Suomen upeimmat hääpaikat

Hääparit haluavat taas järjestää suuria häitä

Hääparit haluavat järjestää taas suuria häitä

Teksti: Mikko Koskinen
Kuvat: Istockphoto, Pixabay, Unsplash, Bianco Evento

Viimeisen kahden vuoden aikana monet hääparit ovat joutuneet siirtämään hääsuunnitelmiaan tai järjestämään juhlia vain hyvin pienelle määrälle vieraita. Nyt monella onkin toiveissa, että he pääsisivät vapaasti järjestämään suunnittelemiaan hääjuhlia ilman jatkuvaa pelkoa rajoitusten muuttumisesta. Vaikka pienet häät sopivatkin oikein hyvin monille pareille, erilaiset TV-sarjat ja realityohjelmat ovat saaneet monet hääparit haaveilemaan suurista amerikkalaistyylisistä häistä. Tällaisten häiden järjestäminen vaatii paljon suunnittelua sekä rahaa. Monet toteuttavatkin hääunelmiaan ottamalla niiden järjestämistä varten lainaa.

Vaikka kesähäät ovatkin monelle hääparille suurin toiveiden täyttymys, pandemian aikana myös talvihäät ovat kasvattaneet suosiotaan, kun hääjuhlia on pidetty pienemmille vierasmäärille. Talvihäiden etuna on ainakin se, että häiden pitopaikkoja on tarjolla enemmän ja niiden hinta on myös edullisempi. Häävieraillekin voi olla stressittömämpää osallistua talvihäihin verrattuna kesähäihin, sillä kesällä on niin paljon kaikenlaisia muitakin juhlia ja menoja, kuten rippijuhlia ja mahdollisesti useampia häitä ja lomasuunnitelmia.

talvihäät

Erilaiset teemahäät kiinnostavat

Yksi nousussa oleva trendi ovat erilaiset teemahäät. Tämän lisäksi suosiotaan kasvattavat myös häät, joissa häävieraille tarjotaan erilaista toimintaa ja tekemistä. Hääsuunnittelijoille tehdyn kyselyn mukaan häihin halutaan entistä enemmän mukaan omia lemmikkejä ja etenkin hääkuviin halutaan mukaan myös lemmikit tai jokin omaan harrastukseen viittaava asia. Teemahäiden myötä morsiamet voivat myös valita perinteistä poikkeavan hääpuvun. Häiden halutaan entistä enemmän erottuvan muista ja olevan morsiusparin näköiset. Morsian myös hyvin usein vaihtaa häämekkonsa toiseen vihkimisen tai häävalssin tanssimisen jälkeen. 70-luvulta tutut lyhyet häämekot ovat tehneet paluun suosituimpien häämekkojen joukkoon. Tämän seurauksena myös hääpukujen hihat ovat pidentyneet. Myös sulhasen vaatetuksen suhteen on huomattavissa vapaampaa suuntaa. Sulhanen voi pukeutua häihin muunkin väriseen kuin mustaan tai valkoiseen pukuun.

Kuva: Bianco Evento

Häissä panostetaan entistä enemmän ruokaan

Monille tulee häistä mieleen se, että niissä ei alkoholipitoinen juoma lopu. Mutta aivan samalla tavalla kuin alkoholittomuuden suosio kasvaa nuorison joukossa, tänä päivänä on entistä suositumpaa järjestää häät, joissa ei ole tarjolla ollenkaan alkoholipitoisia juomia. Sen sijaan panostetaan enemmän tarjolla olevaan ruokaan. Tänä päivänä ihmisillä on hyvin paljon erilaisia ruokavalioita ja nämä kaikki pyritään ottamaan häissä huomioon, kunhan vieras on etukäteen ilmoittanut omasta erityisruokavaliostaan.

Hääkakut ovat tänä päivänä entistä näyttävämmän näköisiä, joko kokonsa tai koristelunsa ansiosta. Vaikka kakkuihin halutaankin näyttävyyttä, perinteiset maut, kuten suklaa, vanilja ja sitruuna, ovat kuitenkin edelleen niissä kaikkein suosituimpia.

hääkakku

Perinteet kunniaan

Vaikka erilaisten ja oman näköisten häiden järjestäminen onkin kasvattanut suosiotaan, perinteiset häät pitävät kuitenkin edelleen pintansa suosituimpana vaihtoehtona. Häälahjoiksi toivotaan edelleen astioita tai lahjakortteja, mutta myös lahjattomuus on noussut uudeksi trendiksi tai hääpari voi pyytää vieraita tekemään lahjoituksen valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Lahjoja haluavat hääparit voivat tehdä verkkoon toivomuslistan, josta vieraat voivat käydä ruksaamassa sen lahjan, jonka he hankkivat. Tällöin hääpari voi saada jotain hyödyllistä ja tarpeellista, eikä esimerkiksi viittä erilaista maljakkoa. Vanhempi sukupolvi saattaa kritisoida tällaista toimintaa, vaikka se onkin tänä päivänä erittäin yleistä.

perinnehäät

Kaverihäät ja sukulaishäät

Pandemian takia monet ovat joutuneet miettimään uudelleen häidensä järjestämistä ja sitä, keitä häihin voi kutsua, kun voimassa on ollut erilaisia kokoontumisrajoituksia. Tämä onkin tuonut mukanaan ilmiön, jossa hääpari saattavat järjestää kahdet eri hääjuhlat. Tällä tavoin on pystytty juhlimaan häitä useammassa pienessä porukassa kaikkien niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat hääparille tärkeitä. Kun vihkiminen on hoidettu maistraatissa, vihkiparilla on mahdollista järjestää hääjuhla erikseen sukulaisille ja kavereille. Tällöin on mahdollista olla tarjoilematta toisissa juhlissa alkoholijuomia ja painottaa enemmän ruokatarjoiluun, ja tarjoilla toisissa juhlissa myös juomia ja olla ruokatarjoilun suhteen vähän rennompi. Tällainen järjestely voi tuoda myös vastauksen sellaisille hääpareille, jotka pohtivat sitä, kutsutaanko häihin enemmän sukulaisia vai kavereita.

kaverihäät

 

Upeimmat hääpaikat >

 

 

 

palvelut(ät)naimisiin.info

Copyright Naimisiin.info 2000-2022