Meillä myös häät syksyllä, tosin vasta lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Valittiin hääpäivä sen mukaan, mikä on meistä ankein aika vuodesta, onpahan nyt itsellä ja tutuilla jotain odottamista pimeyteen. Häämatkallakin on kiva olla marraskuussa, kun täällä saattaa olla jo loskaa. Kynttilöillä varmaan luodaan tunnelmaa, ehkä koristuskin on syksyinen, mutta omasta kimpusta haluan herkän valkoisen.
Minusta syyshäät on siksikin mukava ajatus, että voi varmuudella tietää että ei tarvitse juhlakansan hikoilla juhla-asuissaan. Juhlapaikka lämmitetään sopivaksi kelien mukaan, ja kaikki suunnitellaankin sisätiloissa tapahtuvaksi. Oltiin juuri itse häissä, jossa lämpötila sisällä nousi yli 30, kun ulkona oli niin lämmintä. Kaikki hajaantui piha-alueelle, ja bändi soitti yksinään sisällä.
Teemana syksy
alueella Somistus ja teemat
Kirjoitettu