Mindie

Meillä oli vihkiminen juhlapaikalla ulkona. Musiikki tuli ihan tavallisesta mankasta, joka oli pitkän jatkojohdon turvin raahattu niin lähelle väkeä kuin mahdollista (jos patterit olisivat toimineet, olisi ollut helpompaa). Meillä oli "tulomusiikkina" Moulin Rougesta tuttu "Your Song" ja poistumismusiikkina sitten James Brownin "I feel good" siten, että alkurääkäisyn ainakin piti alkaa suudelmasta (käytännössä ei mennyt ihan niin, olisi pitänyt etukäteen kokeilla). Vieraat tykkäsivät kovasti ja ainakin äitini sanoi, että ilmapiiri selvästi rentoutui heti, kun Brown lähti soimaan. Ainakin naurunhörähdys kuului. Näköjään on aika tavallista, että ei-kirkollisissa vihkimisissä halutaan musiikiltakin jotain muuta kuin perinteistä häämarssia...

Minä jotenkin kuvittelin, ettei mikään muutu, kun menee naimisiin. Samat ihmiset, sama parisuhde. Lisäksi olen aina ollut vähän "kapinallinen", joten vähän ärsyttää se, että piti mennä myöntymään perinteisiin - sukulaisteni silmissä olen vasta nyt "kunnon ihminen"... Mutta kuitenkin, on kuitenkin aika hienoa olla naimisissa. Pari viikkoa tässä nyt vasta on rouvuutta maisteltu tosin. Olo on kuin vastarakastuneella. Yhteenkuuluvuuden tunne on entisestäänkin lisääntynyt ja olo on, no, jotenkin seesteinen. Harmi vaan, että miehen piti lähteä takaisin kotimaahansa muutamaksi viikoksi, joten tämä häiden jälkeinen huuma menee ihan hukkaan! Toivottavasti jatkuu kuitenkin vielä pitkään. Myös hääjärjestelyistä pääseminen on plussaa, heti stressitaso laski huomattavasti. Piti vielä sanoa, että ulkoisesti mikään ei muuttunut. Kumpikaan meistä ei vaihtanut sukunimeä (olen ihan liian feministi vaihtamaan eikä mieskään halunnut omastaan luopua) eikä kumpikaan saanut uutta sormusta.

En minä ainakaan oleta, että häämme olisivat jollekin kesän kohokohta, siis muille kuin meille itsellemme. Vaikka itse olen aina ollut innoissani kaikista saamistani kutsuista. Tänäkin kesänä serkkuni häihin suuntasimme koko perhe (siis vanhempani ja sisarukseni) ihan iloisesti, vaikka aika kutsu tuli 2 viikkoa ennen juhlaa ja sisarukseni joutuivat sen takia järjestelemään työvuorojaan. Häissä vaan on yleensä kivaa. On sääli, jos joidenkin mielestä niihin raahautuminen on kauhea taakka. Sellaisia ihmisiä en tosiaan kyllä haluaisi häillämme vaivatakaan. Kyllä meillekin tuli kieltäytymisiä tyyliin "kesällä on niin paljon muutakin tekemistä viikonloppuisin". Kuten sanottua, en odota, että ihmisille häämme olisivat muuta kuin bileet, mutta voisi nyt sentään sitten vain sanoa, että valitettavasti emme pääse. Ehkä sitä on vähän herkkänä, en odottanut että häiden järjestely olisi näin tunteita nostattavaa... Meillä oli deadline kesäkuun vikana päivänä. Siihen mennessä yli 10 ihmistä oli vielä vastaamatta. Soittelin niitä sitten puolentoista viikon aikana läpi... Viimeinen ilmoittautuminen tuli, kun lähetin viestin, että huomenna lähtee tieto tulijoiden määrästä pitopalvelulle, enää ei odoteta. En olisi noin kauan odottanutkaan, jollei kyse olisi ollut minulle tärkeistä ihmisistä.

Ei minullakaan ole kaasoa. Ensin pyysin siskoani, joka on yksi läheisimmistä ihmisistä minulle. Hän kieltäytyi kohteliaasti vedoten työkiireisiin - ihan oikea syy, on ollut koko kesän melkein tauotta töissä. En keksinyt ketään muuta, jota kehtaisin vaivata, joten päätin olla ilman. Ja ihan hyvin on mennyt. Siskon kanssa käytiin hääpukukaupoilla ja hän saa auttaa minua myös hääpäivänä. Seremoniamestariksi pyysin yhtä kaveria, joka työkseen puhuu televisiossa. Olen ollut parissakin häissä, joissa ei ollut seremoniamestaria ollenkaan ja ihan hyvin meni niissäkin. Viinakset kanssani Tallinnasta haki yksi toinen kaveri. En ikipäivänä kehtaisi vaatia apua esim. askartelussa tai jossain varausjutuissa. En vaan kykene olettamaan, että häämme olisivat jollekin kolmannelle ihmiselle kovin tärkeät. Ja tosiaan haluan, että kaikki saavat rentoutua ja pitää hauskaa häissämme, ettei kenellekään tulisi liikaa hommia. Enempi olisin toivonut, että sulhanen olisi voinut olla mukana järkkäämässä. Nimittäin kun hän tulee maahan vasta 3 päivää ennen häitä niin eipä hänestä paljon ole ollut apua... Vaikka olisi kyllä kovasti halunnut auttaa, mutta näin nyt meni tämä juttu.

Minä olin pitkään sitä mieltä, että ei istumajärjestystä, antaa vieraiden itse valita mieluisa paikka. Mutta sitten olin kaverini häissä, joissa en juurikaan tuntenut ketään (muutamat olivat olleet joissakin samoissa bileissä vuosia sitten). Kaveri kertoi vasta viime tingassa päättäneensä tehdä istumajärjestyksen, ja onneksi tekikin. Ei tarvinnut miettiä, että kehtaanko nyt tunkea tuohon pöytään tmv. Ja kun samaan pöytään sattuneet olivat samanhenkisiä eivätkä hekään tunteneet ketään, juttu luisti melko hyvin. Päätin sitten, että meille tulee tod. näk. tuollainen pöytäkohtainen istumajärjestys. Varsinkin, kun häissämme melkein kaikki ovat eri yhteyksistä tuttuja, joten ei ole sellaista itsestäänselvää porukkaa. Ilman istumajärjestystä paikkojen valinnasta voisi tulla kaaos, vaikka vieraita tuleekin vain viitisen kymmentä.

Käsittämätöntä tosiaan. Meille ei onneksi ole (ainakaan vielä) tullut tuon tyyppisiä vastauksia. Ainoa vähän vastaava oli, että "tulee 2 - 3", mutta ymmärrän sen hyvin, koskapa kyse on vakavasta sairaudesta. Minä kyllä suivaantuisin tuollaisista "tullaan jos ei parempaakaan tekemistä keksitä" -vastauksista todella. Jos ei voi tulla niin sanoo sitten, mutta tuollainen muotoilu on äärimmäisen loukkaava. Varmaan sanoisin sellaisille tyypeille, että ei ole pakko tulla...

No onpa tosiaan tökeröä aloittajan ystävältä. Minä en ole kyllä tullut ajatelleeksikaan, että pitäisi jotenkin laittaa paikkakortteihin, mikä on henkilön suhde yhtään kehenkään. Omiin häihini on mahdollisesti tulossa yksi lesbopari (rekisteröidyssä parisuhteessa ovat), enkä näe miksi heitä pitäisi kohdella jotenkin eri tavalla kuin muita. Enkä kyllä käsitä sitäkään, miten joku voi vielä nykyaikana tuomita homouden.

Nostetaan... Eikö kenelläkään ole ehdotuksia? Olisin hirmu iloinen, jos voisin teettää hääkampauksen vakkarikampaajallani, mutta toimii piru vie Lohjalla, turhan pitkä on matka...

Hei, tietäisikö joku, mitä papereita tarkalleen tarvitaan, kun olemme menossa Suomessa naimisiin. Mies on Torontosta. Tiedän, että joku paperi pitää olla, joka todistaa, ettei hän ole naimisissa, mutta mistä sellaisen mahtaa saada? Eli täälläkin yksi suomalais-kanadalainen pari, meillä tosin on tavoitteena asua Suomessa - siinäpä vasta haastetta! Kanadaan olisi paljon helpompi saada luvat. Tämä ihan tuttujen kokemuksien perusteella opittua. Jos mies ei pääse Suomeen niin kai minun sitten pitää muuttaa Kanadaan, mitä kylläkään en erityisemmin halua (olen asunut Torontossa yhteensä noin vuoden).

Minulla ei varsinaisesti edes ole kaasoa. En yksinkertaisesti kehtaa odottaa oikein mitään! En kehtaa odottaa, että häämme olisivat kenellekään muulle mikään erityinen tapaus, vaikka meille tietysti tärkeä juhla. Siskoni on tavallaan kaasoni - hänellä vaan on niin paljon kaikkia omia juttuja, ettei pahemmin ehdi tehdä mitään. Hän oli makutuomarina pukua valitsemassa. Odotan myös, että hän auttaa minua pukeutumisessa hääpäivänä - ja vessakäynneissä! Ehkä myös voi vähän katsoa, että asiat sujuvat, esim. että booli ei lopu kesken. Koristeluun toivon myös apua, tosin siitäkin päävastuun kannamme tietysti me, hääpari, itse. Saattaahan olla, että lista vielä pitenee, kun juhla lähenee. (Nyt vielä reilut 3 kk aikaa.) Käytännössä olen saanut aika yksin hoitaa järjestelyitä, koska sulho asuu Atlantin toisella puolella.

Aika monen kirjoittajan kanssa samanlaisia kokemuksia... Siis sen verran oli kyllä puhuttu, että julkinen kosinta olisi minulle ollut kauhea kauhistus. Muutenkaan en pidä yltiöromantiikasta, joten en olisi edes halunnut mitään polvistumisia. Näistä asioista puhuimme ihan ns. ohimennen eikä mitenkään siten, että "sitten kun kosit niin tee se näin, älä näin". Esim. pomoani kosittiin julkisesti ja mainitsin siitä omalle miehelleni, että minusta tuollainen olisi hirveää. Kaipa sulhoni minut muutenkin niin hyvin tuntee, ettei olisi mitään julkista polvistumista ryhtynyt suunnittelemaankin, mutta parempi olla varma, lol. Minulle kosinta ei ollut mikään kynnyskysymys muuten, yhteinen sopimuskin olisi kelvannut.

Me olemme juuri päättäneet säästää vielä enemmän kuin alunperin, koska mieheni saattaa aloittaa opiskelun syksyllä, joten säästöt tulevat vielä tarpeeseen ihan jokapäiväisessä elämässä. Lisäsäästöjä: - ei bändiä eikä DJ:tä (kitaraa soittavaa pikkuveljeäni yritän nyt nakittaa heittämään pari biisiä ja mahdollisesti muillekin muusikkovieraille esitetään tällainen toive) - vieraslista karsitaan minimiin, tavoitteena max. 80 vierasta (aiemmin 100), ja jo aiemmin listalta on tiputettu mm. kaikki sellaiset sukulaiset, joiden kanssa en ole tekemisissä, mm. enoni, pari setää ja liuta serkkuja - ei toista sormusta minulle (eikä miehellekään ), en ole koruihmisiä muutenkaan Alunperinkin päätettyjä säästöjä: - miehen puku vuokrataan - oman pukuni ostin alennusmyynnistä (oli tosin silti noin 500 euroa), äitini kaveri tekee tarvittavat muutokset - en hanki mitään koruja tai alusvaatteita ja kengiksikin saavat kelvata jo olemassaolevat - kukat luonnosta tai itse kasvatettuja, ei hääkimppua (yksi kukka tod.näk) - hääpaikaksi seurantalo (tosin vuokra silti 370 euroa) - hääkakun tekee äitini (tämä tosin myös maun vuoksi) - ei hääautoa tmv., vihkiminen kun on paikan päällä - koristelut minimiin - viinakset Tallinnasta - valokuvauksen hoitaa työkaveri (ammattivalokuvaaja) kaverihintaan - häämatkaa emme joko tee ollenkaan tai sitten etsimme jonkun superhalvan äkkilähdön Emme halua säästää tarjoiluissa laadun tai määrän kustannuksella, meistä kun ne ovat olennaisia juhlien tekijöitä. Mutta kaikenkaikkiaan olemme molemmat sitä mieltä, että yhteen päivään ei kannata tuhlata koko omaisuutta.

Eipä totta puhuen ole tullut mieleenkään, että pitäisi kutsua muita kuin sellaisia työkavereita, joiden kanssa olen muutenkin läheinen. Minulla on kivat työkaverit, erityisesti muutaman kanssa tulen hyvin toimeen. Häihin lähtee kutsu kuitenkin vain sille, jonka kanssa puhun hyvin henkilökohtaisistakin asioista ja jota näen myös työn ulkopuolella. Ja toinen työkaveri tulee kuvaamaan, häntä tuskin kutsuisin vieraaksi vaikka kiva onkin ja jo opiskeluajoilta tuttu. Miehen työkavereita sitten kutsutaankin enemmän, koska he ovat hänen läheisimpiä ystäviään. En usko, että kukaan työkavereistani odottaa kutsua. Tämä vieraslistallakin oleva iloisesti yllättyi, kun kerroin, että kutsu on tulossa. Häihin kuitenkin tavataan kutsua lähinnä ne lähimmät, joten aika tökerönä pidän, jos pelkkä työkaveri kutsumattomuudesta hermostuu.

Fröken Strand osasikin hyvin sanoa sen, mitä itsekin hain takaa.

Kyllä minusta hääpuku ja kampaus näyttävät vähän hassuilta täysin meikittömän naaman kanssa, ellei sitten morsiolla satu olemaan täydellinen iho ja upeat värit omasta takaa. Toki jokainen saa itse päättää asiasta. Itselläni on akneiho ja tummat silmänaluset ja jo hääpuvun kokeileminen tuotti tuskaa siinä mielessä, että naama oli niin eri paria puvun kanssa. (Ja tukka tietysti myös.) Ja vaikka ei olisikaan huono iho, meikkaisin silti häihin. Arkena en ehkä meikkaisi, jos kehtaisin lähteä töihin ilman meikkivoidetta.

No, minä nyt vielä olen ev.lut., mies ei kuulu mihinkään uskontokuntaan. Olisin halunnut kirkkohäät, mutta eihän siitä mitään tule kun mies ei kuulu kirkkoon. Ja mies on sen verran uskontovastainen, etten edes ehdottanut mitään kirkossa tapahtuvaa. Eli meille tulee siviilivihkiminen, kompromissina paikan päälle (ainakin näillä näkymin). Eipä tuo nyt niin kauheasti haittaa, kun olen itsekin ajatellut erota kirkosta.

Meillä ei ole ollut kauhean hyshys mutta ei myöskään koko kylälle kuulutettu. Esim. töissä en ole kertonut kuin kahdelle lähimmälle työkaverille (joista toinen saa varsinaisen kutsun ja toinen tulee kuvaajaksi). Esimiehelle on ehkä jossain vaiheessa pakko kertoa, jos muuten ei meinaa irrota lomaa ajankohdaksi. Perheille on kerrottu ja niille kavereille, jotka saavat kutsun. Siskoni kysyi, saako kertoa eteenpäin serkuille ja sanoin, ettei se nyt salaisuuskaan ole. Mutta koen vaikeaksi kertoa niille, joille kutsua ei ole lähdössä. Muutenkaan en ole ollenkaan sellainen ihminen, joka tykkää olla hössötyksen keskipisteenä. Saa nähdä, miten hääjuhlasta selvitään, meille on kuitenkin tulossa (jos edes suurin osa kutsutuista kunnioittaa meitä läsnäolollaan) lähemmäs 100 vierasta. En ole oikein osannut koskaan muitakaan rakkausasioita pahemmin levitellä, sivulauseessa maininnut...

Tietää. Jos olen vastannut johonkin sulhoa koskeviin aiheisiin, olen kysynyt häneltä ensin luvan. Ja on varmaan salaa tyytyväinen, että vietän aikaa välillä eri nettifoorumilla kuin sillä, millä yleensä. Siltä toiselta foorumilta saan kuulemma vääriä vaikutteita parisuhdeasioissa. Hääfoorumilta sellaisia ei varmaankaan saa. Itse ei tätä lue kun ei suomeakaan osaa.

En lukenut koko ketjua ja aloittajakin lienee jo häänsä juhlinut. Mutta siis, kyllä todellakin häiritsevät. Kaikenlaiset voimakkaat tuoksut saavat pään särkemään tai vähintäänkin olon huonoksi. Taannoin eräs aromaterapeutti mainitsi minulle, että tuoksukynttilöissä hajuaineet ovat yleensä teollisia ja siten aiheuttavat hyvin monelle ihmiselle oireita.

Sattuisiko kukaan tietämään suomennosta tälle Thomas Mooren runolle: Came but for friendship, took away love? Tuo tuli tuollaisenaan englanninkielisiin kutsuihin, mutta olisi kiva jos suomenkielisiin tulisi sama suomeksi. Itse en uskalla ruveta runoa kääntämään, kun en ole runollinen ihminen. Superiso kiitos, jos joku sattuisi tietämään tuolle yhtä kauniin suomennoksen kuin alkuperäinenkin on! Meille tuo sopii kuin nenä päähän. Tuon lirkuttelevampaa runoa en olisi suostunutkaan valitsemaan.

Sanoisin, että jos ei ole varma, että lähipiiristä löytyvän harrastajan kuvaustaidot ovat itseä tyydyttävät, kannattaa palkata ammattilainen. Tietysti toisille riittää vähempikin, itse harrastan sen verran vakavasti valokuvausta etten kestäisi, jos kuvat olisivat suttua. Myös sulho on valokuvaihmisiä, joten pakko olla hyvä kuvaaja. Onneksi työkaveri on ammattikuvaaja, joten tulee kohtuuhinnalla - meinasi, ettei ota mitään, mutta kyllä hänelle nyt jotain tuollaisesta vaivasta korvataan. Anyways itse olen ollut kuvaamassa serkkuni häät ja toiste en rupea. Raskaimmaksi koin tosin sen, että jälkikäteen huomasin, että olin kuvannut lähinnä omaa sukuani. Tämä riski on olemassa, jos ottaa kaverin kuvaajaksi. Jos haluaa nakittaa vieraita, kannattaisi ehkä nakittaa useampi, ettei siitä tule liian rankkaa yhdelle. Ja jos pyytää molempien puolelta niin voi toivoa, että kummankin piiriä kuvataan. Ja kyllä, minusta on hyvin epäkohteliasta olla tarjoamatta hääkuvaajalle korvausta, jos nakittaa kaverin. Ulkopuolista kuvaajaa ei ilmaiseksi saakaan.

Mitä ovat tuhkimotipat?

Täällä myös yksi, joka ei voi kuvitellakaan itseään sellaisiin nolauspolttareihin. Itse asiassa jo kaverini polttareita suunnitellessa sanoin kaasolle, että muuten olen avoin järjestämään mitä vaan, mutta morsiamen nolaukseen en tahdo osallistua. Olisi ihanaa, jos saisi tuollaiset hemmottelupolttarit. Mutta en katso, että minulla olisi oikeutta määrätä kavereitani järjestämään tietynlaiset polttarit. Siksi on ehkä helpompaa vain jättää väliin. Tosin minulla ei ole kaasoakaan, joten ei kukaan tuskin järkkää mitään. Olen kyllä miettinyt, että kaduttaako sitten myöhemmin, jos jätän polttarit kokonaan väliin.

Kyllä minustakin olisi aika tökeröä kutsua joku vain polttareihin, eikä häihin. Yleensähän polttareihin kutsutaan ne läheisimmät kaverit. Mutta siis polttarit voivat olla tosi kalliitkin kavereille, aika rumaa jos ei kutsua tulisi sitten itse juhlaan... Itse olen ollut parissa polttareissa ja oletin kyllä, että häihinkin sitten tulee kutsu. Kuten tulikin. Omat polttarit taidan jättää väliin.

Juu niin varmaan onkin, mutta ihmetyttää, kun monissa paikoissa häämeikin hinta on enemmän kuin 2 x tavallinen juhlameikki. Eli tulisi edullisemmaksi käydä kahdesti tavallisessa juhlameikissä kuin ottaa häämeikki koemeikkeineen! Siinä on rahastuksen makua minusta. En minäkään kyllä menisi suoraan häämeikkiin, pakko sitä olisi saada kokeilla.