Estate

Luulin jo aikaa sitten vastanneeni tähän ketjuun, mutta ehkä se olikin joku toinen vastaava, joka on kadonnut bittiavaruuteen... Eli meidän kappaleemme on Toivo Kärjen ja Reino Helismaan Harmaat silmät valssi. "Silmissä niissä on kevät ja syys Auringon loiste ja yön hämäryys Nissä on rakkaus, uskollisuus Niille soi lauluni uus" Tätä mies on laulanut minulle seurustelun alusta lähtien ja se oli itseoikeutetusti myös häävalssimme. Tosin juhlissa sitten miehen sukulaiset olivat miehen veljeltä kyselleet, että onko sillä Estatella nyt sitten harmaat silmät...?

Itkin ja paljon. Aloin itkeä kirkon ovien avautuessa ja kyyneleet oli silmissä koko matkan alttarille. Sitten oli rauhallisempi vaihe, mutta "pahin" oli edessä miehen veljen laulaessa kirkossa Kaikista sanoista kaunein. Kyyneleet valui silmistä kuin jostain vesiputouksista. Juhlassa nyyhkin isäni puheen ja siskojeni lauluesityksen aikana, mutta erikoista kyllä en itkenyt myöhemmin illalla, kun mieheni lauloi Hymni rakkaudelle. Mies ei juhlissa itkenyt, mutta seuraavana päivänä sitten nyyhki senkin edestä, kun alkoi miettiä, kuinka moni ihminen oli nähnyt vaivaa meidän häiden eteen. Kuinka hyviä ystäviä ja perheenjäseniä meillä oikeasti onkaan. Ja sama nyyhke jatkui häälahjoja avatessa. Kuinka ihmiset olivat ajatelleet meitä lahjoja ostaessaan. (Ja pakko kertoa, että olin nähnyt mieheni itkevän ehkä kerran ennen tuota päivää...)

Molemmat pitivät omansa. Olen kaikille ratkaisun ihmettelijöille sanonut, että olisin kyllä halunnut yhteisen sukunimen, mutta mies oli niin jääräpää, ettei suostunut vaihtamaan omaa nimeään No, rehellisesti sanottuna molemmista yhdistelmistä, siis mun etunimi + miehen sukunimi tai miehen etunimi + mun sukunimi olisi tullut ainakin omaan korvaan aika kamalan kuuloisia. Miehen mummi sitten totesi sukunimistä kuultuaan, että "mies kelpasi, mutta nimi ei".

Meillä kutsut eivät vielä valmiit, vasta koeversioita on tehty. Mutta tarkoituksena siis on tulostella lasertulostimella 160 g/m2 paperille kannet kutsuihin ja 100 g/m2 (lasertulostukseenkin soveltuvalle) mulperipaperille sisälehdet. Kannet tulevat vanhan kirjan kansien näköisiksi (omasta kirjasta skannattu ja muokattu) ja etukanteen (kun siis kyseessä taitettava kortti) tulee kuva, jossa mieheni kanssa olemme n. 1-2 -vuotiaina "juhlavaatteissa" vierekkäin pihalla. Kuva on tehty kahdesta vanhasta kuvasta kuvankäsittelyohjelmalla (olemme tutustuneet vasta päälle 20-vuotiaina...). Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka askartelevat joulukortit tms. aina itse. Mutta kun tässä on saanut tänä keväänä olla jo muutaman ystävän kutsukortteja väsäämässä, niin päätin, että meillä mies saa tehdä meidän kutsukortit. Ja lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen

Olipas pakko taas käydä väestörekisterikeskuksen sivuilla tilanne tarkistamassa. Ja omaa sukunimeä löytyy 80 ja sulhon n. 2500 pelkästään Suomesta. Itselläni ei ole nykyisellä nimelläni yhtäkään nimikaimaa, joten sekaannuksen vaaraa ei ole koskaan ollut. Joskus pienenä ajattelin (silloin kun luulin, että naisten kuuluu ottaa miehen sukunimi...), että olispa hienoa, että miehellä olis ruotsalainen sukunimi(!) Noh, nythän sitten kävi niin, että sulholla on tuo kaivattu ruotsalainen sukunimi, mutta en sitä silti ole aikeissa ottaa. Molemmat ollaan kyllä koitettu mainospuheita pitää omista sukunimistämme. Oma nimeni on siis huomattavasti harvinaisempi ja tavallaan sillä olen koittanut sukunimeäni sulholleni "kaupata". Mutta ehkä se oikea syy on, että siihen omaan sukunimeen on vaan niin tottunut ettei oikein osaisi vaihtaakaan. Enhän ole aikeissa etunimeänikään muuttaa. Ja siksi en myöskään oleta sulhon vaihtavan sukunimeä (eikä sulhon etunimi + mun sukunimi yhdistelmä kuulosta kovin hyvältä, syy millä sulho perustelee oman sukunimensä säilyttämisen...). Myöskään keksittyä tai jotain vanhempien sukulaisten nimiä ei ole edes harkittu (vaikka mammani tyttönimi onkin aina ollut mielestäni todella upea!) Eli siis alkuperäiseen kysymykseen vastaus; mulle sukunimen harvinaisuus ei itseisarvo, mutta tuohan se oman mukavan "persoonallisen" lisänsä. Vaikka täällä ulkomailla ollessa olen nyt saanut sitä tavata uudestaan ja uudestaan (ja silti se on kirjoitetu väärin...). En silti ottaisi miehen sukunimeä, vaikka se olisi harvinaisempi kuin omani.