KittyCat

Meilla soi mennessa Melartin ja tullessa Mendelssohn, mutta olis kylla voinut soida vaikka Ukko-Nooa, silla eipa sita siina jannityksessa siihen marssin kuunteluun tullut juuri keskityttya. Haatanssina oli Frank Sinatran Fly Me To The Moon, jonka lauloi meille meidan molempien hyva ystava.

Piti vielä tulla kehumaan Pikisaaren Meripaviljonkia, vietettiin häämme siellä pari viikkoa sitten ja ei oltais kyllä parempaa paikkaa voinut toivoa! Puitteet oli upeat, ruoka oli taivaallista (ja sitä oli enemmän kuin tarpeeksi) ja Meripaviljongin porukan kanssa oli todella mukava asioida. Sijainti on myös mitä mainioin, meille sattui vielä upea hellepäivä, joten meren rannassa oli ihana juhlia. Paikka on hintansa arvoinen ja vaikka omia juomia ei saakaan viedä, niin alkoholeista ei veloiteta kuitenkaan ihan normaaleja ravintolahintoja. Suosittelen siis lämpimästi!

En ole turkulaismorsian, mutta meidan haajuhlaa vietetaan silti Turussa, Pikisaaren Meripaviljongissa. Turun seudulla oon viettanyt lapsena useita kesia ja edelleen tulee kaytya sukulaisia morjestamassa ainakin kerran vuodessa. Joten koen itseni ainakin ihan pikkuisen turkulaiseksi. Ja kun sulhokin tykkaa, niin mika ettei!

Hieno paatos. Valitettevasti ihmiset ovat viela niin vanhanaikaisia, etta sita kummeksutaan jos mies vaihtaa nimea. Oma veljeni otti vaimonsa nimen, joka on kylla paljon kauniimpi ja harvinaisempi kuin oma sukunimemme. Isalle se oli aika kova paikka, mutta eipa tuo enaa ainakaan aaneen siita enaa murjota. Mulle tulee miehen nimi, mutta olen vain tyytyvainen kun saan harvinaisemman nimen. Tayskaimoja kun on Suomessa riittamiin. Mutta eikohan nama nimenmuutosasiat ole pikku hiljaa yleistymassa sen verran, etta seuraavilla sukupolvilla on toivottavasti vahan vahemman ennakkoluuloja tassa asiassa.

Meillä ehkä erikoisinta tulee olemaan se, että sulhanen säveltää kirkossa soitettavan kappaleen itse. Muutenkin ohjelma on musiikkipainotteista, kun sulho kavereineen on enemmän tai vähemmän musiikin ammattilaisia. Erikoista on myös se, että meidän vanhempamme tapaavat ekaa kertaa paria päivää ennen häitä. Ei siksi, ettäkö oltais haluttu pitää heidät erossa toisistaan, sattuvat vain asumaan aivan eri puolilla maapalloa.

Iso kiitos avusta, tuo selvittaa jo kovasti!

Hei, En loytanyt ongelmaani vastausta noista edellisista aiheista, joten perustin uuden ketjun. Minut saa kuitenkin vapaasti ohjata oikeaan osoitteeseen, jos sellainen on jo olemassa. Asun siis Australiassa australialaisen (katolisen) mieheni kanssa, mutta ollaan menossa Suomessa (luterilaisessa kirkossa) naimisiin. Mikali ollaan ymmarretty, niin katolinen kirkko ei tunnusta meidan vihkimista patevaksi, mutta se on meilla yks ja sama. Talla viikolla oltiin kuitenkin hakemssa paikallisia siviilisaatytodistuksia suomalaista esteiden tutkintaa varten ja sivulausessa se nainen sitten totesi, etteivat Australian viranomaiset voi vahvistaa meidan liittoa taalla, kun eivathan he voi tietaa onko suomalainen vihkitodistus aito. Osaako joku kertoa, puhuiko kyseinen tati taas ihan lapia paahansa vai ollaanko me muka oikesti susipari Australian lakien edessa? Ei viittis testamenttia alkaa vaantamaan...

Me ollaan kanssa varattu minihaamatka Naantalin kylpylasta. Varsinainen pidempi haamatka tehdaan joskus hamassa tulevaisuudessa, mut halutiinn silti paasta edes hetkeksi rentoutumaan jonnekin heti haiden jalkeen. Naantalista olen kuullut pelkkaa hyvaa ja on kuulemma tosiaan huomattaavsti rauhallisempi/romanttisempi kuin moni muu kylpyla Suomessa.

Te ketkä olette tehneet taikataikinasta pieniä sydämiä, oletteko käyttäneet jotain muottia vai muotoilleet sydämet ihan paljain käsin? Itsellä meinaa mennä hermo, kun ensimmäinen satsi turposi uunissa ja kun toisen satsin kaulitsin sitten sopivan litteäksi, niin eihän se kestä käsittelyä enää laisinkaan... Niin että jos joku tietää mistä voisi ostaa pienen sydänmuotin (halkaisija n. 2cm) niin mieluusti ottaisin infoa vastaan. Kiitos.

Me juhlitaan Suomessa, silla asutaan talla hetkella ulkomailla. Yhdet juhlat vaan tiedossa, onneksi suurin osa ulkomaanvieraista paasee haihin. Ajateltiin etta on reilumpaa nain, kun sulhon perhe saa pitaa meidat luonaan suurimman osan vuodesta.

Me ollaan jarjestamassa Suomi-Aussi haita Suomessa, mutta ei oikein kummankaaan kulttuurin mukaisesti vaan lahinna meidan tyylilla ja hyvin rennosti. Leikkeja ei tule laisinkaan kun niista ei kumpikaan meista oikein perusta. Erityinen inhoreaktio sulhasella on morsiamenryostoa vastaan. Ohjelmaan kuuluu lahinna musiikkia, se on meille molemmille tarkea juttu ja tuttavapiirista loytyy muusikoita enemman kuin riitavasti. Puheita pidetaan rajallisesti ja tanssia on tarkoitus jatkaa yomyohaan. Sulhasella on kaksi bestmania ja mulla saman verran kaasoja, mutta heidan pukeutumistaan ei ole tarkoitus koordinoida sen kummemmin. Haaautoksi kelvannee jonkun kaverin vahan parempi menopeli. Meilla haiden luonteeseen vaikuttaa myos se, etta sulho oli jo tavatessamme asunut kuutisen vuotta Suomessa ja omaksunut paikalliset tavat melko hyvin. Ja vaikka nyt Ausseissa asutaankin, niin han potee samalla tavalla koti-ikavaa Suomeen kuin minakin. Saa nahda mita Australian vieraat haista tykkaavat...

Meillä tulee varmaankin neljä molempia. Sulhasen molemmat veljet ja kaksi parasta ystävää ovat bestmaneja, mutta itse en ole vielä saanut päätettyä ketä pyydän kaasoiksi. "Pääkaaso" on jo valmiina ja hänen kohdallaan ei ollut mitään ongelmaa. Lähinnä minua arveluttaa ns. pakolliset kaasot. Miten voi pyytää kolmesta vanhasta ystävästä vain kahta? Kolmannen kanssa oltiin aikoinaan kuin paita ja peppu, mutta nykyään meillä ei ole enää mitään yhteistä ja yhteyttä pidetään satunnaisesti. Hän on kuitenkin edelleen tavallaa osa porukkaa, enkä haluaisi loukata vanhaa ystävää jättämällä häntä pois porukasta.