Suomen upeimmat hääpaikat

Millainen musiikki häihin?

Teksti: A. Lahtinen.
Kuvat: Istock/Getty Images

Häitä suunnitellessa useimmilla on ensimmäisenä mielessä hääpuku. Kun sopiva hääpuku on valittu, on hyvä aloittaa juhlapaikkojen ja ruokatarjoilun vertailu. Jossakin kohtaa hääjuhlaa suunnitellessa mieleen hiipii myös hyvin olennainen asia, eli musiikki. Millainen musiikki häihin sopii, millainen miellyttää mahdollisimman montaa vierasta? Entä onko olemassa musiikkityyliä, joka ei sovi häihin missään nimessä? Entä valitaanko musiikin tuottajiksi live-esiintyjät, vai tuleeko kaikki musiikki häissä nauhalta?

Tyypillinen häämusiikki

Suomalaisissa häissä on perinteisesti soitettu häävalssi, mutta nykyään sekin on vaihtunut monen pariskunnan toiveista häätanssiksi. Musiikkina voi tanssin aikana olla mikä tahansa hääparille rakas kappale. Tämä sama ilmiö on näkynyt myös kirkoissa: perinteisen häämarssin ja muun kirkossa soitettavan musiikin rinnalle on saapunut esimerkiksi elokuvamusiikki. Tänä päivänä ei siis ole erikoista astella pois alttarilta vaikkapa Star Wars-leffoista tutun musiikin säestämänä, mutta tässä asiassa viimeinen sana on aika kanttorilla. Kyseessä on kuitenkin hengellinen juhla kirkossa, eikä hääpari voi häivyttää sen hengellisyyttä.

Juhlapaikalla suomalaiset tuntuvat yhä tänä päivänä rakastavan bändien käyttämistä esiintyjinä. Bändi saattaa soittaa valssia, tangoa, rockia ja käytännössä mitä tahansa. Toisaalta nykyaikaiset parit valitsevat häihinsä myös DJ:n, joka voi soittaa niin valmiiksi ajateltua listaa kuin juhlaväen toiveitakin.

Musiikki oman maun mukaan

Periaatteessa ei ole olemassa sellaista musiikkityyliä, joka ei sopisi häihin. Olennaista häämusiikin valinnassa on ennen kaikkea se, että tyyli sopii hääparille. Joillakin pariskunnilla oma suosikkimusiikki voi määritellä lopulta koko häiden muunkin teeman: olet varmasti nähnyt televisiosta esimerkiksi rock-henkiset häät,  tai vieraillut jopa itsekin sellaisissa.

Vieraiden huomiointi

Vaikka hääjuhla onkin hääparin näköiseksi tehty, kannattaa vieraat silti ottaa huomioon musiikkia valittaessa. Paras sekoitus on sellainen, jossa on jokaiselle jotakin. Toisaalta tällainen sekoitus voi samalla viedä pohjaa selkeältä teemalta: esimerkiksi rock-henkisissä häissä viimeisimpiä EDM-hittejä sisältävä kimara saattaa olla todella erikoinen valinta, ja aiheuttaa vieraissa hämmennystä.

Biisilistoja suunnitellessa kannattaa kaivaa vieraslista esille. Jos häihin on tulossa paljon lapsia, on alkuillan musiikin hyvä olla heille sopivaa. Myös vanhempi väki saattaa tuntea olonsa varsin epämukavaksi, mikäli heille tuttua musiikkia ei ole tarjolla lainkaan. Koska hääjuhlaan on monesti kutsuttu tosiaan kaikenikäistä väkeä, päätyvät monet laatimaan biisilistat kokeneiden ammattilaisten kanssa, tai jättävät ne kokonaan heidän käsiinsä.

Eräs toimivimmista tavoista huolehtia siitä, että musiikki miellyttää mahdollisimman montaa, ja on silti häiden teemalle uskollinen, on palkata bändi. Bändi voi tehdä kaikenlaisista kappaleista omia sovituksiaan! Toisaalta sama koskee myös taitavia DJ:itä: tilauksesta he voivat tehdä biiseistä omia miksauksiaan.

Inspiraatiota nettikasinoilta

Häämusiikkiin voi etsiä inspiraatiota myös todella yllättävistä paikoista, kuten vaikkapa nettikasinoilta. Nopeat kotiutukset nettikasinoilla, sekä mahdollisimman monipuolinen pelivalikoima tekevät inspiraation etsimisestä kaiken lisäksi äärimmäisen hauskaa puuhaa. Parhaassa tapauksessa samalla on mahdollista voittaa suuriakin summia rahaa, ja sen avulla taas kustantaa vaikkapa sen astetta kalliimman esiintyjän häiden kohokohdaksi.

Mutta miten ihmeessä kasinoilta voi löytyä ideoita häämusiikkiin? Vastaus piilee kolikkopeleissä, jotka ovat ottaneet teemoihinsa vaikutteita eri artisteilta. Monet nykyaikaiset kolikkopelit ovat itse asiassa kokonaan jollekin tietylle bändille brändättyjä!

Tällaisia pelejä ovat esimerkiksi Guns’ N Roses, Jimi Hendrix sekä Motörhead. Nämä ovat kaikki julkaistu jo useampia vuosia sitten, mutta ovat yhä tänä päivänä täysin ajankohtaisia ja lisäksi myös hillittömän suosittuja pelejä. Ne sisältävät bändien ja artistien suurimpia hittejä, joista on helppo poimia biisejä myös omien häiden musiikkilistalle.

Jos nuo äsken mainitut bändit eivät vielä herättäneet mielenkiintoasi, ei hätää. Inspiraatiota on mahdollista hakea myös useista muista, musiikkiaiheisista kolikkopeleistä. Joillakin nettikasinoilla voit pyöritellä rullia peleissä, jotka liittyvät mm. seuraaviin bändeihin: KISS, Saxon, Testament ja Annihilator.

Kaikki musiikkiaiheiset kolikkopelit tuntuvat liittyvän pääasiassa rockiin, mutta kuten todettu, esimerkiksi bilebändit voivat sovittaa niistä rauhallisempia tai ainakin popahtavampia versioita. Ulkomaisten rock-bändien lisäksi kotimaisetkin esiintyjät, kuten Antti Tuisku, ovat saaneet oman pelinsä muutamille kasinoille.

Musiikki luo juhlan tuntua

Oli hääparin musiikkimaku ja vieraiden huomiointi sitten millaista tahansa, luo musiikki häihin oikeanlaisen tunnelman. Siksi musiikin valitsemiseen tulisikin käyttää vähintään yhtä paljon aikaa kuin vaikkapa juuri sen oikean menun, hääpuvun tai juhlatilan löytämiseen. Mahtava juhla rakentuu pääasiassa näistä kolmesta palikasta, eikä yhtäkään osa-aluetta kannata jättää vähemmälle huomiolle. Musiikkia ja häiden teemaa voi etsiä yllättävistäkin paikoista: tv-ohjelmista, elokuvista ja jopa nettikasinoilta!

 

Upeimmat hääpaikat >

 

 

 

palvelut(ät)naimisiin.info

Copyright Naimisiin.info 2000-2022