Ellan kirjoitukset ovat aivan ihania ja ajatusta herättäviä. Mainittakoon vielä tässä, että pidin oman nimeni. Ja syynä ei ole mikään harvinaisuus tms. vaan se, että pidän todella paljon nimestäni ja se on osa minun identiteettiä. Toisaalta mieheni ei painostanut minua, vaikka sanoikin, että olisi kiva, jos ottaisin hänen nimensä. Hän ei kuitenkaan harkinnut minun nimeni ottamista, joten miksi minunkaan olisi pitänyt tosissani harkita oman nimen vaihtoa? Mietin kyllä asiaa siltä kannalta, että pitääkö minun suostua siihen... Se on tosiaan kumma juttu, että häissäkin tullaan kysymään morsiamelta, että mikä sun nimi nyt sitten on. Ja joissakin paikoissa oli kirjoitettu suoraan että miehen etunimi ja minun etunimi + miehen sukunimi. Mielenkiintoinen oletus nykypäivänä.