Aika kiihkeetä keskustelua täällä. Minusta on hienoa että ihmisillä on periaatteita ja niistä pidetään kiinni. Kuitenkin kaikkien elämäntilanteet on niin erilaisia ettei ketään voi arvostella tai syyttää, vaan jokainen tekee itse omat valintansa. Minäkin haaveilin ennen avioliitosta ennen lapsia...nuorena ja nättinä, mutta kuinkas sitten kävikään. Seurustelu aloitettiin jo parikymppisenä. Opinnot veivät eri paikkakunnille. Opiskelujen jälkeen etsittiin töitä samalta paikkakunnalta ja päädyttiin erillemme kaikista sukulaisista. Työkokemusta piti hankkia, ei ollut aikaa eikä rahaa häihin tai lapsiin. Aika kului ja päädyimme takaisin kotikulmille...rupesi lapsenteko kiinnostamaan. Aloimme rakentaa omaa taloa, joka vei taas ajan ja RAHAA... rupesi lapset olemaan tärkeämpää kuin häät. Itse en halunnut maistraattihäitä vaan hyvät juhlat läheisten keskellä. Eikä se lapsen saaminen sitten ollutkaan itsestäänselvää.... tuli surua ja murhetta....muitakin juttuja (ei häät kiinnostaneet). Kun viimein oli talo valmistumassa ja saimme kuulla tulevamme vanhemmiksi oli ilo ylimmillään. Silloin kehtasi eräs harras uskovainen haukkua minut pohjamutiin, kun ei vielä oltu miehen kanssa aviossa ja iloittiin kodista ja lapsesta. Itse uskon että avioliitossa voi olla Jumalan silmien edessä ilman papin aamentakin(ja jotkuthan väittää että naispappien aamen on sama kun ei mitään). Nyt kun elämä on vakiintunut saamme haluamamme häät ensi kesänä. Lapsi on kuitenkin tärkeintä maailmassa ja se että vanhemmuuden saa jakaa ihanan ihmisen kanssa. Jokaisella on varmasti oma tarinansa miksi lasten aika on silloin kun on. Kunnon lähimmäinen ei tuomitse!
