NannaJoh

Meidän häitä vietettiin Rutumin kartanossa Lapinjärvellä (http://www.rutuminkartano.fi). Aivan loistava palvelu; avulias isäntäpari oli valmis tekemään suunnilleen mitä vain, että päivämme onnistuisi.

Kalevalakorun kultaiset Aurinkoleijona-solmioneulan (ei ketjullinen, vaan se toinen) ja -kalvosinnapit. Mies oli joskus ihastellut niitä ja tykkäsikin sitten kovasti.

Meidän häissä ei tarjottu alkoholia laisinkaan, koska lähisuvussa on kaksi nyt - mutta kuinka kauan? - kuivilla olevaa alkoholistia (joita ei voinut jättää kutsumattakaan). Alkumaljana oli alkoholitonta kuoharia, joka täytti tehtävänsä. Tunnelma oli iloinen jä lämmin, eikä tarvinnut pelätä mitään riitoja, räyhäämistä tai isän liikutusitkua . Häiden jälkeen suurin osa kavereista lähti jatkoille hääyöhotellimme, jossa syötiin iltapalaa ja juotiin vähän viiniä - kukin omaan laskuunsa. Mukavaa oli! Jos toisaalta joku koki alkoholittomat juhlamme tylsiksi tai jäykiksi, eiköhän hänen kannata mennä itseensä ja miettiä omia juhlimistottumuksiaan.

Sain mieheltäni kultaisen KK:n Talon sydän -käädyn. Lahja yllätti täysin, sillä sulho oli antanut ymmärtää ettei ehtisi ostoksille eikä varmaan ostaisi ainakaan mitään niin arvokasta. Tarkoitus oli, ettemme antaisi mitään toisillemme, sillä emme halunneet korostaa naimisiinmenon materiaalista puolta. Kuitenkaan emme kumpikaan tahoillamme voineet vastustaa kiusausta antaa jotain konkreettista henkilökohtaista muistoa - tosin minähän sain sormuksen.

Meillä sää oli ongelma: huhtikuussa tuli kaikkien aikojen kevättalvimyrsky, lumi räntää paiskoi taivaalta vaakasuoraan niin, että sain tosissaan pelätä kampaukseni yms. puolesta. No, säällehän ei voi mitään. Jännitti vain se, että kaikki pääsevät turvallisesti perille. Kanttori ei osannutkaan soittaa vastausmusiikkia, joten laulaja joutui vetämään biisin tavallaan yksikseen, kanttori vain kompasteli perässä... Valokuvaus ei ollut mitenkään organisoitua, joten kaikista vieraista ei tullut kunnolla kuvia. Mutta saatiin toisemme, sehän on tärkeintä!

Ah, jo selvisi kirkon maksullisuus. Mun sukulainen vihkii meidät, ja aiomme kyllä tarjota hänelle bensarahoja, kun hän on joutunut ajelemaan toista sataa kilsaa mm. vihkiharjoitukseen ja sitten tietysti häihin. Toinen asia on, haluaako hän sitten ottaa niitä rahoja. Tiedän, että hän ainakin on aina tosi iloinen jos kaukana asuva sukulainen antaa bensarahaa tai kustantaa lentolipun, jos hän lähtee vihkimään/kastamaan/hautaamaan (kaukaisempia) sukulaisia, jotka asuvat yli satojen kilometrien päässä. Se, mitä olen kuullut sukulaispapilta, ei pappi ole koskaan "tavallinen" vieras. Hänen on vaikea irrottautua roolistaan juhlassakaan - tosin vaatteiden vaihtaminen voi hiukka auttaa asiaa. Pappi siis tekee työtään toisten juhliessa, toki varmasti mielellään. Kyllä olen kuullut että kaasoille ja bestmaneille korvataan kuluja (esim. matka- ja vaatetuskulut). Mutta toki tässäkin on eri tapoja. Markolle vähän pilkunviilausta: eikös verotuloja vähän tasata seurakuntien kesken kirkon keskusrahaston kautta?

Minustakin outoa, jos joudutte maksamaan kirkosta? Onko joku erikoistapaus tai muun kuin ev.lut. kirkon kirkkorakennus? Jos pappi tekee työtään omassa seurakunnassa, ei matkakustannuksia tarvitse maksaa, mutta jos hän matkustaa toiselle paikkakunnalle (esim. sukulaistaan vihkimään) on kohteliasta ja suotavaa maksaa matkakustannukset - korvataanhan ne yleensä kaasoille ja bestmaneille ja muillekin "työläisille". Palkkaa ei tarvitse vihkimisestä maksaa, sen tekee Suomen ev.lut. kirkko (tai siis papin oma työantaja).