Kun on ollut jo yli vuoden kihloissa, sitä jo tottuu siihen arkeen, eikä häitä ole tullut mietittyä kuin ohimennen silloin tällöin. Kun mies sitten täräyttää, että mites jos mentäs ensi juhannuksena naimisiin, on olo melkoisen pöllämystynyt. Tokihan minä suostuin ja olo oli kevyt ja hattarainen ja aivan kuin rakkauteni miestäni kohtaan olisi kasvanut kaksinkertaiseksi. 

Todellisuus iski seuraavana päivänä. Että tässähän tulee vielä hitonmoinen kiire. Häihin on vain 260 päivää. Mies julkisti aikomuksemme luomalla facebookkiin yksityisen tapahtuman, jonne jo kutsuttiin kaikki kaverivieraat ja ne perheenjäsenet jotka facebookissa profiiliaan pitävät. Totesin että antaa mennä näin, onpahan sitten tuo "save the date"-puoli hoidettu suurimmalle osalle vieraita. Tarkka vieraslista pitää vielä hioa, mutta olemme mieheni kanssa olleet sitä mieltä että eniten halutaan juhlia kavereitten kanssa ja suvusta kutsutaan vaan ne lähimmät eli perhe ja kummit.   

Kirkosta ei onneksi tarvitse huolehtia, kun kumpikaan ei kuuluta mihinkään uskontoryhmään. Juhlapaikkakin kidnapattiin, eli viettäisimme häät niissä mökkimaisemissa, missä yleensäkin vietämme juhannuksen kaveriporukkamme kanssa. Samainen kaveriporukka on myös kutsulistalla, joten se ei heitä haitannut. Mieheni ja minä olemme olleet vetovastuussa juhannus-kokoontumisien järjestämisessä, joten meidän oli helppo vaan sanoa, että ensi vuonna juhlitaankin näin.

Enää 254 päivää häihin.