Hääverkkokauppa Morsiusgalleria Online

Näin takaat hehkeän olemuksen häihin ja hääkuviin

Teksti:: Pipsa Mäenpää
Kuvat: Pixabay, Unsplash, Istock.

Naimisiinmeno on jokaiselle varmasti yksi elämän suurimmista kohokohdista. Koska kyseessä on niin ainutkertainen tapahtuma, halutaan se tietysti ikuistaa myös valokuviin tulevien vuosien muistelua varten. Kuvia otetaan niin itse vihkitilaisuuden ja hääjuhlien aikana, kuin myös erikseen kuvaustudiolla tai muussa mieluisassa miljöössä.

Häiden valmistelu aiheuttaa stressiä lähes jokaiselle häitä suunnittelevalle pariskunnalle — etenkin silloin, jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaisesti. Unettomat yöt ja jännittäminen tekevät nekin tehtävänsä, joka näkyy yleensä myös ulkoisesti. Ei ole mitenkään tavatonta, että juuri hääpäivän aamuna morsiamen otsaan ilmestyy näppy tai että sulhanen ajaa vahingossa partahöylällä poskeensa vekin. Pieniä vastoinkäymisiä sattuu silloin tällöin meille kaikille, mutta on toki valitettavaa, jos ne ajoittuvat yhteen elämän suurimmista päivistä.

Koska juhliva pariskunta haluaa epäilemättä näyttää valokuvissa parhaimmat puolensa, panostavat monet ulkoiseen olemukseensa jo hyvissä ajoin. Alla esitellään muutama suosittu keino, joilla taataan hehkeä ja huoliteltu olemus niin hääpäivänä kuin hääkuvissakin.

Ihonhoitorutiinit kuntoon

Oli menossa naimisiin tai ei, on ihonhoito itsestään huolta pitämisen kannalta yksi tärkeimmistä osa-alueista. Omasta ihostaan voi huolehtia monellakin eri tapaa, eikä sen tarvitse viedä aikaa tai säästöjä. Ihonhoitorutiiniin panostaminen kuitenkin kannattaa. Kasvojen huolellinen puhdistaminen oikeanlaisilla tuotteilla sekä riittävän kosteustasapainon ylläpitäminen ovat yksinkertaisia, mutta erittäin tehokkaita toimenpiteitä, jotka palkitsevat pitkässä juoksussa

Ihonhoito pitää sisällään erilaisia tuotteita, joista sekä morsian että sulhanen voivat valita itselleen sopivimmat tarpeidensa pohjalta. Tummien silmänalusten häivyttäminen ja turvotuksen vähentäminen onnistuu siihen tarkoitetulla voiteella tai geelillä. Ennen häitä kannattaa heleyttää kasvojen ihoa myös kuorinnalla ja ravitsevalla naamiolla, jolloin iho suorastaan säteilee. Jos hääpäivän aamuna kasvoilla komeilee muhkea finni, saattavat kriisin ainekset olla kasassa. Onneksi tilanteen voi kuitenkin korjata sopivilla ihonhoitotuotteilla, jolloin päivässä voi keskittyä siihen kaikkein olennaisimpaan.

Riittävä lepo ja rentoutuminen näkyvät ulospäin

Ellei häiden suunnittelua ja toteutusta ole ulkoistanut kokonaan ammattilaisen hoidettavaksi, on hyvin todennäköistä, että lähestyvä juhlapäivä ja tiukat aikataulut aiheuttavat stressiä ja harmaita hiuksia. Lukemattomien yksityiskohtien viilaaminen valmiiksi vie oman aikansa, mutta kaiken kiireen keskellä kannattaa muistaa myös riittävä lepo ja rentoutuminen.

Mikäli suinkin on mahdollista, riittävän pitkistä yöunista kiinni pitäminen ja pienet irtiotot arjesta mielellään jo useita viikkoja ennen hääpäivää tekevät ulkoisestikin hyvää. Levännyt keho huokuu rentoa fiilistä aivan eri tavalla, joka heijastuu myös kasvoihin. Vaikka meikeilläkin saa tarvittaessa häivytettyä esimerkiksi tummia silmänalusia, on huomattavasti parempi vaihtoehto se, ettei niitä ole tärkeänä juhlapäivänä lainkaan!

Ruokavaliolla on merkitystä

Jokainen on varmasti jo lähes kyllästymiseen asti kuullut, että terveellinen ruokavalio hellii kehoa ulkoisesti ja sisäisesti. Monet myös noudattavat tätä arjessaan riippumatta siitä, onko hääpäivää lyöty lukkoon tai ei. Lautasmallin mukainen tasapainoinen ruokavalio pitää mielen virkeänä ja askeleen kepeänä aamusta iltaan.

Ei kuitenkaan käy kiistäminen, että häiden alla eletään poikkeuksellisia aikoja. Vaikka kiusaus saattaa olla suuri etenkin kiireen keskellä, ei häiden alla kannata sortua liian usein epäterveellisiin ruokiin. Rasvainen ruokavalio ja makeiden herkkujen popsiminen näkyy ulkoisesti ja tuntuu myös sisäisesti niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Monet alkavat kuumeisesti käydä salilla kuukautta ennen H-hetkeä päästäkseen eroon liikakiloista tai mahtuakseen esimerkiksi yllättäen tiukalta tuntuvaan pukuun tai häämekkoon, mutta oikeanlaisella suunnittelulla ja itsekurilla tällaiseen ei tule tarvetta. Mikäli ruokavalio on ollut retuperällä jo pidempään, ei koskaan ole liian myöhäistä pyrkiä muutokseen. Monelle nimenomaan omat häät antavat siihen sopivasti motivaatiota.

 

Upeimmat hääpaikat >

 

 

 

palvelut(ät)naimisiin.info

Copyright Naimisiin.info 2000-2022