Polly

Itselläni silmäpussien torjunnassa toimii parhaiten veden juonti! Jos joku päivä unohdan juoda tarpeeksi vettä, niin seuraavana aamuna on silmien alla kauheat pussit. En tiedä, mihin tämä perustuu, mut syy-seuraussuhde on ihan ilmeinen. Saattaapa toimia jollain muullakin.

Ai niin, se vielä piti sanoa äskeisessä, täysin ylipitkässä viestissäni, että avioehtosopimuksen menestyksekäs sovittelu käräjäoikeudessa on todellakin suhteellisen harvinaista. Oikeus lähtee siitä, että kahden aikuisen, täysjärkisen ihmisen vapaaehtoisesti tekemä sopimus on pätevä ja pysyvä, eikä oikeus voi lähteä sitä jälkikäteen muuttelemaan. Kenekään ei siten kannata liikoja tuudittautua ajatukseen avioehdon sovittelusta! Sopimusten pysyvyys on yksi keskeisimpiä oikeusperiaatteita, ja siitä poikkeaminen täysin poikkeuksellista.

Esimerkkejä voi olla vaikka kuinka paljon. Yksi ilmeinen on tietysti juuri se, että nainen on useamman vuoden kotona ja hoitaa lapsia, minä aikana mies etenee uralla ja palkka paranee ja eläke karttuu. Nainen jää ilman palkankorotuksia ja eläkkeen nousua, eikä saa kuitenkaan mitään etua miehen suuremmasta omaisuudesta erotilanteessa, kun omaisuus vain erotellaan, ei ositeta. Toinen esimerkki liittyy verotukseen. Jos puolisoilla on poissulkeva avioehto, ei lapsia eikä testamenttia kenenkään toisen kuin lesken hyväksi (aika tyypillistä monella tuntemallani nuorella pariskunnalla), ja enemmän omistama puoliso kuolee, perii leski puolisonsa, mutta joutuu maksamaan perintöveron koko omaisuudesta. Avio-oikeuden kautta verotettava osuus voi olla huomattavastikin pienempi, jos leskellä ei ole omaa omaisuutta. Tässä asiassa onneksi nykyään ratkaisu on tehdä avioehto vain erotilanteen varalta. No sitten esimerkki erotilanteesta: Vaikka perheen kotitalo olisi yksin esimerkiksi vaimon nimissä ja pariskunnalla avioehto, voi oikeus määrätä, että se puoliso, joka tarvitsee enemmän asuntoa, saa jäädä asumaan vanhaan kotiin. Jos sattuisikin niin, että mies on ollut koti-isä ja myös lapset jäävät erossa asumaan enimmäkseen hänen luokseen, voi isä saada oikeuden jatkaa asumista kotitalossa. Niinpä voidaan olla tilanteessa, että nainen omistaa yksin talon, ei voi myydä sitä, ei voi asua siinä - sen sijaan siinä asuu ex-mies lasten ja mahdollisen uuden kumppaninsa kanssa. Reilua naisen kannalta? Jos talo olisi avio-oikeuden alainen, se voitaisiin osittaa niin, että myös mies omistaa osan. Tällöin vaimo voisi halutessaan hakea yhteisomistuksen purkamista, mikä avaa enemmän ratkaisuja tilanteen selvittämiseksi. Poissulkeva avioehto voi olla epäreilu myös lasten kannalta. Ajatellaan tyyppitilanne: mies löytää hemaisevan misun, tulee ero ja parin lapset jäävät asumaan äidin kanssa. Avioehto takaa, että enemmän omistava mies saa perheen mökin, auton, tv:n, stereot ja puolet asunnosta ja vielä aikoinaan hankkimansa, lapsien rakkaan Puppe-koiran. Mies häipyy perheen elämästä hempukkansa kanssa. Yksin jäänyt äiti joutuu ottamaan lainaa lunastaakseen puolet asunnosta itselleen. Uusien stereoiden ja tv:n hankinta tekee tiukkaa. Äiti ei pysty enää rahoittamaan auton hankintaa (perheen vanha auto kun lähti miehen matkaan), joten poikaa ei voi enää viedä jääkiekkoharrastukseen eikä tyttöä pianotunnille. Eikä äidillä toisaalta olisi varaakaan maksaa niitä standardielastusavulla, kun lainanlyhennykset asunnosta kaatuvat päälle. Lisäksi lapset eivät pääse enää kesäisin rakkaalle mökilleen, kun isä pisti sen rahoiksi ilman että kukaan pääsi väliin. Ja Puppe-koiraa vasta ikävä onkin! Siinä ei lapsia paljoa lohduta se, että sentään perheen astiat ja useimmat huonekalut jäivät äidille. Esimerkkejä voisi keksiä loputtamasti. Nämä olivat nopeasti keksittyjä ääriesimerkkejä, mutta toivottavasti antavat vähän makua siitä, mitä ajan takaa - eli että avioehto ei ole mikään yksiselitteinen tie selkeään ja oikeudenmukaiseen tilanteeseen. Elämän- ja varallisuustilanteita on niin paljon, että kannattaa aina miettiä tarkkaan, millaisen avioehdon tekee. Hyvä juristi osaa esittää erilaisia tilanteita ja vaihtoehtoisia ratkaisuja! Avioehtoa kannattaa myös muistaa tarvittaessa päivittää avioliiton aikana. Ja aina sitä ei kannata tehdä ollenkaan, sanovatpa "avioehtopuritaanit" mitä tahansa!

...jälleen kerran pakko huomauttaa, että avioehdon tekemättäjättäminenkin saattaa olla todella hyvää taloussuunnittelua ja tähdätä siihen, että mahdollisen avioeron yhteydessä omaisuuden jako tapahtuisi oikeudenmukaisella tavalla. Jokainen tapaus on syytä miettiä aina avoimesti erikseen - myös avioehto saattaa johtaa todella kohtuuttomiin tilanteisiin eron yhteydessä. Muoks. kirjoitusvirheet

Testamenttiin voidaan ottaa määräys, että perinnönsaajan puolisolla ei ole avio-oikeutta omaisuuteen. Ellei tätä mainintaa ole, niin sitten peritty/testamentattu omaisuus on avio-oikeuden alaista. Hassua lukea, miten monet täällä ovat melko kritiikittömän oloisesti sitä mieltä, että avioehto on hyvä tehdä "kaiken varalta" ja että se on automaattisesti "hyvä systeemi", kun "eihän sitä koskaan tiedä". Kyllä se avio-oikeuskin on kaiken varalta aika hyvä systeemi, koska ei sitä tosiaankaan koskaan tiedä... Ainakin sen puolison kannalta, jolla on vähemmän omaisuutta!

Vilkuilin ketjun läpi ja olen täysin samaa mieltä, että vihkitilaisuuteen eivät mitkään hupailut kuulu! Uskomaton idea! Haluan lisätä keskusteluun myös sen, että mielestäni tämä koskee kirkkovihkimisten lisäksi myös siviilivihkimistä. Kirkossa vallitseviin sopivuussääntöihin tuo tietysti lisänsä se, että kyseessä on jumalanpalvelus (Ja vaikka Jumala olisikin humoristi, niin kaikki häävieraat eivät välttämättä ole - minusta jokaisen uskoa ja pyhyyden kokemusta pitää kunnioittaa niin kauan kuin se ei loukkaa ketään muuta, vaikkei itse samaa mieltä olisikaan. Siitä ei kenenkään "omat suuret päivät" tee poikkeusta). Tästä huolimatta siviilivihkiminenkin on, tai sen kuuluisi olla, arvokas ja merkittävä tapahtuma. Siviilivihkimisessä on "rennompaa" esimerkiksi suurempi valinnanvapaus musiikin ja tekstien suhteen. Silti siviilivihkimisessäkin vihkikaava on pysyvä, eikä sitä voi alkaa muuttamaan omien mieltymysten mukaan. Esimerkiksi meidät vihittiin mieheni kanssa maistraatissa, koska suhteemme uskontoon on vähintäänkin epäselvä, ja halusimme vihkihetkellä voida olla täysin samaa mieltä kaikesta, mitä vihkijä sanoo. Jonkinlainen "hupailu" kesken siviilivihkimisemme olisi mielestäni ollut täysin käsittämätöntä! Vihillemeno on yksi elämän suurimpia päätöksiä ja sen herkkyyden rikkominen jollain vitsillä olisi käsittämättömän loukkaavaa kaikkia osallisia kohtaan. Tulipa paasaus, mut olipa järkky aihekin... :

Ääk, aioin vastata, että saattaisin kyllä vähän pettyä, jos en pääsisi häissä hyppimään kimpun perään - samassa tajusin, että enpä pääse tuoreena rouvashenkilönä enää muutenkaan! Voi höh! Ensimmäinen kerta, kun huomaan avioitumisen jotenkin muuttaneen elämääni. ;D Pitäisiköhän siirtyä kirjoittelemaan sen "Asiat, joita et enää voi tehdä avioiduttasi" -ketjun puolelle..) :

Tässä oma kokemukseni: Olen kärsinyt tasaisen huonosta ihosta teini-iästä lähtien. Naamasta löytyy vaihtelevasti vaikka mitä erilaista talimuodostelmaa, ah viehättävää. Ihotatautilääkärin puoleen olen kääntynyt kahdessa eri vaiheessa. Teini-iässä, kun poskiin ilmestyi ihan oikeaa aknea, sain voidemaisista lääkkeistä apua ja varsinainen akne lähti lopullisesti pois. Sen jälkeen kuitenkin nämä erilaiset mustapäät, nypyt ja satunnaiset finnit ovat olleet jatkuvaa seuraa. Joitain vuosia sitten, kun iho oli tavallistakin pahemmassa kunnossa, kävin taas ihotautilääkärillä ja sain uudestaan voidemaisia lääkkeitä. Lopputulos oli aivan katastrofi. Ihoni meni aivan sekaisin lääkkeistä, kuivui ja hilseili ja kukki ja kiristi ja rasvoittui ja mitä vain. Voi sitä epätoivon määrää! Jatkoin silti todella pitkään sinnikkäästi lääkkeiden käyttöä, niin kuin ohjeessa luki, mutta lopulta tulin järkiini ja tajusin lopettaa. Koskaan enää en ala käyttämään varsinaisia lääkkeitä, ellei iholla ole todellakin "aitoa" aknea! Suosittelen kaikille tervettä varovaisuutta "kovien" lääkkeiden suhteen - ja ihotautilääkäreissäkin on todella eroja! Nyt ihoni on parempi kuin koskaan. Olen täällä toisessakin keskustelussa mainostanut näitä tuotteita, mutta ovat kyllä sen väärtit: Dermalogican "Daily Microfoliant" -mikrokuorinta-aine (maksaa yli 70 euroa mutta kestää todella kauan - kosmetologit myyvät) sekä Dr. Hauschka-sarjan voiteet ja tehotipat. Näistä en enää luovu! Kannattaa muuten olla tarkka myös sen suhteen, mille kosmetologille menee. Osa on aivan loistavia ja tuntee ihon toiminnan, rakenteen ja tarpeen kuin lääkärit konsanaan ja osaa hoitaa ihoa juuri sen ihon tarpeista lähtien - osa taas on sellaista perinteistä "naama-kuin-naama-niin-höyrytän-ja-puristelen"-porukkaa. Rahojaan ei kannata hassata ihan kehen vain. Ja lisäksi vielä vinkki: ainakin minulle yksi pahan alku ja juuri ovat puuteri-meikkivoide -yhdistelmät. Ne tukkivat armotta ihoni, vaikka mitenkä hyvin puhdistaisi! Lisäksi monet sellaiset tuotteet, joissa on käytetty kovasti erilaisia mineraaleja, saavat ihoni täysin tukkoon. Vaikka olen muuten superallerginen, minulle on sopinut yllättäen loistavasti kaikki ns. luonnonkosmetiikka (Dr. Hauschka, Weleda yms.) Ja vielä vinkki: puhdistuksen yhteydessä kova sana on puhdistussieni, jolla puhdistusaineelle saa hellävaraisesti ekstratehoa! Tulipas tässä tekstiä - selvästi läheinen aihe!

Miu, Maistraatin vihkihuoneessa ei ollut äänentoistolaitteita eli ainakin meillä jäi mukana ollut cd soittamatta. Voi olla, että joku mankka löytyisi, jos sitä huomaa tiedustella etukäteen, mutta ainakaan valmiina ei siis ollut mitään. Surkuhupaisana yksityiskohtana mainittakoon vielä, että vihkihuoneen seinällä on lappu, jossa hääväkeä kehoitetaan avaamaan mahdolliset shampanjat vasta maistraatin ulkopuolella - käytännössä siis betonisessa parkkihallissa tai siinä kamalassa Hatanpäänvaltatien risteyksessä! : Hehee, aika mieltä ylentävää... En kyllä ollut ajatellutkaan, että skoolaisimme maistraatissa, mutta ajatus juhlaväestä kilistämässä shampanjalaseja parkkihallissa saa kyllä hymyn huulille... ;D

Olin vähän pettynyt vihkimiseemme Tampereen maistraatissa. Olin varta vasten etukäteen pyytänyt, että vihkijä pelkän vihkikaavan lukemisen lisäksi puhuisi meille lyhyesti jotain "omin sanoin" - tai vaikka lukisi jonkin tekstin, jos omat puhelahjat eivät riittäisi. No, lopputuloksena oli, että vihkijä papatti ensin apaattisella äänellä vihkikaavan sisällön "omin sanoin" ja sen jälkeen luki virallisen version paperista... Hmm, en ajatellut ihan tätä! No, nyt sitten varmasti tiedämme, että "avioliiton tarkoitus on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi..." Todellinen pettymys oli kuitenkin se, että meitä ei vihitty koko nimillämme. Siis vihkijä ei tahdotko-kysymyksiä esittäessään sanonut kuin ensimmäisen etunimen+sukunimen, vaikka meillä molemmilla on myös toiset ja kolmannet nimet. Olin todella hämmästynyt tästä ja jotenkin vähän lapsellisenkin pettynyt. Asia tuntui ikävältä senkin takia, että suku-etunimi -kaimoja meillä on paljon, mutta ketään toisia ei löydy, joilla olisi kokonaan samat nimet kuin meillä. Olisi ollut kiva tulla vihityksi ihan sillä omalla kokonaisella ja ainutlaatuisella nimellään! Vihkitodistuksessakaan meillä ei lue kuin etu- ja sukunimet. Ehkä lapsellista purnata tällaisesta, mutta jostain syystä pahoitin mieleni. Jos siis nimiasia on jollekin muullekin tärkeä, niin kannattaa ehdottomasti asiasta vihjaista vihkijälle etukäteen!

Kyllä lupaan tarvitaan aina jokin perusteltu syy, esimerkiksi raskaus tai tietty uskonnollinen vakaumus. Luvansaanti ei siis todellakaan ole mikään läpihuutojuttu, eikä perusteeksi koskaan riitä esimerkiksi vain halu pitää kesähäät. Kyllä tuohon mainittuun perusteeseen oikeusministeriön virkamiehen vastaus olisi, että tulee niitä kesiä vielä jatkossakin... ;D 18-vuoden ikärajalla on kyllä hyvät perusteet, sillä siitä huolimatta, millaiseksi ihminen itse itsensä nuorempana kokee, niin lainsäädännöllisesti alle 18-vuotias on aina lapsi. Hän on vanhempiensa holhouksen alainen ja siten vajaavaltainen. Ja vaikka ikärajat ovat aina enemmän tai vähemmän keinotekoisia, niin eivät ne nyt ihan tuulesta temmattujakaan ole... Eli jotain perusteita saattaa löytää sille, että alle 18-vuotiaan päätöksenteko-oikeutta on rajoitettu. (Mitkähän herneet tästäkin tosiasiasta joku nyt vetää nekkuun... ) Toisten valintoihin ja suhteisiin on aika mahdotonta ulkopuolisen koskaan sanoa mitään tyhjentävää kommenttia. Itse olen kyllä sitä mieltä, että itse kunkin olisi hyvä elää jonkin aikaa ihan "itsellistä" elämää - siis elämää ilman vanhempia ja ilman puolisoa. Tässäkin varmasti on henkilökohtaisia eroja, mutta uskon, että valtaosalla oma minuus löytyy ja kehittyy oikealle tielleen parhaiten, jos itsensä kanssa voi viettää jonkin aikaa ihan ilman ulkopuolisia. Eli asua, opiskella, mennä ja tulla ilman suurempia sitoumuksia. Mutta olisi kyllä todella mielenkiintoista kuulla niitä syitä, joiden takia ihmiset ovat menneet alaikäisinä naimisiin ja miksi he ovat katsoneet naimisiinmenon välttämättömäksi jo tuolloin! T. Kolmekymppinen rouva - ilmeisen katkeroitunut tapaus siis ;D Muoks: Ei kun "elähtänythän" se olikin eikä katkeroitunut! Hahaa, vielä parempaa! :

Fragolasta sain aivan ihanan puvun! Sovituksiin pitää tosin varata aikaa, sillä sovittamaan en tainnut kertaakaan päästä ihan sovittuna kellonlyömänä... Tosin syynä saattoi olla uuden liikkeen avajaishässäkkä ja omepelijan pikkujouluaikakiireet! Mutta lopputulos valmistui kuitenkin ajallaan ja on todella hyvä. Lisäksi ompelija Marika todella kiva ja fiksu tapaus. Suosittelen!

Työterveyslääkäri poisti minulta pari kuukautta sitten perinteisesti leikkaamalla kaksi luomea, toisen selästä ja toisen reiden takaosasta. Lääkäri laittoi molempiin arpiin kaikkein ohuimmalla langalla erittäin monta tikkiä kahdeksi viikoksi ja kehotti tuona aikana ja vielä viikon ajan tikkien poiston jälkeen varomaan kaikkea ko. alueiden venyttelyä ja räväkkää liikuntaa. Kolme viikkoa varovaista elämää ilman liikuntaa johti siihen, että selässä oleva arpi on nyt todella pieni ja siisti, joskin vielä vähän punainen. Reiden arpi on rumempi, koska sitähän nyt oli pakko liikutella ja iho venyi mm. aina istuessa.

Samaa mieltä kuin Lasikuula! En usko, että ainakaan meidän rakkaus ja elämä mihinkään muuttuisi, vaikka ei naimisiin mentäisikään. Avioliiton kautta saadaan kaikki asiat myös juridisesti sille mallille, jossa ne jo joka tapauksessa "oikeassa elämässä" ovat. Mutta koska kuitenkin menemme naimisiin rakkaudesta ja lujasti siihen ja toisiimme uskoen, haluamme olla sataprosenttisen samaa mieltä kaiken vihkijän sanoman kanssa. Tästä syystä meidät vihitään maistraatissa. Suhteeni uskontoon on vähintäänkin ristiriitainen, enkä halua vihkimiseni hetkellä joutua käymään läpi mitään vihkijän puheisiin liittyviä skeptisiä ajatuksia. Maistraatissa voimme keskittyä kaikessa rauhassa siihen oleelliseen. Meille siis maistraatti on erittäin romanttinen paikka.

Vain avioerotilannetta koskeva avioehto on hyvä silloin, jos omaisuutta on suht yhtä paljon ja molemmat ovat osallistuneet yhtä paljon sen kartuttamiseen. Mutta miettikääpä tilannetta, jossa puolisot ovat koulutettuja ja molemmat hyvissä ammateissa. Sitten alkaa tulla lapsia, ja äiti jää kotiin hoitamaan katrasta yhteisellä sopimuksella esimerkiksi kuudeksi vuodeksi. Sillä aikaa isä etenee urallaan ja napsii palkankorutuksia, jotka tulisivat äidinkin osaksi, jos hän olisi töissä. Nyt äiti kuitenkin junnaa työelämässä paikallaan, koska on kotona. Jos sitten tulee ero, kuinka oikeudenmukainen poissulkeva avioehto on? Käytännössä kaikki omaisuus, jota on kerääntynyt ja hankittu viimeisten kuuden vuoden aikana, kuuluu yksin isälle. Tämä vain mietittäväksi.

Oletko varma, että kyse oli nimenomaan mustasukkaisuudesta eikä esimerkiksi moraalisesta närkästyksestä? Jos tyttöystävä on esimerkiksi uskonnollinen tai paheksuu muuten syvästi strippausta taikka hänen mielessään on ollut strippaukseenkin valitettavasti joissain tapauksissa liittyvä ihmiskauppa, ja menetti sen takia hermonsa? Mutta vaikka itsekään en kannata taloudellisen toiminnan ja seksuaalisen nautinnon yhdistämistä oikein missään muodossa, oli tyttöystävän reaktio mielestäni kuitenkin täysin ylimitoitettu. Ja jos kyse oli pelkästä mustasukkaisuudesta, niin reaktio on ollut ihan täysin käsittämätön! Sitten vielä sananen keskustelun sivuraiteesta: Vaikka monet miehet pitäisivätkin ajatuksen tasolla strippausta puoleensavetävänä ja kiihottavana, monet tavalliset suomalaiset pojat taitavat kuitenkin tosipaikan tullen olla enimmäkseen vain kiusaantuneita. Siinä ehkä yksi selitys sille, miksi strippipaikkojen juomatilausmäärät ovat niin valtaisia... Julkeus vaatii rohkaisua.

Meillekään ei tule avioehtoa. Kummallakaan ei ole merkittäviä perintöjä odotettavissa, joten kaikki mitä on ja tulee, on itse ansaittua. Avioliitossa koemme olevamme sillä tavalla samassa veneessä, että kumpikin toisensa tukena vaikuttaa myös siihen, mitä toinen töissä ansaitsee. Eli molemmat tekevät töitä toisen kannustuksen ja tuen saattelemana yhteiseksi parhaaksi. Ilman avioehtoa säilyy myös sen puolison taloudellinen turva, joka mahdollisesti tulevaisuudessa on pitempään kotona lasten kanssa. Ja tietenkin olemme myös päättäneet, että emme koskaan eroa.

Lakiteknisesti asia on aivan selvä: vain 18-vuotias ja sitä vanhempi voi avioitua. Nuorempi voi avioitua vain poikkeustapauksessa erikoisluvalla. Tällöin erityinen syy luvan saantiin ei ole vain mieletön rakastuminen tai häiden ajoittaminen vuodenajan mukaan. Lainsäädännöllisessä mielessä asiasta ei siten tarvitse edes keskustella: alle 18-vuotiaat ovat liian nuoria avioliittoon. Lainsäädännöllisen ikärajan säätämisellä lienee jotain kosketuspintaa myös elävän elämän kanssa eli tämä ikäraja ei varmastikaan ole täysin perusteeton. Itse en äkkiseltään keksi mitään tilannetta, jossa erikoislupa pitäisi myöntää. Kulttuuriset ja uskonnolliset syytkään eivät oikein vakuuta, sillä kyllähän lain pitäisi olla sama kaikille, joissain tapauksissa ehkä jo ihan lastensuojelullisestakin näkökulmasta. Se on sitten ihan eri asia, onko 18-vuotiaskaan vielä tosiasiassa kypsä avioitumaan...

Talvi on kaunista ja rauhallista aikaa, jolloin ihmisillä on yleensä vähemmän viikonloppumenoja ja muita juhlia kuin kesällä. Niinpä häät keskellä talven pimeyttä voivat saada ihan erilaisen merkityksen myös joidenkin vieraiden kannalta - kenenkään ei tarvitse ainakaan tuskailla, että joka viikonloppuna olisi jotkut juhlat, niin kuin joskus kesällä saattaa käydä. Ulkona saa ihania valokuvia, mikäli kohdalle sattuisi sellainen kuulaan aurinkoinen ja luminen päivä. Illalla kynttilät luovat tunnelmaa ja lisäksi juhlapaikassamme roihuaa tuli valtavassa vanhassa avotakassa, mikä on mielestäni todella viehättävää ja romanttista. Lisäksi meillä molemmilla on kesäisin aina ihan kamala heinänuha...