ei se ole siitä kiinni, että sinä olet se jääräpää, joka ei suostu nimeä vaihtamaan. Minua ainakin hirveästi ärsyttää juuri tuo ajattelu, että jos avioparilla on eri nimet, on se aina seurausta siitä, että nimenomaan nainen on kieltäytynyt vaihtamasta nimeä. Mitäs se mies sitten on tehnyt, hänkö ei ole kieltäytynyt vai????

Mielenkiintoinen tuo Morren linkki! Tuohon haastatellun "katrin" kokemukseen täytyy sen verran kommentoida, että minun mielestäni on myös kaason omalla vastuulla huolehtia siitä, ettei suostu aivan kaikkeen. Tuossakin tapauksessa hän olisi hyvin voinut jättää sulhasen juomiset vahtimatta - eiköhän sulhanen aikuisena ihmisenä ole vastuussa omista juomisistaan samoin kuin muutkin häävieraat vastuussa omistaan.

^Bagel, tuolla perusteellahan tuo 800 euroa olisi juuri oikea hinta ko. sormukselle. 5 x 0,10 ct à 100 e = 500 euroa, plus se kullan ja työn hinta n. 300 = 800 e. Miten niin alihinta?

Samaa mieltä! Haluaisin kovasti nähdä sen lakipykälän tai seurakunnan määräyksen, joka edellyttää tulemaan kirkkoon vähintään 100 todistajan kanssa 1000 euron hääpuvussa tai muuten ei vihkipalvelua tipu.

Haluaisin tarkentaa hieman termejä. Kääntäjä työskentelee kirjallisesti eli kääntää kirjoitettuja tekstejä kieleltä toiselle, tulkki tekee saman suullisesti. Etsitte siis häihinne ilmeisesti tulkkia, ette kääntäjää. Kääntäjä ja tulkki ovat eri ammatteja ja useinkaan samat ihmiset eivät tee molempia. Siksi näiden erottaminen voisi olla hyöydyllistä, jos alatte vaikka ammattilaisiin ottamaan yhteyttä (jos ei häitä varten niin yleensä tulevaisuutta varten tämä tieto).

Laura83: Olen olkaimien kannalla. Pukuun tulee enemmän ilmettä niiden avulla. laura! :Puvun kaunis kultainen väri on minun mielestäni ihastuttava. Malliltaan se on melko tavallinen vaikkakin ihan nätti, mutta henkilökohtaisesti en pidä tuosta ruusukehörsötyksestä. Tosin sitä olisi parempi arvioida livenä tai jos puku olisi kuvattu päälläsi, ja muutenkin se on makuasia tietenkin.

Minä äänestän keskimmäistä pukua eli sitä toista Sotteroa. Imartelee mielestäni vartaloasi hyvin ja on muutenkin leikkaukseltaan kaunis puku.