joeliina

Kerro silti, meitä muitakin kiinnostaa!

Niin, tosin sinun pitää siinä vaiheessa ottaa pelkkä oma nimesi takaisin, jotta lapset saisivat sinun nimesi. Lapset siis EIVÄT voi olla tyttönimelläsi, jos sinulla on yhdysnimi.

Puku oli päälläni täydellinen, mutta ammattilaisen tekemät kampaus & meikki aivan per**estä!! Ilmoitin mielipiteeni heti lopputuloksen nähtyäni, mutta siinä vaiheessa muutoksiin ei enä ollut aikaa, ja kaasotkin vain hymisteli, että oikein hieno tuli. Oksettaa katsella itseäni hääkuvista! Prkl, olisi ehdottomasti pitänyt vaatia ensin koesessiot!

Mä olenkin sitten vissiin ainut, kenellä noi Crestit (Classic) EI toimineet. Hampaat tuli ehkä pikkipikkiriikkisen vaaleammiksi, mutta tummentumat hampaanväleissä on ja pysyy. Harmi. :-/

;D Tämän takia mäkin tässä edelleen kitisen ja pähkäilen, vaikka olen jo periaatteessa luvannut, että ainakin lasten nimet vaihdetaan... Mutta eikö nyt ole vähän typerää, että jos nelihenkisessä perheessä on yksi eri niminen, niin muut kolme vaihtavat nimensä?! Mies ei halua kuitenkaan nimeään vaihtaa, ja suotakoon se hänelle -en silti koe, etteikö hän olisi perheen täysivaltainen jäsen, vaikka hänellä onkin edelleen isänsä -eikä vaimonsa!- sukunimi (..sori, mä en vaan pääse yli usealta taholta kuulemastani idioottisloganista, että naisen pitäisi olla joko isänsä tytär tai miehensä vaimo. Jostain syystä moinen sovinismi suututtaa mua suunnattomasti -varsinkin naisten suusta kuultuna. Olen ehkä vähän turhan herkkä ). Olen ajatellut olevani suht' moderni nuori nainen ja halunnut aviottomille lapsillenikin oman nimeni, mutta aiemmin olen ajatellut luontevasti, että nimet vaihdetaan, kun menen lasteni isän kanssa naimisiin. Mutta minkä h**tin takia?! Ja sitten tuo lainaamani tekstin toinen pointti: kyllä anoppi pettyy karvaasti, jos nimiä ei vaihdetakaan... *hahhah!* : Eli vastaus kysymykseen: Nimen päättäminen ei ole edennyt, ei sitten yhtään. Menee itseasiassa koko ajan vain takapakkia...

No toi oli jo huomattavasti parempi pointti! Aikaisempaa argumenttiasi ajatellen kokisin huolestuttavana, että mieheni on valinnut isänsä minun sijastani, kun haluaa pitää vanhan sukunimensä... : Ja takaisin aiheeseen...

Saatan päätyä yhdysnimeen, en ole vielä ihan varma. Vähän OT: Eli jos pidän omani, valitsen silloin isäni, vai? Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka määrittelee itsensä vain jonkun tyttärenä tai jonkun vaimona. Minä haluan pitää kasteessa saamani nimen siksi, että se on MINUN nimeni, en siksi, että se on isäni nimi.

Mullakaan ei tuosta Roaccutanista tullut muita sivuoireita kuin naaman ihon kuivuminen (mulla muutenkin pintakuiva sekaiho). Myönnän nauttineeni silloin ammoisina opiskeluaikoina myös alkomahoolia kuurin ollessa päällä, mikä nyt ei ole lainkaan viisasta lääkkeen maksatoksisuuden takia (onneksi veriarvot pysyivät kunnossa). Lääke auttoi kyllä ihan kaikkein pahimpaan/syvimpään akneen, mutta aika pian pienempää finniä ja mustapäätä alkoi taas pukata, joten siloihoa en saavuttanut koskaan. Mitkään ab-kuurit / muut töhnät ei auttaneet lainkaan. Ihan yksilöllistä siis tämänkin lääkkeen vaikutus, mikä nyt ei varmaan tullut kenellekään yllätyksenä.

Haluan kommentoida tähän aiheeseen lapsellisen häävieraan näkökulmasta: Vilkkaat poikani ovat käyttäytyneet häissä ja muissa juhlissa aina erittäin kauniisti ja saaneet positiivista palautetta juhlakaluilta. Kuitenkin lapset ovat lapsia, ja minulla vanhempana kuluu aika paljon energiaa "pitääkseni jälkikasvuni kurissa ja nuhteessa". Kieltämättä monesti on käynyt mielessä, että v*tut, antaa muksujen riehua ja häiriköidä, kunhan saisi välillä itsekin nauttia juhlasta, eikä kaikki aika kuluisi villikkojen paimentamiseen... Omiin häihini en halua lapsia -omanikin vain hetkeksi.

Voisin vaihtaa huoletta. Kävipäs hiljattain niin, että hukkasin kihlasormukseni. Tapaus v**tti äärettömästi -ei siksi, että sormuksella olisi ollut huomattavaa tunnearvoa, vaan siksi, että meidän budjetissamme 500e on paljon rahaa, joten toisesta samanlaisesta oli turha haaveilla. Tilalle ostin mieleiseni rinkulan alle viidellä kympillä. Ihme kyllä, alkuperäinen sormukseni löytyi kuin löytyikin n. kuukauden jälkeen häviämisestään, mutta kihlan virkaa saa edelleen toimittaa kakkosrinkula, kunnes olen tarpeeksi iso tyttö oppiakseni olemaan hukkaamatta tavaroitani.

Täällä nyt sekoitetaan keskenään kaksi täysin erillistä käsitettä: häät ja avioliitto. Monelta tuntuu unohtuneen, että häät on vain tilaisuus, jolla juhlistetaan yhteistä taivalta ja suhteen yhteiskunnallista virallistamista. Omiin juhliinsa saa toki kuka tahansa pukeutua miten haluaa, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Suhteen virallistamatta jättäminen taas ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö suhde olisi vakaalla pohjalla sen enempää kuin suhteen virallistaminen eli naimisiin meno sitä, että suhde välttämättä olisi. Avoliitossa elävät eivät puolison kuollessa saa leskeneläkettä. Lapsilla sen sijaan on täysin samat juridiset oikeudet elivätpä vanhemmat sitten avo- tai avioliitossa tai erillään. (Edit) Vielä lisäys omista syistäni: Esikoisemme oli yllätysvauva, ja tuolloin suhde oli kaikkea muuta kuin vakaalla pohjalla. Vasta vuosien totuttelun ja pohdinnan tuloksena kypsyi päätös elää yhdessä myös tulevaisuudessa, ja toinen lapsi oli tervetullut. Nyt on sitten perheemme virallistamisen ja juhlinnan aika!

Ei. Lapselle tulee automaattisesti sama sukunimi kuin täyssisaruksilleen. Yhteiset lapsenne voidaan jättää myös sinun sukunimellesi.

Juuri näin minäkin. Töissä on sormus riisuttava. Mies pitää omaansa 24/7, myös töissä ja saunassa. EDIT: Otan rinkulan yleensä pois myös yöksi.

Vastaanpa omalta kohdaltani, vaikka häitä vietetäänkin kuukautta ennen 30-vuotispäivääni. Minä ainakin koen olevani liian vanha päivään prinsessana, vaikka siitä joskun haaveilinkin. Meidät vihitään maistraatissa lasten ja vanhempien läsnäollessa. Kavereille olisi sitten tarkoitus järjestää kunnolliset teiniajan kotibileet: pientä naposteltavaa ja litroittain boolia. Joku kiva monikäyttöinen juhlakolttu tulee varmasti ostettua. Vaikka lasten ja lainojen kanssa eläessä rahan käytön prioriteetit selkiytyvät kummasti, mun on pakko silti myöntää olevani salaa hieman katkera siitä, etten koskaan saanut isoja kirkkohäitä ja valkoista prinsessapukua... (Vai onkohan tämä vain sitä kuuluisaa kriisiä?)

Tätä minäkin pohdin. Laitan maistraattiin meikin ja kampauksen ja hääpuvun päälle myös. Maistraattiin tulevat vain mun ja miehen vanhemmat, mutta jossain vaiheessahan se muukin suku pitäisi kestitä. Päädyin tilaamaan potrettikuvauksen heti maistraatin jälkeen, joten nyt tässä pohdin, että pitäisikö sukulaiset kutsua kakkukahville samana iltana (pe) ja pitää kavereille bileet lauantaina vai toisin päin? Olisihan se kiva kerrankin juhlia laitettuna oikein pidemmän kaavan mukaan, joten siinä mielessä kaveribileet olisi hyvä pitää jo perjantai-iltana, mutta sitten toisaalta: jaksaako sitä enää sukulaisia, jos on edellisen päivän juhlinut hillittömästi aamuun asti..? Olen pulassa.