Osanottoni, tiedän miltä sinusta tuntuu, sillä itselläni oli aivan vastaava tilanne, isoäitini hautajaisista oli ennen häitä kulunut vain pari viikkoa. Hän oli koko ajan todella kiinnostunut häistämme ja viime päivinään vielä mietti ehtiikö kirkkoon. Hän oli myös ilmoittanut pojilleen, että hänen vihkisormuksensa tulisi antaa minulle, jotta avioliitostamme tulisi yhtä uskollinen kuin hänellä aikoinaan. Lisäksi olimme jo ajat sitten sopineet, että minä käytin hänen helminauhaansa häissäni. Mummi oli siis monella tavoin läsnä suunnitelmissamme ja ajatuksissamme. Me halusimme myös muistaa häntä jotenkin ja kävimme vihkimisen jälkeen matkalla hääpaikalle hautausmaalla, jossa sytytimme muistopaikalle (hauta on eri paikkakunnalla) kynttilän hänen muistokseen. Hääjuhlassa puhuessaan meille isäni kertoi kauniisti sormuksista ja siinä vaiheessa itkimme sitten kaikki me, joille asia oli läheinen - ja aika moni muukin. Minusta kaiken kaikkiaan asia tuli häissä esille juuri sopivasti, mummi ja hänen viestinsä olivat muistoissamme mukana, mutta kuitenkin siten, että tunnelma säilyi lämpimän muistelevana - hänen oma toiveensakin oli että ei saa surra, mikä tietysti on helpommin sanottu kuin tehty. Voimia sinulle ja onnellista hääpäivää. Isoäitisi varmaan katselee teitä ja onneanne jostakin, jossa hänen on parempi olla.