Nemona

Tuoreessa muistissa neljät häät, joista yksissä isä luovutti morsiamen ja muissa pari tuli yhdessä alttarille. Yhdessä tulimme mekin omissa häissämme. En ollut ikinä tullut ajatelleeksikaan, että minut saatettaisiin alttarille, vaikka olenkin "isän tyttö".

Aivan! Tämän voi ymmärtää vertaamalla vihkimistä yliopistojen promootioon, joka myös on eräänlainen vihkiminen (maisterit "vihitään tieteelle", symbolina maisterinsormus). Promootiotilaisuus on pitkä, arvokas ja muodollinen (käytännön pilat olisivat aivan käsittämätön asia), mutta kuitenkin samalla iloa ja riemua pursuava, harras ja liikuttava seremonia. Se on merkittävä tilaisuus kaikille siihen osallistuville ja myös katsojille. Koen itse tärkeäksi sen, että myös vihkiminen on harras (ei välttämättä uskonnollisessa mielessä) tilaisuus, onnellinen ja koskettava vähän eri tasolla kuin "hassut laput kengänpohjissa".

Morre kirjoittikin oikeastaan kaiken sanomisen arvoisen nolaamisesta ja tärkeilystä, allekirjoitan täysin! En malta olla lisäämättä, että jotkut ihmiset voivat olla hyvinkin itseironisia ja osaavat nauraa itselleen, mutta eivät vain satu tykkäämään esiintymisesta tai huomion keskipisteenä olemisesta. Joidenkin ihmisten huumorintaju saattaa myös olla, miten sen nyt sanoisi, vähän hienovaraisempaa ja hienostuneempaa kuin mitä leikkien pieruhuumoritaso yleensä on. Se ei suinkaan tarkoita, ettei heillä olisi huumorintajua ollenkaan!

Tuosta "kenen pitää olla kiitollinen kenellekin" -asiasta muistuttaisin, että perinteisesti se kyllä menee niin, että vieras on kiitollinen kutsusta juhliin - ei niin että juhlien järjestäjä on kiitollinen siitä että kutsuttu viitsii raahautua paikalle syömään ja juomaan isäntien kustannuksella! Juhlien järjestäjä ei siis kiitä vieraita siitä, että he osallistuvat - vieraat kiittävät kutsusta ja kunniasta osallistua juhlaan. Jos vieras tuo mukanaan lahjan tai kortin, niin siitä häntä tietysti vuolaasti kiitetään, mutta siis lahjasta, ei siitä että hän vaivautui paikalle. Oikeastaan aika selkeä asia kun vähän miettii, mutta tuppaa usein unohtumaan kun kiistellään siitä, kuka on enemmän kiitollisuudenvelassa kenelle. Ja kavereille antaisin "kahdelta hengeltä" n. 30 euron arvoisen lahjan, läheiselle ystävälle tai sukulaiselle 40-60 euron arvoisen.

Ajattelin kirjoittaa, että hymyilin kuin hangon keksi, mutta kyllä tuo "voitonriemuinen hyeena" varmaan oli lähempänä totuutta...

Ohjelmattomissa häissä on se hyvä puoli, että saatatte ihan oikeasti ehtiä juttelemaan lähes kaikkien vieraiden kanssa. Ottakaa sulhasen kanssa linjaksi se, että ruokailun päätyttyä lähdette aktiivisesti kiertämään pöytiä ja lyöttäytymään vieraiden seuraan. Jos vielä lähdette vähän eri suuntiin, niin muut varmaan seuraavat esimerkkiä ja ymmärtävät, että nyt sopii seurustella!

Totesin muuten, että olisi ollut fiksuinta vaihtaa kaikki kortit kerralla lompakkoon, eli kerätä uusia kortteja pöytälaatikkoon ja suorittaa vaihto sitten kun kaikki tärkeimmät kortit on uusittu. Muuten sitä joutuu pähkäilemään kun allekirjoittelee pankkikorttikuitteja yms. että mikähän nimi tähänkin piti laittaa ja pystynkö edes tarvittaessa todistamaan henkilöllisyyteni kun ajokortti on vanhalla nimellä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Passilaissa sanotaan näin: "Passinhaltijan on huolehdittava siitä, että käyttäessään passia matkustusoikeuden osoituksena siihen merkityt henkilötiedot vastaavat väestötietojärjestelmään merkittyjä tietoja."

Nähtävyyksien pääsymaksut ovat about 5-10 euroa, monta kertaa kannattaa ottaa sellainen parinkympin Romapass, jolla moneen paikkaan pääsee ilmaiseksi tai alennuksella. Ulkona syömisen hinta vaihtelee todella paljon paikan mukaan, ristorantet ovat kalliita (Suomen hinnoissa tai kalliimpia), trattoriat edullisempia (usein samaa hintaluokkaa kuin esim. Suomen Rosso) ja osteriat ja enotecat usein vielä halvempia. Kahden hengen ruokailu viineineen maksoi keväällä perustrattoriassa about 50-70 euroa. Turistirysäraflat voivat olla todella surkeita ja kalliita, joten kannattaa etukäteen ottaa selvää netin kautta hyvistä paikoista. Erittäin suosittu, kerrassaan erinomainen Cul de Sac esimerkiksi on niin pieni, ettei sitä löydä elle tiedä tasan tarkkaan missä se on. Hinnat ruokapaikoissa muodostuvat vähän erilailla kuin Suomessa, eli on alkupaloja, 1. pääruoka, 2. pääruoka, lisukkeet erikseen ja tietysti jälkkärit. Eli ruokalajien ja lisukkeiden määrää säätämällä voi paljonkin vaikuttaa hintaan.

Aurinkomatkojen kartan mukaan yömarkkinat ovat Hiltonista muutaman korttelin päässä, eli bussiaseman ja kauppahallin tienoilla.

Ei meillä ollut mitään leikkejä: ruokailun lomassa oli muutama puhe ja rento musiikkiesitys. Ei ollut myöskään heittoja, ryöstöjä, visoja tms. Hyvin toimi eikä kenelläkään näkemäni ja kuulemani mukaan ollut tylsää. Iltahäissä (vihkiminen klo 17) ei tuota luppoaikaa niin jääkään kun ihmisten pitäisi ehtiä syödä, tanssia pari valssia ja seurustella keskenään.

Kaikki häävieraamme muistivat meitä jollain tavalla, ja mielestäni häihin kuuluukin viedä jotakin ellei hääpari sitä nimenomaisesti kiellä. Kyse ei ole tavaran arvosta vaan tavoista, itsetehty reseptivihko tai kortti on ihan sopivaa viemistä.

Ei tullut, koska olin käyttänyt kenkiä varmaan kymmeniä kertoja. Ostin ne hääpukuliikkeestä n. 5 vuotta sitten kun tarvitsin kengät iltapukujuhliin. Värjäytin ne vaalean hopean sävyisiksi, ja sitten kun ne likaantuivat niin tummemman hopean värisiksi. Kengät ovat alusta asti olleet tajuttoman mukavat, en oikein ymmärrä miten se on mahdollista kun ne eivät ole nahkaa vaan satiinia, joka ei periaatteessa veny.

Ei ollut, koska vihkiminen oli klo 17 ja ruokailu siis about 18-20.

Kyllä hymyilin. Vihkimisen jälkeen kaveri sanoi, ettei edes tiennyt että minusta irtoaa niin leveä hymy!

No kyllä sinulla on aika vähän porukkaa tuttavapiirissä jos jokainen pari saa varata häilleen ihan kokonaisen vuoden! Arvaapa mitä, minä olen ollut tänä puolen vuoden sisällä jo kolmen ystävän häissä ja omat ovat ensi lauantaina! Yksi lapsuudenystävistäni meni naimisiin kaksi viikkoa ennen meitä! Hui! Olemme kaikki toki nyreissämme ja valitamme toistemme häissä että miten muut kehtaavat mennä naimisiin samalla vuosisadalla kuin me! Ei tuommoisia kannata miettiä, siitä saa vaan päänsärkyä ja kukaan muu ei taatusti tajua mikä asiassa on ongelmallista.

Pariskuntana annetaan rahalahjaksi 50 euroa, tavaralahja saa maksaa suunnilleen saman verran. Ymmärtääkseni lahjan arvon ei missään tapauksessa tarvitse vastata vieraalle tarjottavien ruokien ja juomien arvoa (kuka sitäpaitsi voi edes tietää paljonko tarjoilut maksavat per nokka?). Olisi aika törkeää olla nyreissään itsetehdystä lahjasta, koska se ei ole rahallisesti tarpeeksi arvokas!

Tyhmä kysymys: Onko niin, että musta tee värjää hampaita enemmän kuin vihreä tai valkoinen? Eli näkyykö se värjäävyys myös itse teen värissä vai onko teessä jotain "näkymätöntä" värjäävää ainetta?

^Aivan, jos häiden puitteet poikkeavat suuresti totutusta niin on kyllä hyvä informoida tästä, vieraalle olisi ikävää huomata olevansa reippaasti alipukeutunut paikan tasoon nähden.

Kutsun mukana ei mennyt ohjesääntöä eikä muitakaan lippulappusia, koska: 1. Periaatteenani on, että kutsussa pitää olla kaikki tieto, jota kutsuttava tarvitsee, koska 2. erilliset paperinpalaset hukkuvat helposti jonnekin. Ja koska on en ymmärrä koko lisäinfopaperin käsitettä, paitsi kun on selkeästi tarpeen ilmaista asioita, jotka eivät mahdu itse kutsuun. Mutta silloin kutsun voisi kyllä tehdä vähän isommaksi... Tietysti jos voidaan olettaa, että kutsutut tarvitsevat sellaista lisäinfoa, joka pitää selittää kovin monisanaisesti (juhlia vietetään Bora Boralla kahden lentomatkan ja kolmen päivän vaelluksen päässä tms.,) niin asiallinen lisäkirje on tarpeen. Mutta hei, olen saanut paljon kutsuja "virallisemmilta tahoilta", järjestöiltä ja firmoilta, eikä niissä ikinä ole mitään lisäinfolappusia vaan jotenkin luotetaan ihmisten omaan järkeen ja kykyyn selvittää missä päin maailmaa se juhlapaikka Kaunokatu 3:lla mahtaa sijaita. Sellaiset humoristiset murrejuhlaohjesäännöt nyt tietysti ovat asia erikseen, niiden tarkoituksena ei ilmeisesti ole informointi vaan kutsuttavan "viihdyttäminen", minkä tarpeellisuudesta en nyt ala tässä avautua.

Alttarille mennessä soi Verdin Juhlamarssi oopperasta Aida ja pois tullessa Händelin Saaban kuningattaren tulo ( ;D) oratoriosta Salomo. Häävalssina joku Evert Tauben valsseista.

Ongelmalliseksi asian tekee nimen omaan se, että kanttori voi suhteellisen mielivaltaisesti päättää mikä musiikki sopii kirkossa soitettavaksi. En itse ymmärrä miten kaikki (?) kanttorit kuitenkin suostuvat soittamaan esim. "Prinsessa Ruususen häämarssin", se kun on kaukana hengellisestä musiikista.

Meille oli jo nimetty pappi siitä seurakunnasta, jonka kirkossa meidät vihitään (entisen kotikuntani seurakunta), mutta hän soittikin ja ilmoitti, että meidän olisi paras hankkia pappi jommankumman nykyisestä seurakunnasta. Ihan okei, mutta olisi siitä joku voinut huomauttaa vähän aiemmin kuin kuukautta ennen häitä, esim. niillä kerroilla kun olemme soitelleet kirkkoherranvirastoon... No niin, huomenna mies saa soitella omaan seurakuntaansta ja kysellä liikenisikö heiltä pappia vihkimiseen. Pääasia että joku vihkimiskykyinen saapuu paikalle!

Itse käytän aina stay upeja enkä tästä tavasta aio luopua hääpäivänäkään. Parhaat arki stay upit ovat Norlynin ihonväriset tuplapakkauksessa, häihin saatan ehkä mahdollisesti hankkia jotkin vähän kiiltävämmät. Tai sitten en, kun nuo Norlynit nyt vaan ovat parhaat.

Minulla on aika harvinainen sukunimi, meitä on n. parikymmentä Suomessa, ja kun etunimikin on harvinainen niin tämännimisiä on tasan minä. Plussapuolta on tietysti se, että en saa kenenkään samannimisen postia ja koulussa ei ikinä ole ollut samannimistä tyyppiä. Miinuspuolelta voisi mainita, että anonymiteetti on aika huono, jos minun nimeni on vaikka netissä jossain niin on hankala selittää, että en se ole minä vaan joku muu. Mitään statusarvoa harvinaisella nimellä ei mielestäni oikein ole, eihän nimi ole mikään itse saavutettu asia vaan tulee annettuna, joten ei sillä oikein voi mielestäni ylpeillä tai kehuskella.