Tätä se elämä on.. Vaikka on välillä iloa ja onnea, mukaan mahtuu myös ääretöntä surua. Mun isäni kuoli viime kesänä. Häät vietämme tämän vuoden kesäkuussa. Isä oli todella iloinen meidän kihlauksesta ja suunnitteli häitä meidän kanssa innolla. Vaikka isä oli pitkään sairas, en olisi voinut vielä vuosi sitten kuvitellakaan että hän ei häihimme pääsisi. Lähinnä mietin, että onkohan isä vielä pyörätuolissa vai saisiko jo kävellä.... Täällä esille tulleet ideat on tuoneet mulle helpotusta, sillä tätä muistamis-asiaa olen itsekin miettinyt. Haudalla käyminen hääpäivän aamuna on itsestäänselvyys, mutta myös tuo medaljonki kimpussa on erittäin kannatettava idea. Lisäksi kynttilän voisi kirkossa sytyttää. Sulhasen äiti on kuollut kymmenen vuotta sitten, joten meillä molemmilla on omat ja yhteiset surut kannettavana. Kyllä se pala kurkkuun nousee jo pelkästä ajatuksesta... Ikävä on suuri, voimia kaikille läheisen menettäneille! Ainakin isäni haluaisi, että häät ovat iloiset ja onnelliset. Yritetään nauttia siitä päivästä! Muistot lämmittää ja surettaa yhtä aikaa, mutta ihminen on tunteva olento eikä sitä tietenkään voi sivuuttaa. Jokainen muistaa poisnukkuneita läheisiä omalla tavallaan.