Ella

Nyt kun foorumipohja on muuttunut, miten sen allekirjoituksen tähän saa? En löydä mitään edit signature tms. kohtaa profiilistani, vai olenko vain puusilmä? en siis yritä laittaa tikkeriä vaan vain allekirjoitusta.

tuplat pois. Mutta joo, onko Iiduli sun miehelle tärkeää se, että teillä on yhteinen nimi, vai nimenomaan se, että juuri sinä vaihtaisit nimesi? Kun ilmiselvä järkevin ratkaisu tuohon pulmaan olisi se, että mies ottaa joko sun nimesi tai kaksoisnimen. Mulla nyt meni lainaus vähän puolitiehen, mistä pahoittelut. Mutta jatkaisin vielä, että Iidulilla ei ole mun mielestä mitään syytä tuntea itseään lapselliseksi siksi, että pohtii tällaista asiaa. Mietin kokevatko miehet itsensä lapsellisiksi sen takia, että toivovat vaimon ottavan heidän nimensä - siinäkin tapauksessa, että naisen oma sukunimi silloin kuolisi sukupuuttoon? Eikö sellainen nyt ole aika lapsellista sekä äärimmäisen itsekästä, kuin kolmevuotiaan ajattelua? Ja pointtina tässä on, että me naiset olemme kovin itsekriittisiä näissä nimipohdinnoissa usein, kun taas miehet eivät. Kovin monet miehet pitävät itsestäänselvästi itselleen kuuluvana oikeutena ei ainoastaan oman nimensä pitämistä, vaan myös nimen riistämistä toiselta ihmiseltä. Tässähän sinänsä ei ole miehen kokemuksena mitään uutta. Miehille naisen alisteinen asema on ollut vuosisatoja normaali olotila, jossa ei ole heille mitään ihmeteltävää saati hävettävää. Mutta me naiset voisimme hieman auttaa heitä näkemään asiat eri näkökulmasta.

En tiedä onko tästä paljon apua, mutta kai tiedät IIduli, että jos otat kaksoisnimen, myös silloin teidän sukuhaara katkeaa? Lapselle ei voi antaa sitä nimeä, joka on kaksoisnimen henkilökohtainen osa. Vain sen nimen, joka on se yhteinen osa. Eli jos sun nimesi on vaikka Pihala-Puttonen ja miehesi Puttonen, on ainoa vaihtoehto lapsen sukunimeksi Puttonen. Mutta jos miehesi ottaa kaksoisnimen ja on täten Puttonen-Pihala, myös silloin teillä on yhteinen nimi, ja lapsenne saa sinun sukunimesi (eli sinun nimesi Pihala on tällöin yhteinen nimi). Nähdäkseni siinä kaikki voittaisivat, paitsi tietysti "perinteet", jotka jostain syystä tuppaavat jyräämään nämä järkevät ratkaisut useimmissa liitoissa.

Meidän suvuissa on ollut parit 40+ häät toista kertaa avioituville ja ihan normaalit häät ohjelmineen, tansseineen ja musiikkeineen. tosin ei mitään morsiamenryöstöjä tainnut olla. Morsiamella pitkä vaalea (ei valkoinen) juhlamekko, ei huntua.

Kaikki sukunimethän nauttivat nykyään samanlaista lain suojaa, joten sillä ei ole merkitystä, onko jokin nimi ollut aiemmin suojattu vai ei.

Mun käsittääkseni hunnun merkitys nykyään on, että on menossa ensimmäistä kertaa naimisiin. Neitsyydestä ja lapsista viis. Huntu sopii mielestäni parhaiten nuorehkolle, alle 35- tai 30-vuotiaalle tai sinne päin, mutta kokonaisuus ratkaisee; peili kertonee aika paljon siitä miten hyvältä huntu näyttää. Jos siis menet ensimmäistä kertaa naimisiin, kuten olen ymmärtänyt, ja olet 25-vuotias, siis nykymittapuulla nuori morsian, voit mielestäni aivan hyvin laittaa hunnun, jos haluat. Ja ainakin ehdottomasti voit laittaa valkoisen puvun! Mä en ymmärrä, mikä tarve anopilla on puuttua pukuvalintaasi millään tavalla. Se on täysin ja kokonaan oma asiasi. Ajatellaan sitten vaikka muutamia kuninkaallisia morsiamia. Norjan kruununprinsessa Mette-Marit oli 28-vuotias ja yhden lapsen äiti mennessään naimisiin Haakonin kanssa. Hänellä oli huntu ja vitivalkoinen puku. Myös useat muut kuninkaalliset morsiamet ovat nykyään yli kolmekymppisiä ja asuneet sulhastensa kanssa yhdessäkin ennen avioliittoa eli varmasti eivät ole neitsyitä olleet avioituessaan, ja joka ainoalla on kuitenkin valkoinen puku ja huntu ollut. Espanjan Letizia oli ollut jopa aikaisemmin naimisissa ja eronnut mennessään naimisiin Felipen kanssa vanhoillisessa Espanjassa - hänelläkin oli valkoinen puku ja huntu. Jos perinteiset ja etikettitietoiset kuninkaalliset morsiamet voivat pukeutua valkoiseen pukuun ja huntuun aikuisina ja varmasti ei-neitsyinä, miksi sinäkin et voisi?

Ei tietenkään, koska se ei olisi edes juridisesti mahdollista. Avioliitossa saatua nimeä ei voi ottaa yhteiseksi nimeksi uudessa avioliitossa.

^Pyörii myös aika kovia sovinisteja niiden kommenttien taustalla, joissa mies painostaa naista vaihtamaan nimensä. Ja huomaa, mikä tässä on ero: puolustaa oikeutta omaan nimeensä puuttumatta mitenkään toisen ihmisen nimivalintaan vs. pyrkiä riistämään toiselta tämän nimi. Kumpi on aggressiivisempaa tai "kovempaa"?

Outoa tällainen olettaminen on erityisesti siksi, että nimilaki muuttui jo vuonna 1986 eli ennen kuin moni nykyään naimisiin menevä on edes syntynyt. Luulisi, että asenneilmasto olisi jo vähän enemmän muuttunut. Omalla kohdallani ihme kyllä eniten harmistusta ilmaisi oma äitini (!) jonka kohdalla närkästys johtui ilmeisesti siitä, ettei päässyt nimenmuutoksen varjolla kehumaan kaikille, kuinka tytär on nyt siis rouva sejase ja samalla siis kehua, että tytär on "päässyt" naimisiin... hohhoijaa.

Pahoittelen kysymyksenasettelun heteronormatiivisuutta

^Hyviä pointteja, Pilvi, olen samaa mieltä. Itsekkäällähän yleensä tarkoitetaan tekoja, joissa ajatellaan omaa etua välittämättä siitä, aiheuttaako teko kenties haittaa muille. Itsekkyyden yhdistäminen oman nimensä pitämiseen on aika absurdia, koska yhtä hyvin voisi väittää, että on itsekästä jättää hiuksensa värjäämättä tai kotoaan muuttamatta. Nämä kaikki teot ovat kyllä "itsekkäitä" siten, että niissä varmasti ajatellaan omaa mukavuutta, mutta eivät siten, että niillä voisi jotenkin vahingoittaa toista ihmistä. Jos tällainen neutraali (=toisia vahingoittamaton), omaan mukavuuteen liittyvä teko nimetään itsekkääksi, pyritään itse asiassa käyttämään valtaa ja manipuloimaan ihmisen mielikuvia itsestään ja omasta valinnastaan. "Saat toki tehdä niin kuin haluat, mutta olet itsekäs jos pidät nimesi" = "olet paha ihminen jos pidät nimesi, mutta jos vaihdat sen, olet epäitsekäs ja hyvä". Jos tämänsuuntaiset kommentit ottaa todesta eikä näe niihin sisältyvää manipulointia, voikin helposti hairahtua vaihtamaan nimensä vasten omaa tahtoaan vain todistellakseen muille olevansa jotenkin parempi ihminen.

[quote name=']Vaihdanko nimeni? En tiedä vielä. Osa minusta haluaa olla itsekäs ja säilyttää vanhan nimen, osa pitää ajatuksesta ottaa toisen nimi omakseen. Tulevan vaimoni nimi on kaunis ja heidän nimisiään ei ole enää monta ja olisi surullista jos hänen nimensä sammuisi. Eihän puolisosi nimen tarvitse sammua, vaikka pitäisitkin oman nimesi. Voitte molemmat pitää omat nimenne ja tuleva lapsenne voi saada vaimosi nimen.

Aika ihmeellistä parisuhteessa, jos ei ota toisen mielipidettä ja halua tärkeässä asiassa huomioon... Riippuu aivan siitä, vaikuttaako se asia sen toisen osapuolen elämään mitenkään - tai edes lähelle vastaavasti kuin sen, jonka sukunimestä on kysymys. Muutenkin tietysti on kumma, että nimivalinnoista ei avoimesti keskustella ennen avioitumista. Tällöin ilmeisesti on ajatuksena, että miehen nimen säilyminen on itsestäänselvyys ja nainen on ainoa, joka ylipäätään tekee valinnan. Ja tästä naisen valinnasta sitten miehellä on jokin mielipide. Mitä, jos nainen päättäisi loukkaantua siitä, että mies pitää oman nimensä? Onko joku nainen joskus loukkaantunut siitä? Ja nyt saa riittää, anteeksi OT.

Aika ihmeellistä loukkaantumista, jos loukkaantuu siitä, että toinen on senniminen kuin on...

Hohhoijaa - taisitpa todella provosoituakin tekstistäni kun syydät noin älyttömiä väitteitä. Tässä ketjussa kukaan ei ole lytännyt miehensä sukua, koko tulkinta on vain omaa mielikuvitustasi. Kun olin alun perin kirjoittanut oman viestini, jossa selostin nimen pitämisen syitä, myös mieheni luki tekstin ja piti syitäni fiksuina ja hyvinä. Ei kai nyt kenellekään miehelle voi olla lyttäämistä se, että nainen pitää omasta nimestään ja haluaa säilyttää sen? Tai että ei halua ottaa miehen nimeä, jos ei pidä siitä tai ei halua liittyä sukuun, jota ei tunne? Nämä ovat täysin valideja syitä enkä voi ymmärtää, miksi Johku suhtaudut niihin niin vihamielisesti. Ja lopultakin, omalla kohdallani nämä eivät edes ole varsinaisia syitä säilyttää nimeni, koska olisin pitänyt nimeni joka tapauksessa, oli mieheni nimi tai suku millainen hyvänsä, koska se, yllätys yllätys, tuntuu minusta ainoalta ja oikealta ratkaisulta. Olin sitä mieltä jo ennen nykyisen mieheni tapaamista. Lähdin tähän ketjuun listaamaan erilaisia, pinnallisempia kuin syvällisempiäkin syitä, lähinnä huvikseni, ja myös koska halusin analysoida niitä asioita, joiden vuoksi minusta tuntuu siltä kuin tuntuu. Suvun historiasta. Tottakai miehen suvulla on historia siinä missä minunkin, mutta ei se mitenkään velvoita mua ottamaan hänen nimeään saati millään tavalla vähennä mun sukuni historian arvoa = ei todellaakaan pyyhi ko. perustelua pois. Myöskään se, että pidän nimeni, ei vähennä mieheni suvun historian arvoa, koska eihän mun nimeni säilyminen ole mitenkään miehen suvulta pois! Mieheni on myöskin pitänyt oman nimensä, joten tilanne on täysin symmetrinen. Et taida olla ymmärtänyt näkökantojani ollenkaan. Miehen suvun historia näkyy hänen nimessään ja mun nimessäni näkyy mun sukuni historia. Tasa-arvoisempaa kuin että vain toisen historia on näkyvillä. Ja joo, kyllä sitä "tyttönimeä" voi aina tuoda esiin ja selittää, mutta minä en halua sellaiseen ryhtyä, vaan haluan, että oma nimeni on minulla jatkuvasti käytössä. Yksinkertaista. Mitä tulee vielä turhamaisuuteen nimiasioissa: Aika moni nainen myös vaihtaa nimeään turhamaisista syistä, koska he ajattelevat, että on hienoa olla "Rouva Miehennimi". Haaveillaan myös siitä, että oma sosiaalinen status siitä kohoaa, kun ollaan Rouva Miehennimiä. Eikö se ole turhamaista ja oman minän korostamista? Kysehän on ihan siitä, millaisia merkityksiä ja arvoja mihinkin valintaan liittää. Kysyt vielä, Johku, miksi mieheni piti nimensä, vaikka ei pidä siitä. En tiedä oliko tämä retorinen kysymys, mutta vastaan silti niin hyvin kuin pystyn - mies itse on tällä hetkellä yövuorossa. Hänellä taisivat vaikuttaa eniten käytännön syyt. Hänet tunnetaan omalla nimellään ja olisi ollut kovin työlästä vaihtaa. Hän ei varmasti myöskään osaa kuvitella itseään esim. minunnimisenäni, yhtä vähän kuin minäkään itseäni hänennimisenään. Ei hän taida pitää minun nimestäni sen enempää kuin minäkään hänen - meidän kummankaan nimet eivät ole erityisen kauniita. Tämä on mulle täysin OK. Olen joskus ehdottanut, että hän ottaisi itselleen äitinsä sukunimen, koska olemme aika paljon tekemisissä anopin ja hänen sukunsa kanssa. Mies ei viitsinyt tähänkään ryhtyä, koska on jo "tottunut" nimeensä. Itse asiassa olisikin mielenkiintoista saada tänne miesten syitä sille, miksi ovat säilyttäneet nimensä.