Mä menetän jo nyt yöuneni kun ajattelen seisovani siinä kirkon ovella, häämarssi alkaa, vieraat kääntyy katsomaan, hymyilevät, äiti kyynelsilmin katselee minua. Minä otan ensimmäiset askeleet kohti miestäni (ellei sit mennäyhtä aikaa) ja yritän päästä alttarille parahtamatta itkuun tai sitten vaihtoehtoisesti hysteeriseen nauruun. Ja sekin jänskättää et kutsuissa tulee lukemaan "me *****kuussa salaa mentiin naimisiin ja näin tämä juttu ajateltiin.." et kuinka moni on OIKEASTI yllättynyt ja kuka pettynyt. No senhän näkee sit. Mut hui.