Ilon aihe on se, että vihdoinkin on löytynyt se ihminen rinnalle, jonka kanssa haluaa ja voi elää lopun elämän. Vihdoinkin uskaltaa lastata laivan ja tallustaa avioliiton satamaan. Tätä päivää on odotettu, mutta se on ollut sen arvoista.

Olemme tunteneet toisemme melkein seitsemän vuotta, josta noin kaksi vuotta kihloissa ja ennen kihlausta ehdimme seurustella vuoden verran. Hiljaa hyvää tulee, vai miten se meni. Tosin kyl siinä tovin sai toista yrittää taivutellakin, kun ei tohtinu suoraan sanoa, vaikka mieli teki; molemmat niin ujoja oltiin. Onneksi yhteinen työpaikka pelasti ne vuodet jotka ehti vieriä vähän ohi.

Nyt suunnitellaan kovalla tohinalla häitä. Hääpäivä oltiin päätetty jo viime vuoden puolella syksyllä, mutta kirkon varaaminen viivästyi joulukuulle, koska sulho pääsi silloin vasta ripille (aivan hän kävi rippikoulun aikuisiällä). Konfirmaatio olikin yksityinen ja herkkä. Aluksi mietin kuinkahan kirkon varaaminen sujuu, koska tiesin, että kirkko on tuolloin remontissa. Niinpä ystävällinen virkailija ilmoitti heti, että kirkko on remontissa, kysyin että voiko vihkimisen pitää pienemmässä kyläkirkossa ja sehän onnistui. Jihuu, olinkin aina haaveillut, että pääsen kävelemään pientä kyläkirkon käytävää, joka on pieni ja puinen; tunnelma on siis täydellinen. Papista jätettiin toive, mutta se varmistuu vasta myöhemmin tänä syksynä.

Seuraavaksi olikin listalla juhlapaikka, se tuotti vaikeuksia, koska vieraslista näytti sillä hetkellä yli 120 ja sen vuoksi tuo väkimäärä on vaikea saada mahtumaan pienellä paikkakunnalla yhteen tilaan. Seurakuntatalo oli heti ei listalla, koska se ei ole ollenkaan meidän oloinen tila; tämän vuoksi pitikin alkaa selvittämään mitä muita vaihtoehtoja olisi tarjolla. Kaksi muuta paikkaa löytyi ja nyt on sitten jätetty toisesta paikasta alkuvaraus, lopullinen varaus tehdään myöhemmin helmikuussa, kun menemme tutustumaan. Juhlapaikan vuokraaja onkin saanut minusta varmaan kyllästymiseen asti, kun kyselen jatkuvasti kaikenlaisia kysymyksiä; sähköpostiliikenne on käynyt kuumana.

Mitä sitten, no aikaa sitten olin jo sopinut ompelijani kanssa, joka on lähipiiriin kuuluva henkilö, että hän ompelee minulle puvun; joten se on tilauksessa ja sitä aletaan ompelemaan vasta kesällä. Koskaan kun ei voi tietää tuleeko painoa lisää vai kaventuuko vyötärö kenties tässä kuukausien aikana (sitä saakin odottaa).

Askartelu asiat on kovassa vauhdissa, ideoita oli paljon ja välillä tuntuukin, että taidan olla vähän yli ampunut, mutta saapa nähä. Kutsukortit alkaa olla tehty, muuten paitsi itse teksti puuttuu kaikista. Hääkarkki rasioita on alettu tekemään ja meillä tulee tähän rasiaan muutakin kuin vain se yksinäinen suklaa. Hääkarkki rasiana meillä toimii paperinarukontti, joka on itse suunnittelema ja valmistama. Pöytäkoristeita on alettu valmistaa ja nekin ovat hyvällä mallilla. Tämän lisäksi on suunniteltu, että teen itse hääkimppuni; saapa nähdä miten lopulta käy.

Vielä on paljon mitä tehdä, mutta tässä on nyt ne jotka on vähän aluillaan. Nautin kaikesta mitä saan tehdä itse, joten omien häiden suunnittelu ja toteutus on mulle mieleistä puuhaa. Aiemmin en ole päässyt auttamaan sisarusteni häissä, joten jopa senkin vuoksi olen odottanut tätä, että vihdoinkin minä saan olla se joka päättää mitä siellä tulee olemaan, nautin tästä, että saan olla tarvittaessa se "ilkeä morsian", vaikkei minussa vielä sellaisia merkkejä näykään ja toivottavasti ei tulekaan. ;D