Suomen upeimmat hääpaikat

Parhaat polttarivinkit

Teksti: Toimittaja A. Lahti. Kuvat: Istockphoto, Kimmo Laurila

Oletko kenties saanut kunnian olla jonkun kaaso tai bestman, ja etsit sopivaa paikkaa viettää ikimuistoiset polttarit? Paikan ja aktiviteettien keksiminen saattaa olla hankalaa, ja siksi keräsimme muutaman polttarivinkin helpottamaan valintaasi. Lue nämä ja luo tulevalle morsiammelle tai sulhaselle unohtumattomat polttarijuhlat.

Huomioi polttarisankarin toiveet

Polttareiden yksi idea on testata sulhasen tai morsiamen rohkeutta. Miltei jokainen naimisiin menevä ihminen haluaa itsellensä polttarit, vaikka toisin väittäisikin. Polttareiden järjestäminen vaatii paljon kekseliäisyyttä, mutta myös tunneälyä. Tavallisesti polttareiden järjestäminen kuuluu kaasolle tai bestmanille, mutta apua kannattaa kysellä muilta polttareihin kutsutuilta ystäviltä.

Paras ja ehkäpä myös kaikista itsestään selvin vinkki on se, että jokainen meistä on erilainen. Tämän vuoksi kannattaa ottaa huomioon sen henkilön persoonallisuus, jolle polttarit ollaan järjestämässä. Toinen ei välttämättä välitä liiallisesta nöyryytyksestä, kun toinen taas haluaa polttareiden sisältävän paljon erilaista koheltamista. On tärkeää järjestää juuri sellaiset juhlat kuin tuleva sulhanen tai morsian toivoo saavansa.

Parhaat polttarivinkit

Varmista ikimuistoinen polttaripaikka ja parhaat aktiviteetit

Paikan valitseminen on yksi tärkeimmistä asioista polttareiden järjestämisessä. Paikan tulee olla sellainen, johon jokainen vieraista pääsee, ja mikä olisi tarpeeksi erilainen tehdäkseen polttareista ikimuistoisen. Loistava idea on lähteä toiseen kaupunkiin tai jopa ulkomaille koko porukan kesken, jolloin erilaista aktiviteettia riittää monen eri päivän ajan yhden päivän sijaan.

Polttarit ulkomailla

Isommissa kaupungeissa riittää tekemistä. Ne ovat paremmin varusteltuja ja elämysmahdollisuuksia riittää jokaiseen makuun. Vielä suurempiin elämyksiin pääsee matkustamalla ulkomaille, kuten Thaimaan upeille rannoille tai Las Vegasin ylellisille kasinoille.  Mikäli näistä jälkimmäinen kiinnostaa, suosittelemme lukemaan lisää tältä sivustolta.

Ulkomaille voi mennä myös pienemmällä budjetilla. Esimerkiksi Rakveren keskiaikainen linna Virossa on loistava polttarimatkakohde vaikkapa viikonlopun ajaksi. Laivalla Helsingistä Tallinnaan, mistä limusiini kuljettaa juhlaväen tunnissa Rakvereen. Juhlat upean linnan salissa pitopöytineen ja tarjoiluineen, eikä tule kalliiksi.

Polttarit Rakveressa

Loistavia vinkkejä erilaisiin aktiviteetteihin on monet erilaiset elämyslahjat. Uskaltaisiko polttarisankari kenties hypätä benjihypyn tai haluaisitteko kokeilla yhdessä illallistamista täysin pimeässä ravintolassa? Vai olisiko koralliriutoilla sukeltelu parempi idea? Maailmassa riittää tekemistä, kaikki on vain suunnittelusta ja budjetista kiinni!

Tandemhyppy polttareissa

Älä ota turhia paineita!

Polttareiden järjestäminen saattaa tuottaa paljon paineita itse järjestäjälle - odottaahan polttarisankari tämän olevan yksi ikimuostoisimmista päivistään. Kaasona tai bestamanina tunnet hänet varmasti paremmin kuin moni muu, ja tästä syystä voit luottaa siihen että pystyt järjestämään juuri sellaiset kuin polttarisankari haluaa. Loppupeleissä on tärkeintä, että juhliin on nähty vaivaa, kaikki sujuu hyvin ja kaikilla on hauskaa.

Parhaat polttarivinkit

 

Upeimmat hääpaikat >

 

 

 

palvelut(ät)naimisiin.info

Copyright Naimisiin.info 2000-2022