Suomen upeimmat hääpaikat

Häät korona-aikana - 4 vinkkiä

Häät korona-aikana - 4 vinkkiä

Teksti:  Aada Lahti. Kuvat: Istockphoto/Getty Images.

Häitä suunnitellaan usein vuosien ajan ja yhtäkkinen, maailmanlaajuinen pandemia saa useamman kuin muutaman hääparin hääsuunnitelmat päälaelleen. Pandemian alussa useat hääjuhlat siirrettiin suosiolla kesältä talveen tai jopa seuraavaan vuoteen. Maailmanlaajuinen tilanne on kuitenkin jatkunut jo pitkään eikä nopeaa reittiä ulos tilanteesta näytä olevan ilman toimivaa rokotetta. Koronasäännökset ovat vaihdelleet pitkin maailmaa, ja päätös häiden pitämisestä voi olla vaikea. Nykyisten suositusten mukaan häiden järjestäminen on kuitenkin sallittua, vallitsevat rajoitukset huomioon ottaen.

Koronatilanne on vaikuttanut monien elämään negatiivisesti töiden, harrastusten sekä sosiaalisen elämän osalta. Riskiryhmään kuuluville tilanne on voinut olla vieläkin hankalampi. Häiden järjestäminen korona-aikaan on toisten mielestä riskialtista, mutta jos rajoitukset otetaan huomioon, tarjoaa se niin hääparille kuin juhlavieraillekin mahdollisuuden juhlistaa rakkautta sekä unohtaa maailman tilanteen hetkeksi. Jos päädyt pitämään häät tai olet juhlavieraana häissä, lue seuraava muistilista läpi:

Häät korona-aikana hääpari

1. Varmistakaa etukäteen osallistujien sallittu lukumäärä ja muut viranomaisohjeet

Valtioneuvoston antaman asetuksen mukaan yli 50 hengen yleisötilaisuuksien järjestäminen on sallittua, jos niissä pystytään noudattamaan koronatilanteen mukaan annettuja rajoituksia. Rajoitukset kuitenkin elävät koko ajan alueellisen tartuntatilanteen mukaan ja voi vaihdella huomattavasti ajankohdan ja sairaanhoitopiirien välillä. On siis erittäin tärkeää, että otatte selvää ajankohtaisesta tartuntatilanteesta THL:n sivuilta hääjuhlia järjestettäessä.

Hääparin tuleekin pohtia tarkkaan, onko juhlapaikka tilanteeseen soveltuva. Pieni tila voi käydä liian ahtaaksi, sillä kunkin vieraan välillä pitäisi olla turvaväli vähintään 1-2 metriä. Tämä tulee ottaa huomion tilan koossa, mutta myös vieraiden pöytien koossa. Pöytien tulisi olla tarpeeksi suuret tai sijoittaa vieraat tarpeeksi harvaan, jotta turvavälin pitäminen onnistuu.

Hääpaikka vaikuttaa myös siihen, miten kauan juhlaväki saa paikan päällä. Jos kyseessä on ravitsemisliike, sulkeutuu se tiettyyn kellonaikaan. Koronamääräysten muuttuessa jatkuvasti kannattaa tarkistaa myös se, mihin aikaan uusien määräysten mukaan ravintola saa olla auki.

Häät korona-aikana tarjoilu

2. Perinteinen hääparin kättely tulee jättää väliin

Kun hääpari on vihitty ja pieni hääajelu suoritettu, odottaa juhlaväki paria saapuvaksi juhlapaikalle. Kun hääpari on saatu juhlatilaan, on perinteisesti edessä juhlavieraiden vastaanotto kättelyiden merkeissä. Koronatilanteessa tämä tulee kuitenkin jättää väliin ja parasta on siirtää juhlaväki pienissä erissä istumaan merkityille paikoille. Morsian ja sulhanen voivat tämän jälkeen hyvän tilaisuuden tulleen kiertää pöytiä läpi ja tervehtiä vieraita turvallisen etäisyyden päästä. Jätetään suukottelut ja halailut tällä kertaa vain hääparille!

Häät korona-aikana suukko

3. Ruokailu, yhteiskuvat sekä ohjelma

Pienemmissä juhlapaikoissa on tärkeää porrastaa ruokailu siten, että ruoan noutamiseen ei synny tungoksia. Hyvä keino välttää tämä on pöytiin tarjoilu tai tarjoilun puuttuessa ruokien nouto pöydittäin, turvavälit säilyttäen.

Läheisyyttä tulee välttää myös yhteiskuvien sekä ohjelman merkeissä ja kaikkien kannattaa pitää maskeja koko juhlien ajan, ruokailua lukuun ottamatta. Ohjelmaa voi ja kannattaa rajoituksista huolimatta ehdottomasti järjestää, tai vieraat lähtevät etsimään ajanvietettä puhelimistaan, kuten vaikkapa uusimmat pitkävetovihjeet.

Perinteinen morsiamen ryöstö kannattaa jättää väliin, samoin ehdottomasti karaoke tai yhteislaulut. Bändi tai DJ voivat kuitenkin soittaa aivan normaalisti ja kukaan ei kiellä tanssimasta, ohjeita noudattaen luonnollisesti. Yhteiskuvat kannattaa ottaa mahdollisuuksien mukaan ulkosalla tai muuten erittäin tehokkaasti ilmastoidussa tilassa.

Häät korona-aikana tanssi

4. Tarpeeksi aikaa ohjelmanumeroiden väliin ja runsaasti käsidesiä

Vaikka korona on kaikkien huulilla ja siitä kuulee jatkuvasti, voi juhlapäivän huumassa viruksen läsnäolo välillä unohtua. Käsidesipisteitä tai -pulloja on hyvä sijoittaa jokaiseen pöytään sekä vessojen ja ruokapisteiden äärelle, jotta niitä olisi mahdollisuus käyttää jatkuvasti.

Kaasojen ja bestmanien kannattaa myös muistuttaa vieraita vallitsevasta tilanteesta ja pyytää vieraita pitämään turvavälejä. Ruokailun ja eri ohjelmanumerojen väliin kannattaa jättää runsaasti aikaa, jotta vierailla on aikaa ruokailla sekä jutella rauhassa, eikä kiire aiheuta tungosta esimerkiksi ruokaa noutaessa. Jämäkällä, mutta samalla rennolla ja positiivisella asenteella tehdään juhlista varmasti yhtä ihanat kuin unelmissanne on aina ollutkin!

Turvallista häähumua!

 

 

Upeimmat hääpaikat >
Lahjalistat häihin >

 

 

palvelut(ät)naimisiin.info

Copyright Naimisiin.info 2000-2020