Feyah

^Saman me huomasimme, ettei hintataso ollut niin huima, kuin mihin meitä oli varoitettu. Päättelimme sen osaltaan johtuvan siitä, että olemme tottuneet ns. Helsinki-hintoihin sekä matkustus ajankohdasta (talvi), koska kesä lienee turismin huippukautta....

Mun sulho liikuttui ainakin todella paljon, kun näki kuvat. Ja piti kyllä niistä, vei töihinkin työpöydälleen yhden (kasvokuva )

Meillä oli myöskin kirkko-ohjelma ja juhlapaikalla sitten ohjelma- (ja menu-)kortit. Kirkko-ohjelmassa oli kannessa nimemme ja päivämäärä, ekalla sisäsivulla vihkikaava ja papin, kanttorin, Raamatun lukijan, bestmanin ja kaasojen nimet. Toisella sisäsivulla oli virren nuotit ja sanat. Takakannessa oli tietoa kirkosta (koska jotain sinnekin piti keksiä). Ohjelman sulki monogrammimme ja sisälle oli laitettu nenäliina. Ohjelmakortissa oli (yllätten ) ohjelmarunko, jossa oli ilmoitettu ohjelmanumeroiden järjestys, muttei kellon aikoja tms.

Nyt on talvisessa Reykjavikissa käyty, matkakertomus löytyy tästä linkistä. Voin suositella lämpimästi! Meillä oli ainakin matkalla todella mukavaa. Lisätietoja saa halutessa vaikkapa tässä ketjussa/tuossa matkakertomuksessa/yv:llä.

- Meidän häissä erityisen suosittu oli lasten oma huone, jossa saivat piirrellä ja jossa oli leluja. Tosin häissämme oli yli kymmenen pientä lastakin. - Suosittuja olivat myös äitini leipomat piparit, vaikka pitopalvelun ruoka oli herkullista. Ne olivat mukava persoonallinen lisä hääpöytään. - Vieraskirjaan kannattaa varata tarpeeksi tilaa vieraiden tervehdyksiä varten, jos toiveena on muutakin kuin nimilista. - Meikkaaja/kampaaja kotiin on erittäin mukava vaihtoehto. Ei tarvitse aamulla rynnätä minnekään ja voi samalla syödä aamupalaa rauhassa ja oleskella kotosalla siihen asti, kun tarvitsee kirkolle lähteä.

Kutsuttuja oli kahdeksisenkymmentä, lopullinen vierasmäärä oli kuusissakymmenissä.

Mulla oli edeltävänä päivänä normaali työpäivä, joten kiiruhdin sitten töistä juhlapaikalle kaasojen kera koristelemaan. Paikalla oli jo sulho, toinen bm ja äitini, jotka olivat hakeneet kukat ja tuoneet koristeet (sulholla oli vapaa pe). Koristelimme paikan yhteistuumin ja menimme koko porukka syömään italialaista. Sitten koko porukalla kotiin, josta bm ja sulho lähtivät bm luokse yöpymään mukanaan matkalaukkumme hääyötä varten. Me naiset jäimme meille ja juttelimme, maalailimme kynsiä ja kiiruhdimme suihkuun.

Ei meilläkään pohdittu etukäteen, mihin katsotaan. Harjotuksissa jo käännyimme toistemme puoleen kun sanoimme tahdon ja näin meni vihkimisessäkin. Katsoimme pappia, kun kysyi kysymyksensä ja käännyimme toisiimme kun vastasimme.

Myös meillä oli ihana pappi. Kutsuimme hänet juhlaamme ja tarkoitus on kiitoskortti laittaa menemään, kunhan kuvat saamme.

Minä sain omat kuvani kuvaajalta noin viikossa (hiukan yli työkiireiden takia), ongelmana vaan on se, ehditkö vielä teettää ja askarella albumia...

Pitääpä minunkin kertoa täällä polttareistani Polttarini olivat Turussa, sillä olen sieltä kotoisin ja siellä kaasoni asuvat. Aivan mahtavaa oli, kaasot olivat nähneet paljon vaivaa! Mutta aloitetaanpa alusta... ... kello on neljä aamulla, herään ensimmäisen kerran ja katson kelloa. Jahas, vielä pitäisi nukkua, koska tuskin kaasotkaan sentään näin innokkaita ovat. Viiden aikaan havahdun uudestaan ja käännän kylkeä. Sitten havahdunkin kellon soittoon ja tepsutan avaamaan. Toisella kaasolla on suuri lista, jossa on aikataulua ja hän on pukeutunut kaulasta varpaisiin bungundinpunaiseen (näytti kyllä ihan sopivalta se väri) ja toisella kaasollani on päällään tutu ja valkoisesta pitsistä tehty läpinäkyvä korsetti. Lienee turhaa sanoa, että näin siis unta. Kaasoni eivät ole ihan sentään noin eksentrisiä pukeutujia, vaikka persoonallisia ovatkin. Yhdeksän jälkeen nousen oikeasti ja tepsutan keittiöön syömään äidin keittämää puuroa. Mutustamme siinä yhdessä leipää kun ovikello oikeasti soi. Hyppään tuollilla noin 20 cm ilmaan - osittain jännityksestä, osittain ovikellomme hurmaavasta äänestä, joka muistuttaa lähinnä hammaslääkärin poraa metallisessa vatkauskulhossa. Kaasot saapuvat minua hakemaan ja kas, kummallakaan ei ole päällä burgundinpunaista eikä tutua liioin. Jatkamme yhdessä aamupalan syöntiä rauhassa ja ehdin jo alkaa ihmettellä tilanteen rentoutta, kun toinen kaasoista vinkkaa, että voitaisiin alkaa pikkuhiljaa lähteä. Kirmaan laittamaan vaatteet päälleni ja saan ohjeeksi, ettei meikkiä kannata vielä laittaa. (Tässä välissä äitini juonii toisen kaason kanssa erinäisiä kasseja autoon, samalla kun toinen kaaso harhauttaa minua pukuetuessani.) Saan vaatteet päälle - ohjeistus oli, että minun on otettava mukaan kauniit, juhlavat vaatteet, jotka kuitenkin ovat lämpimät ja joissa tunnen oloni kauniiksi. Lisäksi mukaan oli otettava villasukat ja mystinen, mieheni tekemä laatikko. Pakkaan mukaan siis villasukat, meikkarin ja laatikon. Ja eikun menoksi! Pihalla odottaa kulkupelimme, maailman suloisin sininen auto, johon tavarat lastataan. Toinen kaaso ottaa esille huivin ja sitoo silmäni ja auttaa minut sitten auton takapenkille. Vilkutan äidille, tai ainakin toivon vilkuttavani oikeaan suuntaan, kun lähdemme kohti salaperäistä kohdetta. Kaasot puhelevat, että pitäisiköhän tehdä hämäysmutkia, mutta minä olen hukassa jo muutaman käänteen jälkeen. Etäisyydet tuntuvat ihan oudoilta. Välillä katu muuttuu mukulakiviseksi, jolloin arvelen meidän olevan jossain Tuomiokirkon lähellä. Matka jatkuu vielä hetken siitä ja sitten aletaan etsiä parkkipaikkaa. Minut autetaan ulos autosta ja lähdemme tepsuttamaan, toinen kaaso ohjaa minua taluttamalla. Kävelemme jonkin matkaa ja sitten saan arvata missä olemme, äänistä voi kuulemma päätellä. Höristelen korviani siis oikein kunnolla ja kuulenkin varsin äänekkäitä laukauksia. Ampumarata? Rakennustyömaa? Sitten "laukaus"ääniin yhdistyy suhiseva ääni, jolloin tajuan: LUISTINRATA! Laukaukset kuuluvat kiekon iskeytyessä kaukalon reunaan. Olemme siis saapuneet Parkin kentälle. Äitini on etsinyt kotoa vanhat luistimeni, jotka minulle nyt ojennetaan ja ne mukaan pakatut villasukat saavat käyttöä. Ongelmaksi muodostuu se, että toinen kaasoistani on ajatellut vuokrata luistimet, mutta vuokraamo onkin myöhästänyt aukioloaikojaan! Niinpä minä ja toinen kaasoni vaihdamme luistimet jalkaan sillä aikaa kun toinen kaasoni menee kyselemään, olisiko hänen mahdollista saada kuitenkin luistimia lainaksi. Erinäisten mutkien kautta hän ne kuitenkin saa, vaikka ensin näyttää huonolta. Ihana luistinsetä () oli lopulta todennut, että hän saa sitten vaikka lopputilin ja antanut luistimet lainaan! Kiitokset ihanalle sedälle! Luistelemme muutamisen tuntia kentällä ja olen ihan innoissani - en muistanut yhtään, että luistelu on niin kivaa! Varpaiden alkaessa kohmettua lähdemme vaihtamaan luistimet takaisin kenkiin. Kävelemme autolle ja taas silmäni sidotaan. Matka jatkuu. Auto kaartaa ja kiihdyttää, välillä pysähdytään valoihin ja sitten moottori alkaa hurista tasaiseen tahtiin. Olemme siis suuntaamassa kauemmas kaupungista, mutta minulla ei ole pienintäkään hajua, mihin päin olemme liikkumassa. Kaasot arvuuttelevat suuntaa ja minä mietin, mihin kaikkiin suuntiin Turusta lähtee isot tiet. Köröttelemme jonkin aikaa ja sitten muuntaman käännöksen jälkeen etsimme jälleen parkkipaikan. Jälleen minut autetaan autosta ja tepsutamme kohti määränpäätä. Liikennettä kuuluu olevan jonkun verran ja ihmisiäkin kulkee. Missä kummassa me oikein olemme?! Saavumme sisätilaan ja toinen kaaso ottaa kameran valmiiksi, ilmeestäni pitää saada kuva. Lupaan pitää silmät kiinni sen hetken, että saan silmälasit nenälleni, koska muuten kuvaan tulee myyrämäinen tihrustus, kun en näe mitään kauas. Laitan lasit ja avaan silmät. Kultaa, marmoria, tummaa puuta ja huonekasveja, mikä ihme paikka tämä on?! Kaasot käskevät kurkata taakseni. Takaa löytyy vihreä matto, jossa komeilee logo ja sanat NAANTALIN KYLPYLÄ. Oi vau ja jes! Ollaan kylpylässä! Mistä nuo kaasot tiesikin, että hiukan toivoin, josko mentäisiin plutaamaan?! Mutta eihän mulla ole mukana uikkareita... ei kai me sitten mennäkään... Kaasot ohjaavat minut sivummalla olevaan jäätelöbaariin ja syömme välipalaa. Nyt saan avata mystisen laatikon. Ja mitä sieltä paljastuukaan - omat uikkarini sekä bikinit! K oli saanut ohjeikseen pakata moiset mulle mukaan laatikkoon, etten arvaisi, että mennään kylpylään. Lisäksi mies on pakannut huomaavaisesti sekä uikkarin että bikinit, saan valita itse, olenko bikinikunnossa vai ei. Olen innoissani! Jatkamme syömistä ja toinen kaasoista menee hoitamaan "asioita". Kiertelemme hetken paikan putiikkeja ja suuntaamme sitten allasosastolle. Uimme ja rentoudumme ulkoaltaassa, porekylvyissä ja isossa altaassa. Käymme välillä saunassa ja kokeillemme myös turkkilaista saunaa. Kaasoni on varannut minua varten mukaan erilaisia hiustuotteita ja saan ennen saunaan menoa hiuksiini naamion. Kun huuhtelen aineen sitten pois, ovat kutrini aivan satiiniset ja sileät. Päätän, että sitä ainetta pitää saada omaankin kaappiin! Pari tuntia uituamme ja lilluttuamme vedessä muuttuen rusinoiksi on aikamme ohi ja palaamme pukuhuoneeseen laittamaan vaatteita päälle. Saan päälleni alusvaatteet ja alan kiskoa toppia päälle, kun toinen kaasoista toteaa sen olevan turhaa. Jospa mielummin pistäisin kylpylän kylpytakin päälleni, jos vaan kestän siinä hetken olla. Jaa, mikäs siinä. Mikäs juttu tämä nyt sitten on? Muistelen, ettei sisääntuloaulassa tai muuallakaan ole ollut "One night only!" -esitteitä, joten tuskin joudun siis tanssimaan tangon kanssa taikka mitään sellaista. Siirrymme aulabaariin nauttimaan lasilliset kuohuviiniä, minä kylpytakissani ja kaasot bilevaatteissaan. Hörpimme juomaa ja juttelemme, kunnes kaaso ilmoittaa, että se on menoa nyt ja lähtee johdattelemaan minua toisen kaason jäädessä vartioimaan laukkuja. Matka onkin lyhyt, sillä menemme kylpylän kauneuskeskukseen, jossa minut luovutetaan hoitajan hoiviin. Tepsutan hänen perässään hoitohuoneeseen, jossa selviää, mikä minua odottaa. Aivan jumalainen SUKLAAHOITO. Ensin ihoni kuoritaan kahvikuorinnalla ja sitten pääsen lämpimään kylpyyn, jossa kylpysuolana on valkosuklaata. Ammeessa on myös vesisuihkut, jotka hierovat päästä varpaisiin. Leijun jossain taivaan ja maan välillä ja unohdan tyystin kaikki hääasiat ja muut stressiaiheet. Kylvyn jälkeen saan vielä pienoishieronnan samalla kun hoitaja levittää vartalovoiteen. Tuoksun koko loppuillan ihan valkosuklaalta. Kaasot ovat vastassa kun vaapun ulos hoitohuoneesta. Olo on lämmin ja rento ja toinen kaaso nauraa, että älä vielä nukahda. Siemailen hoitoon kuuluvaa kuumaa kaakkoa ja piristyn taas. Seuraavaksi on ruokailun vuoro, joten vetäisen äkkiä vaatteet päälleni - kylpytakissa en ajatellut syödä. Menemme syömään Merisaliin buffet-lounasta. Tarjolla on erilaisia kaloja ja salaatteja, aivan ihanan makuista kukkakaalisosekeittoa ja lämmintäkin ruokaa. Onnistumme kaikki syömään itsemme ihan palloiksi. Kellollinen kaaso kertoo lähtöajan olevan käsillä, niinpä pakkaamme tavaramme ja kävelemme autolle. Jälleen silmäni sidotaan. Olen aivan varma, että menemme nyt istumaan iltaa jonnekin. Auto hurisee tasaisesti ja kiihdyttää ja muutaman mutkan jälkeen parkkeeramme. Ulos autosta ja menoksi. Kävelyreitillä on paljon katukivetyksen reunoja ja sadevesikouruja, mutta selviämme niistä hienosti. Ovi avataan ja alamme kavuta. Portaita tuntuu olevan loputtomasti. Vihdoin tulee tasanne ja saan taas arvella, missä olemme. Ei ole kyllä pienintäkään tietoa. Ihmisten äänten sorinaa kuuluu, olisimmeko jossain klubilla tai jotain...?! Side poistetaan ja edessä seisoo huvittunut narikkamies. Kurkkaan vasemmalle - olemme saapuneet LINNATEATTERIIN! Narikkamies ottaa takkimme ja auttaa meidät löytämään paikat. Kyselen, mitä olemme tulleet oikein katsomaan. Kyseessä on Sari Siikanderin monologinäytös Sellofaani. Näytelmä kertoo naisesta, joka haluaa olla täydellinen äiti, täydellinen vaimo ja täydellinen työntekijä. Komedia on aivan upea, voin lämpimästi suositella kaikille! Saamme nauraa vedet silmissä ja kippurassa. Yleisö heittäytyy mukavasti mukaan menoon ja aplodit ovat roimat kun Siikander tulee loppukumarrukseen. (Tästä linkistä Linnateatterin Sellofaani-sivulle) Kehun kaasojani, sillä olen tunnistanut esityksestä osittain itseni ja muutenkin aihe on erittäin ajankohtainen ja osuva. Saamme takkimme ja kaasoni toteaa sitomisleikkien olevan illan osalta loppu. Tarkoituksena on viedä auto toisen asunnolle ja mennä Börsiin istumaan iltaa. Heitämme auton ja kävelemme BÖRSIIN. Ostan kierroksen ja juttelemme niitä näitä: opiskeluista, häistä, kaverisuhteista, murteista ja vaikka mistä. Kello käy jo puolta yötä kun huomaan alkavani haukottelemaan. Sama tarttuu myös kaasoihini ja lähdemme suuntaamaan kotiin päin. Toinen kaasoistani on nakittanut kihlattunsa kuskiksi vielä illalle. Hyvästelen toisen kaasoni baarin ulkopuolella, sillä hänellä on lyhyt kävelymatka siitä kotiin. Halaan ja kiittelen ja lähdemme toisen kaasoni kanssa suuntaamaan autoa kohti. Saan kyydin kotiovelle asti - olisin ottanut taksinkin, mutta ei. Äitini havahtuu kotiin tulooni ja juomme yöllä 1 aikaan teetä ja minä selitän päivän tapahtumat hänelle silmät innosta hehkuen. Menemme nukkumaan ehkä joskus 2 aikoihin. Aamulla herään 10 paikkeilla onnellisena, levänneenä ja vieläkin valkosuklaalta tuoksuvana. ^Ylläoleva kertomus löytyy myös päikystäni.

Kalla on yksi niistä kukista, joiden hinta vaihtelee huomattavasti kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kaikki ulkomailta tuodut kukathan ostetaan siis suuressa huutokaupassa, jossa vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki. Kalla on varsin arvokas kukka. Muistelisin, että oman kimppuni alustava arvio olisi jotain 30 euroa. Kimpussa olisi 3 kallaa valtikkatyyliin.

Tässä muutama kuva, jonka löysin äkkiseltään. Jos haussa on nimen omaan POTC-henkinen tyyli, en suosittelisi korkokenkiä vaan saappaita... 1700-luvun vaatetuksesta on valtavasti kirjallisuutta. Kynttilöitä kannatan ja niitä paljon, koska niistä tulee oikeanlainen valo. [img width=307 height=205]http://kensforce.com/07pirates3.jpg

Kehaisen taas omien kuvien ottajaani Veli-Veikko Elomaata, kun pk-seudulta kuvaajia ollaan kyselty. Nainenhan hän ei ole, mutta osaa asiansa ja ottaa upeita kuvia. Tässä on hänen nettisivunsa: Wphotogaphy ja tässä miehen sivu deviantARTissa.