Suomen upeimmat hääpaikat

NEPAL - taivaallinen häämatkakohde -

NEPAL - taivaallinen häämatkakohde -

Teksti: Kimmo Laurila.
Kuvat: B Peen Chimire, Centauri Agency, Istockphoto/Getty Images.

Hääpari ei varmastikaan unohda häämatkaansa, kohdistui se sitten vaikka Keniaan tai Keravalle. Siitä huolimatta jotkut häämatkakohteet vaan ovat vieläkin enemmän unohtumattomampia kuin toiset.

Nepal on juuri sellainen.

Copyright: B Peen Chimire/Ethical Trekking. Tilicho Lake.

Lukuun ottamatta merta ja hiekkarantoja, mikäli sellaisia edes kaipaa, Nepal tarjoaa häämatkalaisille kaiken mitä vain toivoa voi. Tämän lisäksi Nepal voi ylpeänä tarjota paljon sellaista, mikä tekee Nepalista aivan erityisen häämatkakohteen. Nepalista löytyy kaikki ääripäät, henkisen kasvun joogaretriiteistä uskomattomien vuorien ympäröimänä aina kansainvälisen tason kasinoihin ilmaiskierroksia unohtamatta, ja kaikki tältä väliltä.

Nepal häämatka, rukousliput

”Jokainen vieras on lahja Jumalilta”

Nepal on sisämaavaltio Aasiassa, Kiinan ja Intian välissä. Nepalin alueella sijaitsee kahdeksan maailman kymmenestä korkeimmista vuorenhuipuista. Nepal on köyhä valtio, joka on kärsinyt aikojen kuluessa suuresti sekä sisällissodasta että luonnonmullistuksista, erityisesti vuoden 2015 maanjäristyksestä.

Nykyään Nepal on poliittisesti vakaa ja turisteille niiltä osin hyvin turvallinen kohde, luonnonmullistuksista ei kukaan luonnollisesti osaa antaa takuuta näinä aikoina.

Yksi asia mikä ei Nepalissa ole milloinkaan epävarmaa, on ihmisten ystävällisyys. Nepalilaisten vieraanvaraisuus, halu auttaa pyyteettömästikin, kohteliaisuus ja hymyt ulottuvat läpi koko yhteiskunnan huolimatta siitä, onko henkilö Katmandun bisneskortteleiden pukumies vai 40,- euron kuukausituloillaan perhettään elättävä maaseudun asukas.

Nepal häämatka, hymyt

Häämatkalle Nepaliin

Nepal on ollut erittäin suosittu matkakohde vaeltajille ja kiipeilijöille jo pitkään ja Nepal satsaa muutenkin voimakkaasti nykyään turismiin. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä kansainvälisiä lentokenttiä on vain yksi, Tribhuvan/Katmandu, mutta vuoden 2020/2021 aikana myös Gautam Buddha Airport/Bhairahawa Airport:in pitäisi saada kansainväliset säädökset täyttävät muutokset valmiiksi.

Vilkkaita kansallisia kenttiä on useita, mm. suosittujen vaellusreittien lähtökohtakaupungit Pokhara sekä suorastaan legendaarinen Luklan kenttä, joka sijaitsee 2860 m korkeudessa ja on erittäin suosittu lähtökohta Mount Everestin valloittajille.

Nepal häämatka, Lukla

Liikkuminen Nepalissa

Nepalin sisäinen liikenne perustuu lentämiseen, tilaustakseihin turisteille, mutta ennen kaikkea busseihin. Bussit kulkevat kaikkialle ja ne ottavat kyytiin jokaisen. Suosituimpien kohteiden välillä kulkevat myös ilmastoidut turistibussit mutta mikäli todellinen seikkailu kiinnostaa, kannattaa astua sisään (tai katolle) paikallisbussiin. Mitä tahansa teettekin, niin pimeällä matkustamista kannattaa ehdottomasti välttää huonojen teiden, epäilyttävän kaluston sekä olemattoman liikennekulttuurin vuoksi.

Tiettömiin vuoristokyliin kaikki tarvikkeet täytyy edelleen kantaa ihmisten, aasien tai jakkihärkien avustuksella.

Nepal häämatka

Mitä tehdä häämatkalla Nepalissa?

Vaikka Nepalissa voi tehdä lähes mitä tahansa muuta kuin loikoilla meren rannalla, olisi suorastaan järjetöntä olla nauttimatta Nepalin ainutlaatuisesta luonnosta ja ihmisten aidosta ystävällisyydestä.

Nepal häämatka, hymy

Vaeltaminen, vaeltaminen, vaeltaminen

Nepal on todennäköisesti viimeisin paikka maailmassa, missä kannattaa jäädä hotellihuoneeseen tai hotellin altaalle koko loman ajaksi. Nepal on luonto, joten liikkumaan täytyy lähteä. Vaeltaminen onnistuu luonnollisesti parhaiten kävellen, erilaisia ja -mittaisia valmiita reittejä on satoja, kaiken kuntoisille kulkijoille. Jos kävely ei maistu tai onnistu, niin lähes yhtä hyvin luonnon pääsee kokemaan aasin, polkupyörän tai vaikka moottoripyörän selässä.

Nepal häämatka, pyöräily

Pidempiä ja lyhempiä vaellusvaihtoehtoja on satoja. Everest Base Camp, Annapurna Circuit, Annapurna Base Camp, Poonhill, Langtang Valley jne. Kaikki em. reiteistä on mahdollisia aivan normaalikuntoisille vaeltajille, ei todellakaan ole pakko olla mikään eräjorma. Pidempien vaellusten lisäksi on valittavissa päivän tai muutaman tunnin kaupunki- tai kyläkierroksia.

Nepal häämatka

Pidemmillä vaelluksilla ei kuitenkaan puhuta mistään glampingistä, vaan elämä vuoristossa eletään samoin kuin paikallisetkin, syödään samaa ruokaa ja asutaan ulkoisesti vaatimattomissa teemajoissa. Tämä kaikki on kuitenkin osa aitoa kokemusta, mikä tuhatkertaistuu ympäröivien maisemien ja ihmisten takia. Varsinkin pidemmille vaelluksille kannattaa ehdottomasti ottaa paikallinen opas. Voimme sydämemme pohjasta suositella paikallista, erittäin luotettavaa toimistoa Pokharasta: Ethical Trekking Nepal.

Nepal häämatka, vaellus

Varjoliito

Mikäli pelkkä vaellus korkeuksissa ei riitä adrenaliiniryöpyn saamiseksi, on varjoliito (paragliding) hyvä keino siihen. Varjoliitoiluun sopivia paikkoja ei Nepalin vuoristosta puutu ja toiminta on erittäin ammattitaitoista ja pätevää.

Nepal häämatka, varjoliito

Koskenlasku kumiveneillä tai kanooteilla

Mikäli vuodenaika ja luonnonolosuhteet ovat sopivat, niin Nepalissa on loistavat mahdollisuudet ottaa osaa muutamasta tunnista aina useisiin päiviin kestäviin koskenlaskutapahtumiin joko kumiveneillä tai kanooteilla. Erilaisia reittejä on runsaasti ja useamman päivän kestävillä reiteillä majoitutaan teltoissa joen rannoilla, huikeissa maisemissa. Upper Seti River, Karnali River, Sun Kosi River, Trisuli River, Bheri River jne. ovat kaikki upeita reittejä.

Jooga ja meditaatio

Monien mielestä itsensä löytäminen ja täydellinen rauhoittuminen onnistuu helpoiten kaukana kaikesta, lumihuippuisten vuorien syleilyssä, terveellisen ruuan ja aidosti ystävällisten ohjaajien avustuksella. Tähän Nepal tarjoaa loistavat mahdollisuudet aina muutaman tunnin meditaatiotuntien kautta useiden päivien kokonaisvaltaisiin retriitteihin, aloittelijoille tai kokeneille.

Nepal häämatka, meditaatio

Nepalin nähtävyydet häämatkalaisille

Nepalin suurimmat nähtävyydet ovat ilman muuta uskomaton luonto sekä kenties maailman ystävällisimmät ihmiset. Mutta ei Nepalin nähtävyydet niihin lopu.

Kaoottinen Katmandu

Nepalista puhuttaessa ei Katmandua voi ohittaa. Luonnollisesti jo siksi, koska tällä hetkellä kaikki kansainväliset lennot kulkevat sen kautta, mutta muutenkin Katmandu on ainutlaatuinen paikka vierailla ja tutustua sen kymmeniin nähtävyyksiin. Kaoottinen ihmisvilinä ja varsinkin liikenne ja sen melu ovat jotain, mikä on pakko itse kokea.

Nepal häämatka, Katmandu

Yksi erittäin huono puoli Katmandussa on, nimittäin ilman laatu. Hengitysilma Katmandussa vuodenajan mukaan on huonon ja vaarallisen välillä, joten ajoittain Katmandussa on äärimmäisen tukalaa olla.

Nepal häämatka, Katmandu

Pokhara

Katmandun nähtävyydet koluttuaan kannattaa lähteä raikkaampien tuulahdusten mukana vaikkapa Pokharaan. Pokhara on pieni, rauhallinen kaupunki ja monien vaellusreittien lähtöpiste. Pokharan järvi heijastaa ympäröivät vuoret suoraan sieluun, ja kaupungista löytyvät kaikki tarpeelliset palvelut vaikkapa vähän pidempään vierailuun.

Nepal häämatka, Pokhara

Chitwan National Park

Huomattavaa on, että Nepal ei ole pelkästään vuoristoa, vaan siellä pääset tekemään safaria myös aivan aidossa viidakossa. Lyhyehkön matkan päässä Pokharassa sijaitseva Shitwanin kansallispuisto on trooppinen eläinten paratiisi, jossa voit turvallisesti törmätä sarvikuonoon, norsuun, krokotiiliin, villisikoihin ja jos lottovoitto osuu kohdalle, tiikeriin.

Nepal häämatka, Bengalin tiikeri

Ruoka ja juomat

Iso osa meistä on varmastikin aterioinut nepalilaisessa ravintolassa, mutta muualla kuin Nepalissa. Lienee sanomattakin selvää, että nepalilainen ruoka ei maistu missään muualla maailmassa niin hyvältä kuin siellä missä se on syntynyt, eli Nepalissa. Tapahtui ruokailu sitten katukioskissa Katmandussa tai teetuvalla 5000 km korkeudessa, ei makujen ja tuoksujen yhdistelmiä tule unohtamaan ikinä.

Nepal häämatka, teetupa

 

 

Upeimmat hääpaikat >

 

 

 

palvelut(ät)naimisiin.info

Copyright Naimisiin.info 2000-2022