.o.O.o.

Koska meillä oli lahjalista (suosittelen! http://lahjatoiveet.net/ ) saimme hyödyllisiä lahjoja, joille on käyttöä, mutta joista on vaikea nostaa mitään ylitse muiden. Listan ulkopuolelta tuli kirja kotipaikkakuntani historiasta + pöytäliina sekä hääyö sviitissä. Kirja+liina olivat hieno yllätys - eikä sviitissäkään valittamista. Lisäys: Äitini osallistui kustannuksiin, mutta en osaa pitää sitä "häälahjana". Tosin olen avusta erittäin iloinen.

Erittäin tyytyväinen. Teetätin mieleiseni ja koska mulla on siis loistava maku niin mieskin ihastui siihen ja maksoi rinkulan mielellään.

Juhlittiin Urpolan kartanossa ja täytyy sanoa, että ehdottomasti hyvä valinta. Tehtiin valinta alunperin ihan sen pohjalta, mitä nuo kaupungin sivut kertoivat eikä tarvinnut pettyä. Ulkoasu on hieman rapistunut (uusi maali pintaan riittäis?), mutta näin talvihäissä se ei haitannut, koska ulkona ei oltu. Paikkaan piti hankkia pitopalvelu, koska kyseessähän on pelkkä rakennus. Onneksi valitsemamme Pito-Aitta oli tottunut toimimaan siellä (ei A-oikeuksia, siispä omat edulliset viinit). Oli tarpeeksi vessoja, lämmin, keskustan kupeessa (matkaa kirkolta 5 min autolla), isoon saliin mahtui 40 henkeä ihan kevyesti ja olis mahtunut paljon enemmänkin, mutta tehtiin väljä kattaus (4-6 henkeä / pöytä, kun 8 hlöä max), pienestä salista kivasti lisätilaa tarvittaessa, autoille oli pysäköintipaikka, siisti ja ihan juhlava vaikkei tietysti mikään luksus, hinta 306 € / 16 h (kannattaa katsoa tuolta sivuilta hinnoittelu). Tulen suosittelemaan, jos juhlapaikkaa kysellään.

En ostanut huulipunaa tai puuteria tai mitään muutakaan meikin korjailuun. Meikkaaja kysyi, enkö aio lisätä huulipunaa myöhemmin, mutta totesin, että sen tarvitsee olla hyvä vain studiokuvissa (heti meikin jälkeen) ja sitten saa lähteä pussailun ja syömisen myötä. Mulla oli muutakin ajateltavaa kuin huulipuna. Puuteriakin tuli lisättyä vain just ennen kuvaa, kun kuvaaja sipaisi sitä meille kummallekin vähän lisää.

Siihen vastauksen tietää varmaankin vain tuo pappi itse. Itse tarkistin oppaasta papin paikan ja niinpä annetuista vaihtoehdoista valitsin sen, missä hän istuu vieressäni (meillä siis vanhemmat+pappi samassa pöydässä kanssamme). Ja minähän en kuulu kirkkoon, minkä hän hyvin tiesi. Jo juhlassa huomasin, että ehdottomasti loistava ratkaisu. Vanhempamme eivät tunne toisiaan vielä kovin hyvin ja "ulkopuolinen" piti hienosti juttua yllä. Lisäksi pappi päätti hääaterian hauskaan pikkupuheeseen. Papin läsnäolo ei tietääksemme ketään ahdistanut vaan päinvastoin saimme kuulla paljon positiivista hänestä. Ja me emme siis tunteneet pappia entuudestaan. Mielestäni papin kutsumista arkaillaan turhaan, tai ettei haluta paikalle... no, jokainen kutsuu juhliinsa tietysti kenet haluaa... ja meidän juhlat nyt oli semmoiset, että pappi sopi hyvin joukkoon (kesto 3-4 tuntia, keski-ikä ehkä 40v, ei boolia ).

Siis nimenomaan! Jos on kyse tosi rakkaudesta, mennään vihille maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa ilman juhlia. Kaikki muu on turhamaisuutta.

Olen ollut häissä, joissa morsiamella oli valkoinen, hyvin yksinkertainen mutta todella kaunis hääpuku. Kaasolla oli upea punainen ohutolkaiminen mekko + bolero. Vaikka ihailin morsiamen pukua vielä kuvista jälkikäteen, oli ihan hilkulla ettei kaason asu varastanut huomiota(ni). (Häiden kokoluokka n. 75 vierasta.) Mielestäni morsiamen pitäisi olla (naisista) se päivän tähti ja keskipiste - kyllä, minusta on hassua, jos kaaso tai kuka tahansa pukeutuu morsiamen yli, selkeästi näyttävämmin jne. - ja varsinkin, jos morsiamen asu/tyyli on tiedossa etukäteen.

Uusin trendi: ei suinkaan "myötä- ja vastoinkäymisissä" vaan "mikäli koliikki tai vesivahinko ei meitä erota".

Jep jep, kohta päästäänkin jo kunnolla siihen, että vain vanhemmat (äidit/isät) tietävät, mitä arki ja avioliitto tai elämä ylipäätään ovat... "sitten kun sulla on lapsia, sä ymmärrät..."

Täähän ei oo vielä sotaa nähnytkään...

Me kutsumme hääaterialle papin, joka toimittaa avioliittomme siunaamisen. Kutsumatta jättäminen olisi minusta merkinnyt samaa kuin, että joo, kiitos me halutaan kirkolliset puitteet* mutta kun oot hommas hoitanut, voit kadota takavasemmalle, kiitos (tästä syystä aion lähettää kiitoskortit papin lisäksi kanttorille ja suntiolle; emme ole kyseisen srk:n jäseniä ja haluan jotenkin osoittaa arvostusta). Emme tunne pappia ennestään ja olemme tavanneet hänet vain kerran siunauskeskustelussa (missä kutsun annoin), mutta silti kutsuminen tuntuu ihan luontevalta. Hän voi sitten itse päättää, onko aterian loppuun vai lähteekö kesken. Erikoisruokavaliota en kysellyt. Viiniä on ruoan kanssa tarjolla. (Ettei vaan miehen kaverit yllättyis papin ilmestymisestä paikalle? ) Valehtelenkohan pahasti, jos väitän papin jopa hieman ilahtuneen kutsusta (ja lupasi tulla). * Itse asiassa vain sulhanen haluaa, jos halutaan viilata pilkkua.

Me emme suunnitelleet juhlivamme, mutta kummankin vanhempien luona oli ruoka+kakku odottamassa, kun ekaa kertaa kihlauksen jälkeen mentiin kylään. Vastaan siis, että kyllä juhlittiin. Miehen luona oli vähemmän porukkaa, mutta äitini luo oli kutsuttu sukuakin. Mitään kahden suvun yhteisiä kihlajaisia ei vietetty (näin jälkikäteen ajateltuna ehkä vähän hassua, mutta kun emme itse olleet niitä järjestämässä niin..).

Seurasiko kihlaustanne juhlat? Viis siitä kuka ne järjesti - te itse vai joku teille - nyt kysellään juhlittiinko isommin kuin vain te kahden? Eli jo +1 hlö on juhlat tässä tapauksessa.

Mulla oli koko avioliiton ajan pienessä lasipurkissa pari kukkaa hääkimpusta ja pidin sen hyllyssä vielä avioliiton päätyttyäkin. Syynä tähän ei ollut menneen muiston vaaliminen vaan se, että minua kiehtoi ajatus siitä, että kukat ovat niin vanhoja, yli 10v takaa. Kun muutin nyk. kumppanini luo asumaan, päätin heittää kukat pois silkasta kohteliaisuudesta häntä kohtaan. Samalla lähti hääpuku kirppikselle tjsp (olin suunnitellut tekeväni kankaasta jotain askartelujuttuja, mutta se jäi). Valokuva-albumeja sen sijaan oli ja on yli kymmenen, täynnä kuvia exästä ja koko elämästäni, niitä en ole pois heittänyt. Ne ovat kuitenkin kaapissa, jota ei usein tarvitse avata. Aika hankalalta tuntuisi lähteä nyppimään sieltä exän kuvia poiskaan, olisi se iso urakka ajallisesti. Nyk. kumppanillani taitaa olla kirjahyllyn paperikasassa kuvia exästään, mutta koska olen nähnyt ne kuvat eli exän, en tosiaankaan pysty olemaan mustis. Mitään isoja hääkuvia, seinälle laitettavia, en ole säilyttänyt, mutta jossain albumissa taitaa olla myös ent. avioliiton hääkuvat (samassa albumissa myös tavallisia kuvia). Muistot eivät uhkaa - ainakaan minua ja ainakaan nyt. Eikä näköjään miestäkään.

Oliko aiemmissa häissäsi jotain sellaista, minkä olisit halunnut myös seuraaviin häihin, mutta luovuit siitä nimenomaan siksi, että se on "jo kerran häissäni nähty"? Jätitkö pukeutumatta valkoiseen pukuun, koska aiemmissa häissäsi asusi oli valkoinen? Rakastat ruusuja, mutta nyt oli pakko valita kimppuun muita kukkia? Päätit juhlia pienellä porukalla, koska ekat häät oli pakko pitää jäähallissa vierasmäärän vuoksi? Vai jotain muuta..?

Olitte seurustelleet, ehkä jo muuttaneet yhteen ja saattoipa jälkikasvuakin olla jo, kun rakkaasi ehdotti kihlautumista, kosi sinua... mitä tunsit? Mikä oli - rehellisesti! - ensimmäinen tunteesi? Ei nyt takerruta lillukanvarsiin, että mikä on kihlausta ja mikä kosintaa tai mikä on päätös avioitumisesta, vaan keskitytään olennaiseen: mikä oli reaktiosi, kun kumppanisi ensimmäistä kertaa halusi, että suhteenne muuttuu ns. virallisempaan eli avioliiton suuntaan (kihlaus/kosinta)? Olitko helpottunut, koska hän on nyt ilmiselvästi lopettanut jahkailun kahden rakkaan välillä? Petyitkö, koska olisit halunnut itse kosia? Joku muu, mikä? (Mitenkähän POLLin tekeminen täällä uudessa pohjassa onnistuu..?)