ViljaH

poisto

Te olette päättäneet rakastaa toisianne. Se on paljon enemmän kuin se, että te rakastatte toisianne. Rakkaus on ihana tunne, se kantaa koko elämää. Te olette toisillenne tärkeimmät ihmiset maailmassa, itseänne ja toisianne varten te elätte. Teillä on koko elämä aikaa rakastaa. Tunteet kuitenkin ovat ailahtelevaisia. Se, että te tahdotte solmia avioliiton, osoittaa, että tuntemanne rakkauden lisäksi te myös tahdotte yrittää rakastaa silloinkin, kun se on vaikeaa. Ihmiselämässä tulee vastaan vaikeuksia, mutta niinä hetkinä teillä on tukena toisenne. Joskus toinen rakastaa vähemmän, joskus toinen. Avioliitto on turvananne silloin. Te olette päättäneet uskoa toisiinne, rakkauteenne ja haluunne rakastaa. Rakkaus, kunnioitus ja ystävyys kantavat teitä yhteisen elämänne päivinä. Vaikka joku näistä kolmesta välillä voi vähentyä, pyrkikää pitämään niiden yhteispaino samana. Kun te rakastatte toisianne, teillä on voimaa toisistanne. Kun te kunnioitatte toisianne, te ette voi loukata toisianne. Kun te olette ystäviä, teillä on maailmassa paras turva. Rakastamalla ja kunnioittamalla toisianne ja olemalla ystäviä keskenänne, te solmitte tiukimman liiton, jonka voi solmia. Muistakaa myös rakastaa ja kunnioittaa itseänne, sillä itsenne te tuotte suhteeseenne. Te olette yksi ja te olette kaksi. Yhdessä te voitte kohdata elämän, kumpikin omana itsenänne. Te voitte kasvaa ja muuttua, katsoa eri suuntiin, nähdä eri asioita - mutta jos te haluatte rakastaa toisianne, kunnioittaa toisianne ja olla ystäviä toistenne kanssa, teillä on yhteinen tie elämässä. Sydämessänne te tiedätte jo olevanne pari. Tänä päivänä te haluatte vahvistaa suhteenne avioliitoksi. "Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin. Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (miehen nimi): Tahdotteko ottaa tämän (naisen nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon). Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (naisen nimi): Tahdotteko ottaa tämän (miehen nimi) aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon). Vastattuanne näin kumpikin kohdaltanne myöntävästi Teille tehtyyn kysymykseen totean Teidät aviopuolisoiksi."

Mä en ainakaan ottanut niitä talteen, mutta noi tämän vuoden Hesarit löytyvät melkein jokaisesta kirjastosta.

Paitsi jos on pieni käsilaukku, jossa on vain pankkikortti ja iso seteli... Kuka niitä hiluja juhliin kantaa?

Only love (can make a memory...) http://www.romantic-lyrics.com/lo2.shtml

^"Auringon lapset" kävisi tuohon sarjaan, ainakin jos yhtään muistan sanoja oikein.

^Tuo uskon hylkäämisen aiheuttama suru/pettymys on sekin tuttua. Meillä se näkyi enemmän "ei ne ole oikeat häät"-puheina, mutta äitini varsinkin oli vihainen, pettynyt, häpeissään ja kaikkea muuta sellaista siitä, että jumalat eivät enää kuulu meidän elämäämme ja että me vielä sen julkisesti näytämme suvun edessä. Raskaita asioita ne olivat. Osin ovat edelleen, mutta onneksi lapsuudenperhe on jäänyt taakse, ja omasta miehestä ja minusta on tullut perhe, jonka mielipiteet ja arvostukset ovat kaikkein tärkeimmät ja arvokkaimmat.

^Uskomatonta! Jos haluaa maistraattihäät, niin ne ovat parhaat mahdolliset haluajille. Aika hieno juttu muuten tuo kertomuksesi sisäisen rauhan löytämisestä . Avioliiton suunnittelemisessa tapahtuu isoja asioita.

Jos yhtään lohduttaa, mun tiukkapipouskovaissukulaiseni heltyivät sentään häissä kiittelemään seremoniaa, ja häiden jälkeen suurin osa on vain kiitellyt, kuinka hienot ja mukavat siviilihäät voivat olla. Niillä oli varmaan jumalien hylkäämisen kamaluuden lisäksi hirveästi ennakkoluuloja harmaista maistraattihäistä ja kahden minuutin seremoniasta. Hääpuku, "alttari", juhlakaavussa ollut vihkijä, kunnon vihkipuhe, lauluesitykset ja häämarssit taisivat nämä asiat pehmittää. Ja pakko myöntää, että meillä myönnytyksenä laulettiin seremoniassa yksi virsikin, "Soi kunniaksi Luojan" - tosin vain kaksi säkeistöä, kun se kolmas on musta liian uskonnollinen.

;D Mahtava! Jonkun aiemmin kirjoittajan ehdotus ympäristöstä kerättävistä lunnaista (kiviä, kukkia yms.) ja sulhasen selittämisvelvollisuudesta oli ihan kiva. Jos sulhanen on supliikki, siitä voi syntyä ihan hauskoja juttuja. Tämäkin oli tosi ihana idea rahalunnaiden tilalle.

Aaah, sori, mä aina unohdan, että puolisoillakin voi olla keskenään eri vakaumukset. Onneksi siunauskaavassa ei sentään kysytä mitään Jumalan nimessä, ainoastaan: "NN (koko nimi), tahdotko avioliitossasi, jonka olet solminut NN:n (koko nimi) kanssa, osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?" (http://www.evl.fi/kkh/to/kjmk/toim-kirja/04c_aviol_siun.pdf)

^Tuolla foorumin ohjeissa kerrotaan: "Tästä päivästä lähtien mp3:sten välittäminen tällä foorumilla on kielletty. Tulemme siis poistamaan kaikki pyynnöt ja tarjoukset lähettää mp3:sia. Syynä tähän on se, että mp3:t useimmiten ovat laittomasti levyltä kopioituja ja levitettyjä, emmekä halua tukea harmaata taloutta tälläkään saralla. Muistakaa että levyn ostamalla tuette hyvän kappaleen tehnyttä muusikkoa ja näin autatte häntä tekemään entistä enemmän hyvää musiikkia. Jos ette halua/voi ostaa levyä omaksi, kannattaa kysellä lähimmästä kirjastosta."

Kuin omasta suusta. Raskastahan se on olla tienavaajana, mutta päivä on yksi tärkeimmistä elämässä, ja se on itseä ja puolisoa - ei sukua - varten. Ehkä suku joskus ymmärtää, jotkut sukulaisista tosin eivät koskaan. Mutta se, että on itselleen ja puolisolleen rehellinen ja solmii avioliittonsa rehellisellä pohjalla, on mielestäni tärkeintä. Avioliitto ei solmita kenenkään mieliksi, vaan yhteiseksi hyväksi.

Ei taida olla yhtään kirjastoa, johon Hesari (ja Nyt-liite) ei tulisi

Jos ei halua isoja menoeriä tai käsitöitä, suvussa voi olla vanhoja ryijyjä, joita voi käyttää. Isoäitini on kuollut ajat sitten, mutta meidän ryijy otettiinkin vanhempien olkkarin seinältä mukaan hääpäivänä vihkipaikalle. Nyt se on taas seinällä, mutta isä "testamenttasi" sen meille. Käytännössäkin vihkiryijy oli kiva, kun saatiin vihkipaikalle "alttarin" eteen lisää rekvisiittaa, joilla paikka näytti entistä enemmän juhlapaikalta.

Käy kirjastossa kopioimassa. Tai sitten osta kännykällä näköislehti: http://nyt.hs.fi/ (ks. sivun oikea alareuna)

Vinkkinä vihkipuhetta varten: Hesarin Nyt-liitteessä oli tänään hyviä tekstejä vihkiseremoniaan. Mä ainakin tykkäsin Sofi Oksasen ja Jaakko Hämeen-Anttilan tekemistä ehdotuksista.

Hyvinkään maistraatin palvelu oli mahtavaa. Häät olivat juhlapaikalla, ja vihkijä tuli sinne.

Olin joskus tavannut vihkijän aiemmin (ei hän tosin sitä muistanut), mutta ennen häitä hoidimme asiaa puhelimessa ja sähköpostilla. Hän lähetti vihkipuheita ja lopulta kirjoitin puheen itse ja lähetin hänelle. Tätä eivät häävieraat tienneet, ja ihmettelivät jälkikäteen, kuinka osuva hääpuhe oli - ihan kuin vihkijä olisi tuntenut meidät hyvinkin... ;D

Meillä oli isän äidin tekemä ryijy. Seistiin sen päällä vihkiseremonian aika. (Meillä oli tehty juhlapaikalle "alttari", jossa oli kukkia ja kynttilöitä, vihkijä seisoi sen edessä ja me seuraava ryijyn päällä.) Ei kai sillä ihmeempää merkitystä ole, mutta kirkoissa ainakin tavataan käyttää semmoista. Kivalta se näytti, ja kun vanhemmat olivat ahdistuneita siviilihäistä, tuntui kivalta, että noudatetaan tavallisia vihkitapoja niissä asioissa, joissa vakaumus ei tule esteeksi.

Kartanossa 70-päisen juhlajoukon edessä. Hyvinkään maistraatista tuli vihkijä. Häät olivat perjantai-iltapäivänä, joten virka-aikaan mentiin.

Mä vähän ihmettelen sitä - riitaa haastamatta ja ihan aidosti vain ihmetellen - kun moni ei-uskovainen vetoaa kirkkohääkaipuussan perinteisiin. Olettaisin, että tällaiset ihmiset eivät kuitenkaan oikeastaan tunne kirkollisia perinteitä eivätkä käy kirkossa juuri koskaan, joten mistään mittavasta perinteestä ei oikeastaan omakohtaisesti olisi kyse. Onko tämä "perinne" siis yhteiskunnallista perua, oletus "kaikkihan näin tekevät" vai mistä vetoaminen perinteeseen kumpuaa?

OT: Muistuttaisin kuitenkin, että siinä missä kirkollista vihkimistä ei tarvitse järjestää kirkossa, ei myöskään siviilivihkimistä tarvitse järjestää maistraatissa. Kartanot ja linnat ovat kauniita paikkoja, ja ainakin Etelä-Suomessa niissäkin pääsee siviilisti naimisiin.

Mua alkoi kiinnostaa tämä juttu, varsinkin se, että kuinka ihmeen paljon kaasoilta oikein odotetaan? Mä olen aina pitänyt tehtävää enemmänkin fiilistelyapuna, jossa ei pidä joutua liikaa rasittumaan toisten häistä. Jos kaason oma elämä on haittana kaasoilussa, niin tehtävää pitää sitten olla jo aika paljon.