Toast

Täälläkin on yksi leikkimieletön hääpari. Meidän juhlissa on tarkoitus syödä paljon, juoda sopivasti ja seurustella vieraiden kanssa. Ainoat ohjelmanumerot ovat mahdollinen tietokilpailu ja loppuillasta karaoke. Kumpaankaan kenenkään ei ole pakko osallistua. Oman kokemukseni mukaan useissa häissä hääpari jää jotenkin kaukaiseksi vieraille, vieraat siis eivät ehdi juurikaan vaihtaa paria sanaa enempää hääparin kanssa. Me haluamme välttää tämän ja siksi pidämme viralliset ohjelmanumerot minimissä. Haluamme oikeasti viettää aikaa vieraidemme kanssa. Lisäksi inhoamme kumpikin "vapaaehtoiseksi" joutumista (vaikka olemme kumpikin aloilla, joissa joudumme olemaan huomion kohteena ja paljon äänessä) emmekä halua aiheuttaa ahdistusta kenellekään vieraistamme. Me ollaan siis tylsän aikuismaisia ja sellaiset saa olla meidän juhlatkin.

Mekin mennään melkein salaa naimisiin parin viikon päästä. Aluksi meidän piti mennä naimisiin vasta joulukuussa, jolloin kutsut juhliin olisi ollut helppoa lähettää joulukorttien välissä, mutta aina sattuu ja tapahtuu, joten aikaistettiin vihkimistä melkein puolella vuodella. Alun perin asiasta tiesi vain yksi ihminen, mutta sitten sulhanen halusi kertoa vanhemmilleen. Niinpä tällä hetkellä molempien vanhemmat tietävät asiasta, sekä kaksi kaveria (todistajat). Sisaruksille soitetaan vihkimisen jälkeen ja muut saavat kutsut muutamaa päivää myöhemmin. Tosin tietäjien piiri vielä vähän laajenee, kun näyttää siltä, että toinen kavereista ei pääsekään todistajaksi. Pitää siis kertoa vielä kolmannelle kaverille, ellei sitten oteta toista todistajaa maistraatista. Vaikka sama kai tuo, pianhan se selviäisi joka tapauksessa. Minä halusin salaisen vihkimisen, koska koen, että naimisiin meno on meidän kahden välinen asia. Kaksi todistajaakin on vähän liikaa. Haluamme kyllä molemmat juhlistaa naimisiin menoa, mutta itse vihkiminen on mielestäni hyvin intiimi tilanne, ja kymmenien vieraiden läsnäolo tuntuisi jotenkin kuin tirkistelyltä. Eikä tämä edes liity mitenkään siihen, että pelkäisin keskipisteenä olemista... Ja onhan ihmisten yllättäminen kivaa, ei siitä mihinkään pääse!

Mekin olemme kotoisin ihan eri puolilta Suomea ja asumme tällä hetkellä suunnilleen kotipaikkakuntiemme puolivälissä. Häitä siis juhlitaan yhteisellä asuinpaikkakunnallamme. Helpointa ja mukavinta näin. Tässä on sekin hyvä puoli, että kummankaan äidit eivät voi tunkea nenäänsä liian syvälle valmisteluihin satojen kilometrien päästä.

Olemme kumpikin niin kaavoihimme kangistuneita, että vanhat nimet saavat luvan kelvata. Oma nimeni on harvinainen, miehellä melko tavallinen nen-päätteinen nimi. Itse päätin jo ennen kuin olin edes tavannut sulhastani, että tällä nimellä menen loppuun asti. Onneksi löytyi mies, joka ei takerru pikkuasioihin! ;D

Kiellettyjen listalla ovat esim. - uskonnollisuus kaikissa muodoissaan - perinteiset hääleikit - kättelyjono - vain vanhempien toiveesta kutsutut vieraat - tanssiminen ja/tai humppabändi - kliseiset runot ja värssyt kutsuissa, ohjelmissa, hääkarkeissa yms. - kasvisgratiini (Olen kasvissyöjä ja kurkkuani myöten täynnä kyseistä mössöä, joka tuntuu olevan ainoa ns. kasvispääruoka, jota suomalaiset pitopalvelut osaavat valmistaa. Kaiken kruunaavat pakastevihannekset, aina se sama sekoitus, jossa on porkkanaa, kukka- ja parsakaalia. Anteeksi tämä purkaus, mutta suhtaudun ruokaan tunteella.) Olen tainnut sanoa tarpeeksi.

Tietäähän se. Tuossa se vieressä naureskelee. Mä aina raportoin sille parhaat palat.