Suomen upeimmat hääpaikat

Polttarit Virossa

Teksti: Kimmo Laurila.
Kuvat: Centauri Agency, Istockphoto, DC-yhdistys ry.

Varsinkin pääkaupunkiseudun hääpareille polttareiden vietto Virossa on aivan mahdollinen vaihtoehto, sillä etäisyys ja hinta ei välttämättä muodostu esteeksi ja tiheät yhteydet maiden välillä mahdollistavat sen, että polttareiden ei täydy edes kestää välttämättä sen kauempaa kuin Suomessakaan.

Polttareiden vietossa Virossa etuna taas on useiden tuotteiden (no, lähinnä alkoholi) sekä monien polttaripalveluiden Suomea edullisempi hintataso. Unohtaa ei myöskään voi tiettyä eksotiikkaa, sillä vaikka kuinka olemmekin veljeskansaa, niin kyllä suomalainen on Virossa ulkomailla, varsinkin jos lähtee vähän kauemmaksi Tallinnan vanhasta kaupungista.

Polttarit laivalla

Mikäli aika on todella kortilla, niin mikään ei pakota teitä edes nousemaan pois laivasta. Laivalla voi silti syödä ja juoda hyvin, laulaa karaokea sydämensä kyllyydestä ja muutenkin viettää iloista aikaa ystävien seurassa. Tuliaisina voi sitten tuoda vielä vaikka hääjuomat ja jo tällä on koko polttareiden lasku kuitattu.

On myös mahdollista esimerkiksi viettää ilta ja yö laivassa sen palveluista nauttien ja sitten pyörähtää muutaman tunnin ajaksi Tallinnassa seuraavana aamuna, ennen kotimatkaa. Erilaisia edullisia risteilyvaihtoehtoja useilta varustamoilta on vaikka kuinka, joten jokainen seurue löytää varmasti mieleisensä sekä aikatauluihinsa että budjettiinsa sopivan.

Polttarit Virossa

Polttariseurueen maihinnousu Tallinnaan potkurikoneella

Mikäli laivat on jo niin nähty, niin pienellä vaivalla ja onnistuneella ajoituksella on teoriassa mahdollista myös lentää Tallinnaan DC-3 -potkurikoneella, joka on osallistunut jo Normandian maihinnousuun. Kone on DC Yhdistys ry:n omistama ja vapaaehtoisten ylläpitämä ja se tekee ajoittain jäsenlentoja myös Tallinnaan sekä joskus Tarttoon. Lennoille pääsee osallistumaan vain tukiyhdistyksen jäsenet, mutta siihen liittyminen ei polttaribudjettia räjäytä. Koska kyseessä ei kuitenkaan ole millään muotoa reittilentopalvelu, kannattaa ottaa yhteyttä yhdistykseen hyvissä ajoin ja tiedustella heidän suunnitelmiaan ja lento-ohjelmaa.

Kuva: DC Yhdistys ry

Mitä tehdä polttareissa Virossa

Vaikka polttarit on mahdollista viettää Virossa yöpymättä lainkaan maissa, niin ehdottomasti eniten polttareista Virossa saa irti viettämällä siellä ainakin yhden yön tai koko viikonlopun. Näin seurue ehtii rauhassa hemmottelemaan, seikkailemaan, juhlimaan tai mitä tahansa polttariseurue haluaakin tehdä, eikä koko ajan ole kiire jonnekin muualle.

Viron hintataso mahdollistaa ruokailun, juomisen, hemmotteluhoidot ja hotellit, joihin Suomessa ei välttämättä olisi millään varaa, joten tilanteesta kannattaa ottaa kaikki hyöty irti sen kerran kun ikimuistoiset polttarit järjestää. Viron sisällä pääsee liikkumaan omalla autolla, junalla tiettyihin kohteisiin, bussilla kaikkialle ja Viron ollessa kyseessä, edullisesti myös taksilla tai vaikka koko ajan limusiinilla.

Millaiset polttarit sitten Virossa voisi järjestää? Luonnollisesti ihan juuri sellaiset kun polttariseurue haluaa, mutta ohessa muutamia vinkkejä.

Polttarit Tallinnan yössä

Mikäli toiveena on viettää iltaa parhaissa yökerhoissa ja vaikka lopettaa yö kasinolle, kannattaa jäädä Tallinnaan. Tallinnan yöelämä on vilkasta ja monipuolista, vaihtoehtoja on jokaiseen makuun ja toisin kuin suomikasino, erilaisesta lainsäädännöstä johtuen useimmat kivijalkakasinot ovat Tallinnassa auki 24/7.

Ruokaa ja juomaa löytyy Tallinnasta jokaiseen makuun, nykyään myös kasvissyöjille. Kuten tunnettua, niin sekä ruoka että varsinkin juomat ovat Virossa huomattavasti Suomea edullisemmat.

Polttarit Virossa, clubbing

Hemmottelu- tai rantapolttarit Virossa

Viro on kuuluisa hemmotteluhoidoistaan ja kylpylöistään, eikä todellakaan suotta. Ammattitaitoisia kampaajia, meikkaajia, pedikyyrejä, manikyyrejä, hierojia jne. löytyy tuhansia, kaikkialta Virosta. Hinnat ovat edelleen suomalaisille vähintäänkin kohtuullisia, varsinkin jos jo etukäteen tekee vertailuja netissä. Hemmotteluhoitojen osalta suurin valikoima on Tallinnassa, mutta Tallinnan tarjontaa parempia kylpylöitä polttariseurueille löytyy vähän kauempaa, mm. Rakveren Aqva Hotel & Spa.

Hemmottelupolttareita voi Virossa viettää ympäri vuoden, mutta kesäisin sään salliessa on Viro erinomainen paikka myös rantapolttareihin. Hiekkarantoja löytyy myös läheltä Tallinnaa, mutta rantojen takia kannattaa lähteä hiukan pidemmälle. Klassikko Pärnu, pohjoinen Võsu ja ennen kaikkea Viron pisin ranta, itäinen Narva-Jõensuu (n. 2.5h Tallinnasta autolla), on upea ja eksoottinenkin paikka viettää polttareita.

Polttarit Virossa, Narva-Jõensuu

Ainutlaatuista, hulluakin polttari-actionia Virossa

Jos lähtee merta edemmäksi polttareihin, niin tällöin siellä kannattaa tehdä jotain sellaista, mikä ei ole Suomessa edes mahdollista/edullista/täyspäistä normaalisti.

Miltä kuulostaisi vaikkapa seuraava polttaritoiminta: Demolition Derby oikeilla autoilla, kuljettajina te ja voitaja on se joukkue, jonka auto liikkuu viimeisenä. Ja jos tämä vielä riitä, niin voitte tilata aidon T-34 -panssarivaunun jyräämään kaikki autot littanaksi kisanne jälkeen! Saatte polttareistanne sellaista Instagram-materiaalia, mitä ei ole kenelläkään.

Polttarit Virossa, T34

Lisää vaihtoehtoja action-polttareihin Virossa: värikuulasotaa sisällä tai vanhassa venäläisessä tukikohdassa, värikuulasotaa autoilla, sisähallidriftausta, jäärata-ajoa Ladoila tai carting-autoilla jne. Tai jos vanhan liitos polttaritoiminta kiinnostaa, niin ainahan voi varata oman polttaripurjeveneen strippareineen...

Jos taas tarkkuusammunta kiinnostaa, niin siihen onkin vaihtoehtoina mm. heittokirveet tai käsiaseet, joilla ei saa ampua kuin muutamassa maassa Euroopassa. Pääsette kokeilemaan turvallisissa olosuhteissa halutessanne kymmeniä erilaisia aseita, pistooleista revolvereiden kautta kivääreihin ja aina konepistooleihin asti. Miltä tuntuisi tyhjentää Kalasnikovin lipas tauluun, entä miten potkii Glock tai vaikka Smith & Wesson? Do you feel lucky, punk? Mahdollisista ennakkoluuloista huolimatta, kirveenheitto tai tarkkuusammunta aseilla sopii loistavasti myös naisille.

Polttarit Virossa

Keskiaikaiset polttarit Rakveressa

Vaikka keskiaikapolttarit voi viettää vaikkapa tallinnalaisessa keskiaikaravintolassa, niin todelliseen tunnelmaan pääsee vasta Rakveren linnassa ja vielä murto-osalla Tallinnan hinnoista. Rakvereen ajaa n. tunnissa Tallinnasta ja sinne pääsee myös kätevästi junalla tai bussilla, saati sitten limusiinilla. Rakveren linnasta saa käyttöönsä joko linnanherran salin tai vaikka koko linnan, eikä hinta päätä huimaa. Ruokailu kannattaa tilata linnan keittiöstä.

Linnasta löytyy myös kidutuskammio, ruudin tekemistä, linnan viinin maistelua, jousiammuntaa, miekkailua ja vaikka mitä haluatte. Tykillä voidaan ampua ja ilotulitus järjestää milloin vain, sillä se on laillista Virossa ympäri vuoden. Rakveressa on todella edullista yöpyä joko hotellissa tai vuokrata koko talo polttariporukan omaan käyttöön.

Polttarit Virossa, Rakveren linna

Vaelluspolttarit Virossa

Viro on myös oiva paikka viettää polttareita luonnossa tai vaeltaen. Paikallinen metsähallitus (RMK) ylläpitää kansallispuistojen vaellusreittejä ja campingpaikkoja (kaikki ilmaisia) ja hyvin pitääkin. Vaeltaa voi vaikka koko maan läpi, mutta polttarivaelluksiksi sopii paremmin vaikkapa Käsmun rengasreitti, jonka tekee helposti päivässä ja yöpyö voi joko idyllisessä Käsmussa tai Rakveressa.

Polttarit Virossa, Käsmu

Toinen, pidempi vaihtoehto on osa koko maan läpimenevästä reitistä, pätkä Oandu - Kalmeoja (tai toiseen suuntaan). Tuosta pätkästä voi halutessaan vaeltaa myös lyhyemmän version, vaikkapa reitin Nõmmeveski-Oandu, jolloin tuohon tulisi yksi yöpyminen kauniissa Võsun kaupungissa, missä on myös maankuulu hiekkaranta.

Polttarit Virossa, Võsu

Kuten huomaatte, niin Virossa on monta erilaista mahdollisuutta viettää polttareita ja kaikkien niiden etu on se, että tullessa voi tuoda kaikki hääjuomat mukanaan ja näin säästää mahdollisesti satoja euroja tarjoilukuluissa sitten häissä.

 

 

 

Upeimmat hääpaikat >
Lahjalistat häihin >

 

 

palvelut(ät)naimisiin.info

Copyright Naimisiin.info 2000-2020